Nainen ja auto
Elämme 21:llä vuosisadalla. Auto on keksitty joskus 1800-luvun lopulla. Miksi on vieläkin yleinen käsitys, että nainen on huonompi kuski kuin mies? Miksi naisen pitää ajaa pienellä autolla? Senkö takia? Onhan naisia rekkakuskinakin.
Olen tavannut itseäni parempia ja huonompia kuskeja, sekä miehiä että naisia. Tiedän omat vahvuuteni ja heikkouteni. Enkä suostu ajamaan koiran kopilla. Minulla ei ole koiraa.
Olen ajanut lukuisia kulkuneuvoja, ikivanhasta hajoamispisteessä olevasta Mitsubishista upouuteen Insigniaan OPC. Olen ajanut Transitilla Puolan maanteillä ja vetänyt hajonnutta autoa Passatillani. Olen työntänyt rikkinäistä Toyotaa Turun Moisiossa 25 asteen pakkasessa ja piikkikoroissa. Olen kävellyt kanisterin kanssa pitkin maantietä. Jäänyt tien poskelle vesiliirrossa. Kaivanut autoani lumihangesta. Ajanut Ranskan moottoritietä 170 km/t kun mies nukkui ja lapsikin oli kyydissä. Mitä vaan.
Mieheni on kieltämättä parempi kuski kuin minä, koska hänellä on enemmän kokemusta ja ajotunteja. Se ero on täysin kahden henkilön välinen ero, eikä niinkään miehen ja naisen välinen.
Olen jo tottunut pitkiin katseisiin Euroopan maanteiden varsilla ja hiljaisuuteen silloin, kun minun ajovuoroni koittaa. Omalla tavallaan se on hauskaa. Minä välillä tietoisesti alleviivaan ristiriidan ulkonäköni ja kykyjeni välillä. Tykkään käyttää korkokenkiä ja pitkää liehuvaa kesämekkoa, erikoisesti pakua ajaessa.
Varusteet
Oman auton kyvyt pitää tuntea hyvin. Erilaiset lisävarusteet ovat sitä varten, että niitä käytetään ja niihin voi luottaa. Jos osaa. ABS, EBS, automaatti- tai manuaalivaihteisto, etuveto, takaveto, neliveto, erilaiset säädöt – niitä kaikkia kannattaa kokeilla ensin. Siihen on olemassa harjoittelurata, ei tarvitse käyttää ostarin parkkipaikkaa. Autokoulut tarjoavat kaikenlaista lisäopetusta, pitää vaan jaksaa kiinnostua.
Pohjoisessa autojen suurempi koko on sinänsä oikeutettua: ajo-olosuhteet ovat huomattavasti vaikeammat kuin etelässä. Taitoja ja lisävarusteita tarvitaan enemmän. Nastarenkailla ja kesärenkailla ajaminen on kaksi eri asiaa. Vastaukseksi olen kuullut kahta poissulkevaa versiota: ”No, tietysti!” ja ”No, ei tietenkään!”Niin, talvi yllättää kansan joka vuosi.
Tallinnasta
Viron ajokulttuurista jokaisella suomalaisella on jonkinlainen mielipide. Sinänsä, asia koskee vain Tallinnaa. Muualla Virossa voi ajaa jokseenkin miten huvittaa: se on aika tyhjä. Tiet ovat kapeat, mutta suorat ja sileät. Tallinna – Pärnu on ainoa tie, jossa on liikennettä. Uudet moottoritien pätkät ovat hyviä, loput joutuu köröttelemään 90 km/t. Siellä on kameroita tiuhaan. (Moottoritie tulee valmiiksi joskus.) Tie-idiootteja riittää jokaisessa maassa. Se ei ole mikään etnisen perän tunnusmerkki.
Peterburin tie ei taas viime vuosina ole ollut kovin suosittu. Viime kerralla kun siellä ajettiin, meidän kahden auton lisäksi koko pätkällä Viljandista Tallinnaan oli muutama vastaantulija. Tie on niin suora, etten liikahtanut tunnin aikana kertaakaan. Asetin adaptiivisen vakionopeussäätimen, ja vakioetäisyys meidän kahden auton välillä säilyi ilman mitään toimia ja sitten voikin vain nauttia musiikista.
Tallinnassa ajaminen ei ole niin vaikeaa ja kaoottista, kuten uskotaan. Siinä on tietty järjestys ja hierarkia. Sen oppiminen vaan kestää hetken aikaa. Minua hirvitti suunnattomasti ensimmäiset pari kuukautta. Sitten meni perille.
Nainen ja auto
Jokanaisen auto-oppi
Ajaminen on taito, missä muutkin. Mitä enemmän harjoittelee, sitä paremmin osaa.
Nykyistä autoani ajaessa tärkein asia on muistaa ottaa jalka pois kaasulta ajoissa. Se nimittäin kiihtyy varsin rivakasti.
Auton sisuksista ei kovin paljon tarvitse tietää. Siihen on olemassa ammattimainen huolto. Lataa appsin puhelimeen ja auto itse ilmoittautuu huoltoon tarvittaessa. Minä osaan lisätä lasinpesunestettä ja tankata. Sillä on menty viimeiset 10 vuotta. Pellin alle kannattaa kurkkia lähinnä uteliaisuudesta. Mitään muuta uusille autoille ei parane tehdä itse. Eihän sitä hampaitakaan poisteta enää itse.
Mitä vielä kannattaa oppia, on ne pikkuset merkit, jotka mahdollisesti syttyvät kojelaudalla. Meidän Insignia osaa kyllä selostaa, jos on pakko (kohta: Lisätietoa). Tai sitten on se apps. Siellä lukee tarkemmin.
Toinen itsekehityksen aspekti, on omien vahvuuksien ja heikkouksien tunnistaminen. Minä, esimerkiksi, en pysty ajamaan kaupungissa ja puhumaan puhelimeen yhtä aikaa. En aja kenenkään perään, mutta en sinnekään minne olen matkalla. Sen takia en tee sitä ikinä. Minulla on sitä varten handsfree-järjestelmä autossa, toimii myös ääniohjauksella. Puheluni autossa kestävät yleensä alle 10 sekuntia.
Kyky arvioida auton ajo-ominaisuuksia suhteutettuna ajokeliin. Olen kerran Hämeenlinnasta tullessani jäänyt hirveän lumimyrskyn keskelle. Lunta tuli hetkessä niin paljon, että 80-alueella ei päässyt kuin 50-60 eteenpäin. Paimion tielle kääntyessä, tilanne paheni entisestään. Mutkikas tie oli niin paksussa lumen peitossa, että matelin 30-40. Kesällä siellä pääsee ajamaan vaikka satasta (60 rajoitus).
Taakse ilmestyi toinen auto, joka meni ohitseni hetken päästä. Ajoin silloin keski-ikäistä Passatia, mikä on sinänsä varsin luotettava ajopeli. Ohimenijä oli pienempi kottero. En jaksanut sen kummemmin ajatella asiaa kuin, voi että – hullua. Muutaman minuutin päästä minä ohitin sen saman auton: se oli ojassa perä pystyssä ja matkustajat seisoivat ympärillä vaikean näköisinä.
Epäsuotuisa ajokeli, väsymys, tuntematon tie, jotkut lääkkeetkin, ovat asioita, jotka pitää ottaa huomioon ajaessa. Pahinta on se, että kuski on ainoa, joka pääsee arvioimaan niitä muuttujia. Toisen pään sisälle kun ei pääse.
Pystyn ajamaan niinkin, että mieheni nukkuu kyydissä pelkääjän penkillä. Mutta silloin, kuin iskee migreeni, en pysty edes kävelemään suoraan, puhumattakaan, että ajaisin. Tai olen niin väsynyt, että päässä heittelee. Olimme viimeistä (kolmatta) päivää paluumatkalla Gdanskista Transitilla aamuneljältä Pärnun maantiellä, jotain 7 km kotoa, jouduin herättämään mieheni, kun sekaannuin jo vaihteisiin väsymyksestä. Yhtäkkiä tielle ilmestyneet katuvalot häiritsivät näkökykyäni. Ainoa mihin voimia riitti, oli pysäyttää auto tyhjälle parkkipaikalle.
Auton hinta ei ole ollut enää pitkään aikaan kiinni pelkästä tehosta ja merkistä. Kallis, iso auto on turvallisempi kuin pieni ja halpa. Kalliin ja ison turvallisuuteen valmistaja panostaa enemmän.
Ja muuten, sekä mies että nainen unohtavat samalla tavalla mihin ovat menossa, jos ei sitä kohdetta tai reittiä ajattele ajaessaan.
Niille äijille, jotka vielä epäilevät: naiset osallistuvat liikenneonnettomuuksien aiheuttajina harvemmin kuin miehet ja ne onnettomuudet ovat yleensä kevyemmästä päästä. Katsokaa tilastoja.
Nainen ja auto
Nainen ja auto
Arkisto – Uutinen – Aja kuin nainen, niin selviät hengissä
Tuo on kyllä ärsyttävä ja pinttynyt stereotypia. Itse koen olevani parempi kuski kuin moni tuntemani mies. Sen lisäksi osaan korjata niin öljynsuodattimet kuin pikkuviatkin. Täällä Kajaanissa myös tulee vielä kunnon talvikelit, joissa ajelen työmatkat päivästä toiseen ja ainakaan vielä en ole koskaan ollut ojassa.
Mikään ei naurata vähempää kuin nainen ratissa- vitsit.
Itse tosin olen huno ratissa, mutta se johtuu siitä, että ajan tosi vähän. En ole omistanut autoakaan pariin vuoteen. Fillarilla pääsee, mutta pakko sanoa, että olen myös melko huono fillarin kanssa. Viimeksi viime viikolla törmäsin poliisiauton perään. Ehkä olisi parempi kävellä.
https://www.lily.fi/blogit/i-dont-speak-polish/
Niin, meillä on vielä aika pitkää matka tasavertaiseen yhteiskuntaan.