Viikko 49-2023 – Tuota niin…

Viikko 49-2023.

1.

Tähän aikaan vuodesta ilmassa alkaa olla jo tietynlaista väsymystä ja uuden vuoden odotusta vaikka vuodenvaihteeseen on vielä kolmisen viikkoa. 

Joulukuu olisi yksi tylsä kuukausi muiden seassa, jos joulua ei olisi juuri siinä. Pimeä, kylmä ja tekemisen puute olisivat tappava yhdistelmä. Nyt pääsee sentään joulupuuhiin. 

Joulupuuhat vievät toki resursseja, mutta ne lisäävät sen verran tekemistä, että joulukuu sujuu hieman jouhevammin kuin marraskuu. Tammikuussa pääse haaveilemaan uuden vuoden tuomista uusista mahdollisuuksista. 

2.

Suomi on tietääkseni kokonaisuudessaan lumen peitossa, mutta täälläpäin lunta ei sen kummemmin näkynyt vaikka pakkasta on ollut kuukauden verran. Kerran tuli lunta, suli tietysti heti. Ja sen jälkeen oltiin kuivassa pakkasessa. (Edit: Tänään aamusta alkoi satamaan pikkusen lunta, joten kävin ottamassa postauksen kuvat vähemmän harmaassa sävyssä).

3.

Tähän pitää varmaan mainita, että osan viikkoa olen viettänyt sängyn pohjalla. Sain jonkin sortin viruksen joka iski oman heikkoon kohtaan eli selkään. Niin ei, ei ollut koronaa. Testi oli negatiivinen. Eli nyt olen edelleen niitä harvoja ihmisiä, jotka eivät koskaan ole sairastuneet koronaan. Kop-kop. On niitä muitakin viruksia riittämiin, kiitos.

Kun olen tällä hetkellä kahden kouluyksikön ainoa tämän aineen opettaja, niin sairasloma sujuu mukavasti töitä tehden. Nyt pääsen jo istumaan, mutta käveleminen ja seisominen ei vielä suju kovin mallikkaasti. Online ollaan vielä pitkälle ensi viikkoon. Muuten homma olisi hanskassa. 

4.

Minulta udellaan usein, millaista on asua Liettuassa. Vaikeaksi vastaamisen tekee se, että Liettua muistuttaa sekä Viroa että Suomea, mutta on toki myös oma itsensä. Nykyään Euroopassa on aika vaikeaa tietää, missä päin asuu. Samalla tavalla asiat on järjestetty – EU:ta kaikkialla. Voisin sanoa, että tylsähkö. Ei se mikään Malta ole eikä liikenne muistuta vuoristorataa, näin tunneskaalassaan 🤣.

Baltian maiden asukkaista liettualaiset osoittautuivat kaikista suurpiirteisimmäksi. Ajoissa kukaan ei koskaan ole, kaikki tehdään viime tipassa ja vähän sinne päin. Byrokratiaa on taas enemmän kuin laki sallii. Mutta loppujen lopuksi kaikki asiat järjestyy.

Liettualaiset pitävät itseänsä vähäsanaisina ja kylminä. Minua tässä kohdassa naurattaa. Tähän mennessä se on ainoa kansa, joiden edustajien kanssa olen ystävystynyt heti kättelyssä. Oman kokemuksen mukaan liettualaiset ovat avoimia, suoria, rehellisiä ja pitävät lupauksensa (vaikka aikataulut välillä pettävätkin).  

Kuriositteettejakin riitää. Esimerkiksi alaikäisen lapsen oleskelulupaa pitää anoa erikseen, eli plus kaksi erillistä käyntiä virastossa. Hänen pitää myös hakea valmis ID-kortti itse (tavallaan), koska en voi edes varata aikaa virastoon omalla nimelläni. Se pitää tehdä lapsen nimellä (sen virheen olen tehnyt, joten se on toden totta). 

Terveystarkastus on työpaikoilla pakollinen. Opettajalla pitää olla sen lisäksi nippu todistuksia: hygienia-, terveys-, ensiapu-, matkailu- ja turvallisuustodistukset ovat pakollisia. 

Osan sai tehdä netissä ja työpaikalla, mutta terveystodistusta varten olen käynyt erilaisilla lääkäreillä 5 (viisi!) kertaa. Tulos: olen perusterve.

Jos jostain en tykkää Liettuassa, niin se on shoppailu (no, kyllä sen kanssa pystyy elämään). Se on tappavan tylsää. Laatua ja käsitöitä löytyy, mutta mielikuvitusta – ei. Liettuan lippu on, sanoisin, värikäs, mutta itse kansa on kiinteytynyt mustaan, harmaaseen ja ruskeaan. Tummansinistä ja tummanvihreää pidetään värin pilkahduksina. 

Mitään kapselipuvustoa ei näillä puitteilla rakennella: mennään siinä, missä aita on matalin, eli mustia talvikenkiä, vääränvärisiä farkkuja ja harmaita neuleita. Tylsää se on, mutta parempaan en pystynyt. Jos yksi vaatimus täyttyy, vaikkapa villan osuus materiaalissa, niin väri tai malli on vääränlainen. Jos löysin sellaisen vaatteen, jossa materiaali ja leikkaus olivat ok, niin väristä ei päässyt enää esittämään vaatimuksia. Ostin sen, mikä oli tarjolla, eli mustan tai harmaan. Ruskeasta en välitä. 

5.

Olen myös tehnyt sen verran suuren askeleen, että käännyin ammattilaisen puoleen pitkään itseäni vaivanneiden ruoansulatusongelmien kanssa. Olisi tietysti pitänyt tehdä se aikaisemmin, mutta en oikein tiennyt, mitä etsiä. Ihme on tapahtunut ja parissa viikossa olen kuin uusi ihminen. On toki vielä pitkä matka täydelliseen paranemiseen, mutta suunta näyttää olevan oikea. 

Joten, jos epämääräiset oireet vaivaavat, väsyttää koko ajan, maha on outo ja ruoka ei näytä sulavan kunnolla, vaikka mitään erityistä vaivaa ei pahemmin löydy ja veriarvot ovat kunnossa, niin ravintoterapeutin konsultaatio voi olla paikalla. En avaa sen kummemmin oireita eikä lääkitystä, koska jokaisen tilanne on yksilöllinen.

Suosittelen lämpimästi siihen hätään FLT-Ravintovalmentaja®, Fytonomi ja Lähihoitaja Pia Tuhkasen Ravintoremontti-valmennusta (ei ole maksettu mainos 😏).

Eli kyseisen viikon raportti meni enemmän sellaiseen päiväkirjamaiseen muotoon, mitä minulle harvoin tapahtuu. Ehkä se on se virus 🤣. Mutta joskus sellaisen kirjoittamisesta voi olla hyötyä jollekin toiselle.

Viikko 49-2023.

Referenssit:

• Hauskempi osa on tässä: Joulukalenteri 2023