Appelsiininkukka

Algarve ensisilmäyksellä

#unknownportugal

Portugali ja sen eteläisin osa, Algarve, valikoitui muista Euroopan maista uudeksi asuinmaaksi monista syistä (lisää valintaprosessista tästä myöhemmin): täällä on lämmintä ja turvallista sekä melko runsaasti kansainvälisiä kouluja, joihin pääsy on vapaa (vaikka kallistakin).

Portugalilaiset onnistuivat siinä, missä monet muut kansat eivät. Heidän avarakatseisuus yhdistyy vahvaan omien perinteiden vaalimiseen. Portugalin kieli on pakollinen kaikissa kouluissa (ulkomaalaisten pitämät Montessorin ja Steinerin koulut mukaan lukien) ja se testataan kokeissa vuosittain. Jokaisen oppilaan on päästävä läpi, vaikka kukin omalla tasollaan (meidän oma penska juuri on suorittanut puolivuotisen alkutason testin omassa yksityiskoulussaan, tuloksena 92% oikein, josta olen varsin pollea, vaikka en saisikaan; itse en osaa sitäkään vähää). Englantia täällä puhuu melkein kaikki. Nuoremmat ihan sataprosenttisesti. 

Portugalilaisten rakkaimpiin perinteisiin kuuluvat piri-piri kana, kotona paleleminen, rantakävely, rattijuopottelu, spontaanisuus, espresso ja appelsiinit. Täällä on muitakin asioita, jotka ovat ihmisille rakkaita, mutta enemmän piilossa muukalaisilta. Kaikista näistä ei tarvitse tykätä, mutta ymmärtää pitää. 

Appelsiini

Appelsiinia voidaan pitää Portugalin kansalliskasvina, vaikka sitä virallisesti ei ole tunnustettu. Syynä on varmaan Portugalin alueellisesti hyvin selkeät erot kasvillisuudessa. Porton ympäristössä hallitsevat viinitarhat, kun taas Algarvessa – appelsiinitarhat. Muut heille hyvin rakkaat kasvit ovat manteli, oliivi, avokado ja viikuna. Niitä löytyy melkein kaikkien puutarhoista.

Appelsiinit kukkivat ja kasvattavat hedelmiään kaksi kerta vuodessa, riippuen, onko se talvi- tai kesälaji. Appelsiinikukkien tuoksu on hurmaava. Käveleminen kukkivan appelsiinipuutarhan läpi on kuin kävisi mielialahoidossa.

Hedelmäpuiden kukkaloistoa

Mantelin puhjetessa kukkaan, kevät saa virallisen alun. Algarvessa se ajoittuu tammikuuhun. Manteli on sillä tavalla hassu kasvi, että se kukkii aurinkopäivän mukaan, ei niinkään lämpötilan. Olen muutaman kerran elämässäni todistanut, miten mantelipuun kukat loistavat lumen alta (manteli kasvaa koko Euroopan etelärannikolla, Portugalista Krimiin ja Georgiaan asti). Eurooppalaisena otan erivapauden sanoa niinkin kauhean asian: manteli-, kirsikka- ja persikkapuiden kukinta vetää vertoja Japanin sakuroille. Tulkaa tänne Portugaliin ihastelemaan niitä, rahaa säästyy runsaasti (ja luontoa tietysti, kun tänne pääsee myös maantietä ja rautatietä pitkin).

Tammi-helmikuu on siihen parasta aikaa (+12 – +21C).

Laranja

Appelsiineja taas pääsee ihastelemaan ympäri vuoden. Appelsiininpalvonta on vedetty ainakin täällä Algarvessa aivan eri tasolle, mitä Suomessa vaikka mämmi tai mustamakkara olisi ikinä saavuttanut. Appelsiineja kasvatetaan puutarhoissa, farmeissa ja teiden varrella. Niitä myydään joka kadunkulmalla, joka kaupassa. Tuoremehuautomaatit ovat pystyssä myös sellaisissa paikoissa, kuin Aldi ja Lidl. Appelsiinien mukaan nimitetään kadut, hotellit, huoltoasemat… Laranja, Laranjeiras, Flor de Laranja… Mielikuvituksen pitää olla vilkas, että löytää uuden yhdistelmän, jota naapuri ei vielä ole käyttänyt. 

Tähän täytyy mainita, että appelsiini, huolimatta siitä, mistä ja milloin se on Portugalissa ostettu, on maultaan aivan erilainen hedelmä, mitä Pohjolan kaupoista löytyy: mehukas ja makea, nahkaa ei ole nimeksikään. Minä käytän appelsiinia ja sen mehua myös grillaamiseen ja kanakastikkeeseen, vaikka se on varmaan synti täällä Portugalissa. Älkää sitten kertoko kenellekään 🙂

Piri-piri kanaa on nykyään helppo valmistaa: ostaa kaupasta pakatun broilerin, piri-piri yrttisekoituksen ja laittaa uuniin. Liian vaikeaa? Snackbarista saa mukaan uunituoreen kanan alk 3.50€. Samalla voi ottaa espresson, se kestää juuri niin kauan että kana pakataan (maksaa 0.50€, sisältää yhden hörpyn ja on niin vahvaa, että aivot karkaavat päästä). Suodatinkahvia Portugalissa on turha pyytää, se on solvaus baristaa kohtaan. 

Algarvessa (kuten koko Euroopan etelärannikollakin) keskuslämmitystä ei tunneta. Jos olet onnekas talvehtija, talossa on takka. Jos et ole, lähde kävelemään rannalle. Siellä talvisin on paljon lämpimämpää kuin kotona.

Portugalilaiset

Eritoten kuin suurin osa muista etelän kansoista, Portugalilaiset ovat ystävällisiä ja spontaanisuutta rakastavia ambivertteja. He rakastavat yhteisöllisyyttään ja auttavat aina toisia, mutta siihen yhteisöön on ulkopuolisella aika vaikeaa päästä. Muukalaista autetaan varmasti, mutta silti jätetään porukan ulkopuolelle, kun tilanne on ohi. Sisäinen lämpeneminen kestää.

Täällä ajetaan paljon ja hartaasti, paljon enemmän ja pidempään kuin on tarpeen. Omakotitaloja rakastetaan yhtä paljon kuin Suomessa (jos ei jopa enemmän), sen takia mihinkään ei oikeasti pääse ilman autoa. Se, mitä minua järkytti Tallinnan jälkeen, täällä on varsin löysä suhtautuminen rattijuopottelemiseen. Virallinen kanta on tietysti aivan erilainen kuin yleinen suhtautuminen. Otetaan ja ajetaan. Ihan noin vain arkipäiväisesti, lounaan ja päivällisen yhteydessä. Ja miksipä ei aamiaisellakin. Tietysti kolarit ovat täällä yleensä nössöjä: tiet ovat kapeita ja autot vanhoja, kiihtymään ei pääse. Mutta silti. Tätä maan tapaa en aio oppia. 

Leppoisaa elämää

Silloin, kun arki on asettunut paikoilleen, löytyi jopa pari kaveria omasta takaa (meitä suomalaisia löytyy joka maailman kolkasta, paitsi Suomesta kohta puoliin), elämä appelsiinipuutarhassa on ihanan leppoisaa. Tykkään edelleen shokeerata naapureita ja tutuksi tulleita paikallisia Suomen säätiedotuksilla ja kävelemällä rannalle (sinne tarpoo meidän taloyhtiöltä 35-40 min) ja kauppaan (25min yhteen suuntaan) sekä lapsen luistelutaidoilla. Mies taas saa koko talon asukkaat ikkunoihin tai parvekkeelle kurkkimaan, kun lähtee uima-altaalle uimaan (vesi on jotain +10-12 C, eli jäätävän kylmää).

Osa asioista varmaan jää minulle ikuisesti harmaan peittoon. Esimerkiksi, minulle ei mennyt perille, mitä varten Algarvessa tarvitaan saapikkaat (Malagassa nyt ilmeisesti tarvitaankin). Tai täkäläisen autoveron suuruus: ketä se palvelee? Autot ovat karseita romuja, joiden liikenteessä oleminen vaarantaa kaikkien osapuolten turvallisuuden. Mutta on kai sellaisia asioita, mitä muukalainen ei koskaan tule ymmärtämään.

Mikä minut yllätti positiivisesti, portugalilaisten yhteisöllisyyden mittakaava. Täällä autetaan ensin omia kansalaisia, ja vasta sen jälkeen ruvetaan jakamaan avustuksia oikealle ja vasemmalle. Meidän koulussa Joulun alla oli järjestetty iso hyväntekeväisyyskampanja, jossa kerättiin lahjoja vähäosaisille perheille. Lahjoiksi tahdottiin esim. hammastahnaa ja sukkia.

Ruoka on hyvää

Mikä on vielä täällä yllättävän tärkeää, on omavaraisuus ruokatarpeiden suhteen. Virallisia tilastoja lukemalla tuonti valtaa koko ajan enemmän tilaa paikalliselta ruokatuotannolta. Kuitenkin kaupoissa myydään suurimmaksi osaksi oman maan tuotteita. Lihat, maitotuotteet, hedelmät ja vihannekset, kalat ja muut meren antimet, kaikki ovat paikallista tuotantoa, josta portugalilaiset ovat syystä ylpeitä.

Huonoa ruokaa täällä saa vain turisteille tarkoitetuissa rantaravintoloissa. Minulle jäi mysteeriksi, mistä ne ravintolat saavat ruoka-aineitaan. Ainakaan kaupoissa tuollaista roskaa ei myydä. Liekö käyvät öisin penkomassa roskiksia Lidlin takana?

Ravintoloita täällä on niin paljon, että ihmetyttää, miten ne selviävät. Snackbareja taas on siihen malliin, etten usko, että kukaan portugalilainen juo aamukahvia kotona. 

Ja takaisin appelsiineihin: jokaisella on niistä oma mielipiteensä. Toinen tykkää sellaisenaan, toinen prosessoituna. Riippuu, kenellä on varaa mihinkin.

#UNKNOWN #SECONDGLANCE #UNDISGUESED #DISCOVER #COUNTRY #PORTUGAL #UNKNOWNPORTUGAL #ORANGEBLOSSOM #APPELSIININKUKKA

• Katseilta piilossa (Series) Archives