Lifestyle-blogi.
Lifestyle blogin aiheena on aika ristiriitainen tapaus. Toisaalta saa kirjoittaa, mitä haluaa, ja toisaalta on lista sääntöjä, tabuja, mielipiteitä ja hyvän päivän neuvoja aiheista, jotka eivät sovi blogiin. Jos kuuntelen niitä kaikkia, blogistani tulisi vaaleanpunaista höttöä, jossa lapsella ei koskaan ole edes nuhaa. Kunhan kukaan ei pahoittaisi mieltään.
Toisaalta lifestyle-bloggaajia pidetään hörhöinä, joille kolmen sanan postaus ja asukuva ovat päivän kohokohtia ja huippusuoritus, ja toisaalta huudetaan kurkku suorana, että pitää ottaa vastuu omista teoistaan ja kirjoituksistaan. Noh, kumpi sitten? Jos bloggaaminen on hömppää, mitä merkitystä sillä on, mitä siellä kirjoitetaan ja mitä bloggaajat itse tekevät?
Mistä lifestyle-blogiin sitten kuuluu kirjoittaa?
Trendikkäitä asukuvia ja kodikkaita sisustuksia on nähty. Täydellisiä lomia ja herkullisia brunsseja. Virheettömiä meikkejä, jotka on tehty ikonisilla tuotteilla. Söpöjä vauveleita ja käteviä astiastoja sävyyn sovitelulla lautasliinalla.
Koti on kullan kallis. Tiedän. Ilman sitä ei pääse mihinkään. Tässä kohdassa olen varsin kädetön. Minulla ei ole sisustusviettiä. Minulle kotona on tärkeintä toimivuus, eikä se, että servetit ja lautaset ovat sävy sävyyn. Toki, minäkin tykkään kauniista asioista, mutta yleensä niillä pitää olla jokin käyttötarkoitus. Ostan myös leikkokukkia ja ruukkukasveja kotiin, mutta vain sen takia, että ne ovat helposti kierrätettävissä.
Kyllä, minäkin tykkään kauniista vaatteista, asusteista ja koruista. Voin joskus jopa kuvailla jotakin omaan blogiin. Jos joskus jaksaisi pukeutua niihin kauniisiin kamppeisiin. Korona viimeistään laimensi halun näyttää ihmiseltä, kun kukaan ei kuitenkaan katso.
Meillä ei ole Arabian astioita. Ei Muumi-mukeja. Iittalan kulhoja. Eikä edes vauvelia enää. Loppuuko lifestyle-elämä siihen?
Mitä kaikkia kuuluu elämään?
En mahdu oman blogini kanssa mihinkään tyyliin. Sen pitää olla sellainen Elämä on -aiheinen blogi. Haluan syleillä koko kiehtovaa maailmaa (tietyllä rajoituksella 😉) ja kirjoittaa aivan kaikista elämääni kuuluvista tai kiinnostavista osioista.
Tärkein aihe minulle on perhe. Mutta perhe-blogin kuuluu olla sellaista vauva-arkea. En löytänyt kovin montaa suomeksi kirjoitettua perhe-blogia, jossa seikkailisi teinejä. Aivan kuin perhe-elämä loppuisi, kun lapset vähän kasvaa. Tässä ryhmässä on poikkeuksena ulkosuomalaiset, joissa parissa-kolmessa tapauksessa kotona vaikuttavat myös isommat lapset 🙂 Tahdon Asiat – yksi niistä blogeista, joita seuraan tiuhaan. (Ulkosuomalaisten Blogit – FB).
Lapsiperheessä painopisteet siirtyvät vuosien saatossa vauvamukeista ja hektisestä arjesta syvempiin kasvatuksellisiin dilemmoihin. Meillä vanhemmilla alkaa olla enemmän vapaa-aikaa miettiä niitä asioita ja myös järki palautuu omiin uomiinsa pikkuhiljaa. Kun saa nukuttua omat yönsä rauhassa, koulutusta ja lasten hyvinvointia tulee pohdittua enemmän.
Luonto on osa maailmaani. Se on asia, josta ammennan ideoita, inspiraatiota ja hyvinvointiani. En voi ohittaa tätäkään aihetta. Luontokuvaus on minulle yksi suurimpia henkireikiä. Se vaatii hyviä jalkoja: luonto harvoin tulee parkkipaikalle kuvattavaksi. Se on myös yksi tärkeimpiä kriteereitä silloin, kun matkustamme.
Matkustaminen on niin suuri intohimomme, että perheemme on lähtenyt diginomadismin polulle. Diginomadien maailma oli meillekin uusi ja tuntematon. Paljon hämäriä alueita siellä on edelleen, mutta uskon, että siihenkin paistaa jonakin päivänä aurinko. Toivon omilla diginomaids-kirjoituksilla voivani edistää tämän mahdollisuuden avautumista muille ihmisille. Diginomadius, koko- tai osa-aikainen, voi pelastaa sekä matkailusektorin että maailman ekologiselta katastrofilta.
Ekologisuus on tärkeää minulle, kuten muillekin vanhemmille, jotka eivät halua jättää omille lapsilleen perinnöksi asumiskelvottoman planeetan. Minulla ei ole tässä kohdassa mitään muuta vaikutusvaltaa kuin tehdä omia pieniä arkisia tekoja ja toivoa, että se riittää. Omista ratkaisuista kertomalla yritän jakaa kokemuksianí muiden kanssa, toivoen, että se auttaa heitä arjessa.
Ammatillisessa mielessä haluan kehittyä kirjoittajana ja bloggaajana, vaikka pelkäänkin epäonnistumista. On hyvin vaikeaa olla kirjoittamatta kirjoittamisesta ja bloggaamisesta jos ne aiheet pyörivät mielessä koko ajan. Toisaalta, ne samat karikot, joihin olen törmännyt, voivat olla varoitukseksi toisille ihmisille, jotka ovat lähteneet samalle polulle kanssani. Ei kaikkia virheitä tarvitse tehdä itse.
En voi kiistää, että kauneus, muoti ja hyvinvointi olisivat minulle aivan vieraita aiheita. Olen sentään ihminen. Käyttöesinekin saa olla kaunis, laadukas ja mukava. Turha sitä tietoa on itsellään pitää, jos onnistui löytämään jonkin huippuyksilön, kauniin paikan lenkille tai toimivan kasvorasvan. Toisinaan, kun saa jonkin kokemuksen kirjoitettua mustaa valkoiselle, itsekin oivaltaa jotakin sellaista, mitä ei tullut ajatelleeksi aikaisemmin. Toki vaatetus, meikki ja muu krääsä esiintyy omassa blogissanikin, koska ihan alasti ei viitsi patsastella. Välillä ostan kukkakimpun, jolla kuvitan kirjoitukseni, mutta jokin kynttilänjalka ei saa sellaista kunniaa minulta. Sen takia suurin osa kuvituksistani on luontokuvia lenkkipoluilta. Kukat ovat kauniimpia siellä, missä niiden kuuluukin olla.
Yhteiskunnalliset asiat. Tämä on yksi tabu bloggaamissa, jonka kautta saa paljon paskaa niskaan, mutta astun aina saman haravan päälle kerta toisensa jälkeen. Ajatus “kuka muu, jos en minä” on sinänsä turha. On muitakin hulluja kirjoittajia, joille ne asiat ovat tärkeitä. Minulle heidän kirjoituksiaan lukiessa tulee pakottava tarve mennä seisomaan heidän rinnalleen. Hullu akka.
Eli blogini on kunnon sillisalaatti. Nam!
Miten ihmeessä pystyn valitsemaan vain pienen osan elämästäni, josta kirjoittaa?
Mitä blogiin ei saisi kirjoittaa?
Mielipidekirjoitukset ovat eräitä suurimpia tabuja blogaamisessa (jota itse rikon tiheään tahtiin). On se vaikeaa olla kaikkien mieleen, olla ärsyttämättä ketään ja miellyttää ihan jokaista. Onko se edes mahdollista? Kyllä kai, se on toteuttavissa. En tosin osaa.
Mielipiteen ilmaisemisesta sekä epätavallisista ratkaisuista bloggaajia rangaistaan rankasti. Some repeää joka kerta, että vaikuttaja uskaltaa olla eri mieltä asiasta.
Tapaus Mungolife: Anna väläyttää harva se vuosi jotain sopimatonta, joko Haaviston presidenttiehdokkuudesta tai sukkahousujen väristä. Viime kerran hän uskalsi olla tykkäämättä Suomen ilmastosta julkisesti ja lähti ulkomaille keskellä koronapandemiaa. Olkoon, minä olen monessa asiassa eri mieltä hänen kanssaan, mutta hän edes uskaltaa ilmaista omaa mielipidettään. Respect!
Isoista bloggaajista Anna on kai kaikista räväkkäin omista mielipiteissään. Vähemmän tunnettu on I don’t speak Polish -blogin Jenna. Hän osaa kiteyttää lyhyesti ja ytimekkäästi, ilman ylimääräistä vaaleanpunaista räkää rivien välissä, mutta terveellä järjellä ja huumorintajulla.
Toinen suuri no-no on politiikka. Poliittisesti latautuneet postaukset on niin ylitsepääsemätön tabu, etten löytänyt yhtään politiikasta kirjoittavaa bloggaajaa. En tietystikään väitä, että olisin lukenut koko netin kannesta kanteen. Asiasta kertovat kolumnit eivät edes sisällä kommentointikenttää. Hyväksyttävät politiikan bloggaajat työskentelevät suurille mediataloille. Silloin iso talo ottaa riskin kirjoittajan sopimattomista mielipiteistä.
Tässä kohdassa ihmettelen, miksi yhteiskunnalliset asiat eivät bloggaajia kiinnosta. Tai voi olla että kiinnostavat, mutta kukaan ei uskalla avata suutaan. Pelkääkö ihmiset, että kura lentää toiselle puolelle näyttöä asti? Bloggaajat ovat muuten suuri käyttämätön potentiaali poliittisessa vaikuttamisessa ja vaaleissa. Nyt kuntavaalien alla, some on täynnä ehdokkaiden päällekäyvää läsnäoloa, toisilta puolueilta enemmän, toisilta vähemmän. Ajatelkaa, miten paljon valtaa olisi bloggaajilla vaikuttaa asiaan. No, mitä tässä asiassa sanon vain sen, että käyttäkää edes omaa äänestysoikeuttanne. En liputa kenenkään puolesta puoluekohtaisesti.
Jos nyt mennään vielä ihmeellisimpään asiaan, niin se on negatiivinen kokemus. Suhtautuminen elämän nurjan puolen olemassaoloon muuttuu pikkuhiljaa, mutta edelleen niitä kirjoituksia kommentoidaan varsin raivokkaasti. Elämä ei koostu pelkästään ruusuilla tanssimisesta, mutta blogin pitäisi aina olla sitä. On toki sairastumisiin, kipuun, terveysongelmiin ja muuhun elämän ei niin mukaviin asioihin keskittyneet blogit, ja ne kirjoittajat saavat ajoittain paskaa niskaan pelkästään siitä, että ovat uskaltaneet avautua. Näissä blogeissa on tosin yksi piirre: siitä huolimatta, että sattuu, pitää näyttää pirteää naamaa ja vakuuttaa lukijalle, että noh, se siitä.
Loppujen lopuksi, lifestyle-blogin kirjoittaminen on varsin hauskaa puuhaa, vaikka välillä joutuu puntaroimaan onko tullut jo hulluksi vai onko se prosessi vielä kesken.
Lifestyle-blogi
Referenssit:
Lifestyle-blogi
Lue lisää:
Lifestyle-blogi
Kaikki kuvat on otettu Gozon Mgarr Marinassa.
Kuva-arkisto: © 2000-2024 VIA PER ASPERA AD ASTRA
Lifestyle-blogi
Visits: 176
Tosi hyvä postaus, samoja juttuja olen itsekin miettinyt. Miksi ensinnäkin aina kirjoitetaan lifestyle eikä elämäntyyli? Eivätkö ne vastaa toisiaan? Ajattelen, että lifestyle voi sisältää melkein ihan mitä vaan.
Mun blogi on vain pienen pieni siivu minusta, ihan tarkoituksella. Tuntuu, että blogissa on nyt jo aiheita liikaa. Mua kiinnostaa niin monet asiat, mutta ne eivät luontevasti mahdu samaan blogiin. Voisin kirjoittaa mielipidekirjoituksia, yhteiskunnasta, politiikasta jne., mutta ne aiheet eivät oikein sovi esim. kukkien esikasvatusohjeiden sekaan. Tai voinhan kirjoittaa ihan mitä haluan, mutta lukisikohan sitä sekamelskaa kukaan…
Se on totta, elämäntyyli tai jopa elämäntapa-blogi olisi parempi vaihtoehto, mutta jostain syystä tuo lifestyle vakiintui käytössä.
Olisi tosi kiva lukea ajatuksiasi muustakin, kuin kukkien kasvatuksesta. Miten olisi, jos perustaisit toisen blogin, jossa olisi vain mielipiteitä? 😉
Hyvä pohdinta, jota itsekin olen oman blogini kanssa joutunut miettimään paljon. Toisaalta taas en, koska haluan kirjoittaa asioista laajalla säteellä ja vapaasti, en niinkään tyylin tai kategorian perusteella. Tuo Lifestyle on aika vaikea määritelmä, vaikka voisikin sisältää monta asiaa, sehän on ns. tyyli elää. 🙂 Siitäkin saa jo lukemattomia tarinoita, ei vain vaatteita ja poseerauksia.
Mun mielestä lifestyle -blogiin voi kirjoittaa oikeastaan kaikkea elämään liittyvää. Lifestyle tarkoittaa elämäntyyliä. Elääkö sitä sitten shoppailu tyylillä, sisustamalla, meikkaamalla, hoitamalla vauvaa, tuunaamalla autoja, miettimällä politiikkaa, ruokkimalla lintuja tai mitä vaan elämään liittyvää. Tämähän on minun kuvani lifestylestä ja siten minun mielipiteeni.
Mitä mielipiteeseen tulee niin kaikki blogikirjoitukset ovat eräällä lailla mielipidekirjoituksia. Näen sen niin, jotta jonkun kirjoittaessa jotain, mikä ei ole täysi kopio jonkun toisen kirjoituksesta tai sanomisestia eli mielipiteestä sisältää oman mielipiteen.
Jopa tieteellinen tutkimus on jollakin tasolla mielipide. Se on tutkijaryhmän paras mahdollinen tulos tutkimuksesta, eli mielipide siitä miten asia silloisella osaamisella ja tieto-/taitotasolla on. Toinen tutkijaryhmä voi antaa oman tutkimuksensa, joka on toisenlainen mielipide samasta asiasta. Tiedon lisääntyessä ja sen prosessoinnin sekä analysoinnin tehostamisen myötä moni niin sanottu tieteellinen totuus on historian saatossa korjattu toiseksi. Silloin voinemme sanoa, jotta vanha totuus oli eräänlainen mielipide silloisten tietojen valossa.
Se on kyllä totta. Meidän tietoisuuden tasolla on aika vaikea esittää totuuksia maailman rakenteesta. Jopa matemaattisesti todistettu totuus voi olla täysin erilainen toisessa Universumissa tai eri ulottuvuuden määrällä varustetussa / rinnakkaisessa todellisuudessa. Sitäkään emme voi tietää, onko niitä olemassa. Poikani mielestä se ei ole poissuljettua, koska sen mahdollisuutta tai mahdottomuutta ei pysty laskemaan matemaattisesti 🙂
Tervetullutta pohdintaa.
Terveisin Elämä on -blogin
Eija
Olen lukenut blogiasi. Ensin toki otsikko kiinnitti huomiotani. Mietin, että onpa osuva nimi blogille 🙂 Sitten aloin lukea. Itsekin olen Turun seudulta kotoisin, ja minulla on iäkäs äiti. Samoista asioista tuli pohdittu usein, mitä blogistasi luin.