Viikko 24-2024 – Puolen vuoden opit ja flopit.
Viimeiset pari viikkoa on viety läpi jatkuvassa tulipalokiireessä, joka on varmaan ominaista peruskoulun loppuvuodelle. Kokeiden ja niiden arvostelujen lisäksi piti kirjoittaa kymmenittäin arviointeja. Menneinä aikoina opettajilla oli helpompaa, koska arvosanan kirjaaminen luokan lukujärjestykseen riitti. Nykyään arvosanan lisäksi pitää antaa myös sanallista palautetta oppilaan akateemisesta suorituksesta, työetiikasta, onnistumisista ja kehityksen kohteista. Tällä hetkellä minulla on yhteensä 70 oppilasta kolmessa eri oppiaineessa. Joten työsarkaa riitti.
Puolen vuoden opit ja flopit
Olen joskus luvannut kirjoittaa jos ei nyt kuukausittain, mutta edes neljännesvuosittain jonkinlaista raporttia kuvien kera sen jakson onnistumisista ja epäonnistumisista. Vähän samalla tavalla kuin viime vuoden sarja. Opit ja flopit idea on peräisin Maren blogista: Toukokuun opit ja flopit – Kurssikeskus Kinanen
Tiesin heti, etten pysty siihen kuukausittain, mutta kävi ilmi, että kerkeän kirjoittaa ensimmäisen postauksen vasta puolen vuoden päästä.
Jos nyt kuitenkin: mitä olen oppinut viimeisen puolen vuoden aikana? Minkä haravien päälle olen astunut?
1. Opettajan työ ei lopu tekemällä
Ja se on tässä tapauksessa pelkästään hyvä asia. On mainiota, että opiskelijoita riittää.
Se on myös hyvä, että opettaja ei pärjää koko uransa aikana samalla opekorkeasta saamallaan koulutuksella. On pakko laittaa itsensä likoon, että pysyy muuttuneiden kouluelämän vaatimusten kanssa samalla tasolla.
2. Perfektionismi on heikkous, ei vahvuus
Luulisi, että perfektionisti saa aina kaikki työt tehtyä hienosti, tarkasti ja ajoissa. Ehkä ulkopuolelta katsottuna valmis työ näyttääkin tosi hyvältä, mutta suurinta osaa pilkun viilauksista, johin perfektionistilla uppoaa valtavasti aikaa, ei huomaa kukaan. Työ oli hyvä sellaisenaan jo silloin, kun perfektionisti arvioi sen valmiusasteen olevan jossain 75%:in kieppeillä.
Asiaan hukkuu aikaa, työpanosta ja hermoja.
Mutta pahinta on se, että perfektionistia on helppo manipuloida. Toisinaan sitä loistavaa mahdollisuutta käytetään hyväksi.
Pitää osata sanoa ei oikeassa kohdassa, ja tämän taidon oppiminen vaatii paria burnoutia.
3. Kiire ei auta hoitamaan asioita nopeammin
Sekin on osoittautunut myytiksi, että paineen alla suoritukset ovat jotenkin parempia. Silloin kun deadlinet painaa päälle, työnteko hidastuu eikä nopeudu. Kiireessä virheprosentti kasvaa, ja monessa tapauksessa työtä joutuu korjailemaan useaan otteeseen.
4. Luonto on meitä viisaampi
Monessakin kohdassa. Siinä kaikki resurssit on käytetty loppuun asti. Mikään ei mene hukkaan, mihinkään ei panosteta liikaa eikä liian vähän.
Se pätee myös ihmisen omaan biologiaan ja kemiaan. Jos jotain resursseja käytetään liian paljon, se kostautuu nopeasti. Jos unta ei saa tarpeeksi, aivot eivät pääse palautumaan kunnolla, joten ne siirtyvät säästötilaan. Eli kaikkiin tehtäviin menee enemmän aikaa, huomio herpaantuu ja mieliala laskee.
5. Itseään on turha yrittää mahduttaa epäsopivaan muottiin
Toki, jos sisäistä terveyttä ja tarmoa oppia uusia tapoja riittää, muutos on mahdollista. Aloitteen pitää lähteä ihmisestä itsestään, mikään ulkoinen tekijä ei saa muutosta aikaiseksi. Ehkä hetkellisesti ja isolla vaivalla, mutta kaikki palautuu omiin uomiinsa nopeasti.
Toisaalta joskus ympäristö yrittää pakottaa ihmistä tiettyyn muottiin. Ilta-ja aamuvirkut on klassinen esimerkki. Nyt on oikein tieteellisesti todistettu, että ihminen ei voi vääntää omaa biologista kelloaan miten sattuu. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) seurantatutkimuksessa selvisi, että vuorokausirytmi riippuu enemmän perimästä kuin ympäristön vaikutuksesta.
Kuten Helsingin yliopiston kansanterveystieteiden dosentti Ilona Merikanto sanoo: “vuorokausirytmi ei ole asia, jonka ihminen on itse valinnut. Olisi hyvä, että päästäisiin kokonaan eroon kaikenlaisesta syyllistämisestä, että esimerkiksi ääripään iltavirkut olisivat muita laiskempia vain, koska aamut ovat heille vaikeampia.”
Myös introvertiksi tai ekstrovertiksi ei pääse muuttumaan. Se on yksi ihmisten synnynnäisistä luonteenpiirteistä. Hieman voi pärjätä erilaisissa tilanteissa ja erilaisten ihmisten seurassa, mutta perusasetus tulee olemaan aina sama.
Mitä opin tästä kaikesta? Me olemme kaikki hieman erilaisia. Toista ei kannata yrittääkään muuttaa, vaan hyväksyä juuri sellaisena kuin hän on. Hyväksyminen pitää aloittaa itsestään itse asiassa. Jos hyväksyy itsensä sellaisenaan kuin on, muitakin on helpompi hyväksyä.
Viikko 24-2024 – Puolen vuoden opit ja flopit.
Referenssit: