Joulukalenteri 2024 – Malta.
Maltan joulu on yhtä aikaa harras ja juhlantäyteinen.
Suurin osa saariston asukkaista on katolilaisia, joten juhlallisuuksien hengellinen puoli on maltalaisille erittäin tärkeä. Se näkyy kirkkojen nousevana käyttöasteena (jos mahdollista) joulun alla. Adventteina ja erityisesti jouluaaton keskiyömessuilla on valtavasti ihmisiä.
Joulukoristeista suosituin on seimikohtaus eli Presepju, joita on miltei jokaisen talon yhteydessä, kirkkojen pihoilla ja kaikissa julkisissa paikoissa. Presepju on niin tärkeä perinne, että Maltalla on olemassa kokonainen järjestö, Ghaqda Hbieb tal-Presepju, eli Seimikohtauksien Ystävät –yhdistys, joka pitää huolen siitä, että kaunis tapa säilyy elinvoimaisena.
Toki, perinteinen ja ei niin perinteinen joulukuusi on myös hyvin suosittu koriste. Tosin, elävän joulukuusen näkeminen on Maltalla onnen kauppaa, koska sellainen on kallis tuontitavara. Havupuita esiintyy saaristossa, mutta niitä ei missään tapauksessa hakata joulukuusiksi. Sen sijaan jouluvaloja on saaristolla niin paljon, ettei yötä pääse huomaamaankaan. Nyt, kun nuo kaikki ovat ledejä, valomeri on suorastaan ääretöntä.
Erikoisempiin, sydäntälämmittäviin perinteisiin kuuluu Priedka tat-Tifel, eli Keskiyön messuun kuuluva “pojan saarna”, jossa lapset (nykyään voi olla sekä tyttö että poika, yleensä ala-aste ikäisiä) kertovat Jeesuksen syntymätarinan. Näin päästään varmistamaan, että jatkuvuus säilyy ja joulun hengellinen merkitys avautuu myös nuorimmille.
Vuonna 1921 puolivahingossa alkanut Jeesus-lapsen valokulkueen perinne jatkuu yhä.
Tarinan mukaan auringonlaskun aikaan jouluaattona vuonna 1921 Fra Diegu katu Hamrunin kaupungissa oli täynnä lapsia ja aikuisia, valmiina osallistumaan ensimmäiseen kulkueeseen. Tuohon aikaan Maltalla katuvalaistus oli varsin huono, joten moni kulkueen osallistujia toi mukanaan lyhtyjä valaisemaan neljän pojan kantamaa Jeesus-vauva -patsasta ja välttääkseen suurempia vahinkoja tungoksessa.
Siihen aikaan lampuiksi kelpasivat muun muassa kaasukäyttöiset polkupyörän otsalamput, maanviljelijöiden kärryissä käytettävät öljylamput, värilliset paperilyhdyt, venetsialaiset valot. Jos joillakin ei ollut käsissä lamppuja, niin he kantoivat palmunlehtiä ja oliivipuunoksia. Ideasta tuli erittäin suosittu kaikenikäisten ihmisten keskuudessa, ja niin erityinen maltalainen perinne sai alkunsa.
Nämä kulkueet ovat edelleen suosittu osa jouluaaton juhlia ja niitä järjestetään monessa muussa kylässä ja kaupungissa Hamrunin lisäksi.
Maltalaisilla hyväntekeväisyys on lähellä sydäntä, ja se korostuu entisestään joulun tienoilla. Kouluissa, kaupungeilla ja työpaikoilla järjestetään erilaisia hyväntekeväisyystapahtumia ja tempauksia joululauluineen ja lahjoineen.
Maltalaiset syövät jouluna yhtä perusteellisesti kuin rukoilevat. Toki, nykypäivänä joulunakin syödään mitä ihmeellisimpiä aterioita, mutta perinteisen ruoat pitävät sijansa maltalaisten arjessa ja juhlassa.
Perinteinen jouluaaton pääruoka on uunissa paistettu kukko vihannespedillä. Jälkiruuaksi on hyvin suosittu L-Imbuljuta tal-Qastan, eli kastanja-kaakaojuoma, ja Qagħaq ta’ L-Għasel, “hunajarinkeli”, jossa ei ole lainkaan hunajaa vaan siirappia ja mannapuuroa.
Joulupukki koputtaa oviin jo varhain jouluyönä ja toimittaa lahjoja lapsille, no tietysti heille, jotka osasivat käyttäytyä.
Ja mikä on se kaikista maltalaisin tapa juhlia joulua, kun on käyty kirkossa ja syöty? Tietysti ilotulitus! Mitä kovempi pamahdus, sitä iloisempi on väki.
Il-Milied it-Tajjeb!
Joulukalenterin 2024 kaikki luukut löytyvät täältä: Joulukalenteri 2024
Joulukalenteri 2024 – Malta.
Referenssit:
- Joulukalenteri 2024 – Luukku 3. Oljenkorsi elinikäennusteena
- Joulukalenteri 2024 – Luukku 2. Joulumessuille rullaluistellen
- Joulukalenteri 2024 – Luukku 1. Hämähäkinverkot joulukoristeina
- Joulukalenteri 2024 – Joulu maailmalla – In Via – Arkea ja Juhlaa
- Friends Of The Crib – Malta
- Maltese Christmas Honey Rings (Qagħaq ta’ L-Għasel) – Pietru Furnar
- L-Imbuljuta tal-Qastan (Gozo’s favourite Chestnut Christmas Drink)
- Joulu Gozolla
- Joulu Maltalla
Kuvapankkikuvat: Depositphotos®