Nuorisolta opittua

Nuorisolta opittua

Nuorisolta opittua.

Vieraskynä: Aviokoulu.com

Vierailevana artistina voin ja aion kirjoittaa aiheesta, josta yleensä tullaan sylkemään niskaan. Inspiroiduin teini-ikäisen poikamme viimeaikojen toiminnasta, joka on ollut kaikkea muuta kuin sitä perinteistä, josta teinejä aina mollataan. 

Se on ollut jo vuosia selvää, että meillä asuu huippulahjakas lapsi, jonka aiheuttamista ongelmista suurin on se, että hän ei osaa aiheuttaa niitä. Ei draamaa, ei riitoja, ei vaatimuksia vaatteiden, rahan, harrastusten tai minkään suhteen. Lintsaamisen sijaan on pidettävä kiinni, ettei poika lähde jonkin pöpön iskiessä kuumeisena kouluun. Jos jossakin on sattunut jotain epätavallista, on aina helppoa kuulla totuus ilman pienintäkään epäilystä. Äärimmäisen diplomaattisesti hän pyrkii jopa syyllisiksi epäillyistä löytämään vain jotain positiivista.

Olemme eläneet läpi pandemia-ajan maissa, joissa eristys ja etäkoulu oli pitkäaikaista ja vahvasti valvottua. Väitetyistä etäkoulun aiheuttamista ongelmista huolimatta, itsenäinen opiskelu, eristys ja sosiaaliset taidot eivät ole mitenkään toisiaan poissulkevia. Maasta toiseen ja koulun vaihtuessa uuteen, on kestänyt vain hetken, kunnes poika on taas ansainnut arvostuksensa muiden joukossa. Ei pelkästään oman menestymisen saavuttamiseksi, mutta myös toisten auttamiseksi. Hänelle ideaaliluokka olisi sellainen, jossa jokainen oppilas saisi aina saman 100 %:n lopputuloksen kuin hän itsekin. 

Nuorisolta opittua

Tämä vuosi on mennyt siten, että muutamat oppilaista kerääntyvät lauantaisin moneksi tunniksi “opintorinkiin”, jossa he tekevät yhdessä seuraavan viikon läksyjä. Siinä ei olisi mitään epätavallista, jos kyse olisi yliopiston opiskelijoista, mutta hei, he ovat “peruskoulun” viimeisellä luokalla, 14-, 15-, ja 16-vuotiaita. Poikamme on siis tuo nuorin, kun parin koulun vaihdon yhteydessä on ohitettu tarpeettomia kouluvuosia. Epäilen, että varsinkin matematiikan kohdalla hän on siellä opettajan roolissa. Mutta sitä hän ei myönnä, eikä sitä pidä kysyä, koska kaikki hyötyvät ja viihtyvät. Hänen puheistaan on tihkunut vain se, että hän on huolestunut toisten pärjäämisestä, sillä IGCSE-loppukokeet tulossa ja edessä kaksi vaativaa vuotta IB-lukiossa.

Nuorisolta opittua

Tietokoneet keräävät tietyn tyyppiset kyvyt yhteen. Juuri ilmestyneeseen Minecraft-elokuvaan menivät porukalla ja palaute oli positiivinen. Se on paljon sanottu jo lähes “ammattilaisen” suusta. 

Muutamiin peleihin menee päivästä useita tunteja, jonka ohessa seurustellaan muiden pelaajien kanssa kautta maailman. Kuulen jo moittivat äänensävyt, miksi pojan annetaan pelata monta tuntia päivässä? 

Nuorisolta opittua

Pitäisikö sen sijaan patistaa keskittymään niihin oppiaineisiin, joista hän saa joskus vain 90% tai 95%? Vai keskittymään matematiikkaan ja tieteisiin, koska on pelättävissä, että kaikkien näiden vuosien jälkeen tulee se päivä, kun tuloksena ei olekaan täydet 100%?

Ehkä olen huono vanhempi, mutta en pysty siihen. Niiden pelien turmeluttavan vaikutuksen vuoksi poika on itse opiskellut viiden vuoden aikana jo useamman ohjelmointikielen ja saattaa istua tunteja modifioimassa jotain pelisessiota tai kehittämässä uutta.

Nuorisolta opittua

Eikä siinä vielä kaikki. Sen sijaan, että nuoriso lähtisi himmailemaan kaupungille lauantai-iltana, he järjestävät etukäteen puhelinsessioita lauantai-iltana klo 22-24. Kenellekään ei ole ongelmia osallistua, ei ole kotiintuloaikoja, ei riskiä joutua kadulla konfliktiin kenenkään kanssa. Nykytekniikkaa hyväksikäyttäen vain mielikuvitus on rajana.

Edessä on kaksi vuotta kestävä lukio, sen jälkeen on vuorossa yliopisto-opinnot. 16-vuotiasta ei voi lähettää maailmalle yksinään, joten olenko sitten se nössö vanhempi, joka lähtee turvaamaan selustaa ensimmäiset pari vuotta, että poika voi opiskella juuri siellä ja sitä, mitä haluaa? 

Nuorisolta opittua

Miksi teini-ikäiset on tungettu muottiin, jossa ei ole muuta kuin ongelmia? Mikä rooli on meillä vanhemmilla?

Nuorisolta opittua.

Referenssit:

Nuorisolta opittua.

Kuvat: DALL·E 3

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.