Seoul, 2022

Seoul 2022

Seoul 2022.

Vieraskynäpostaus by Aviokoulu 

Seoul 2022

Vaikka Etelä-Korea on julkisuudessa ja mediassa jäänyt pahamaineisemman naapurinsa, Pohjois-Korean varjoon, törmäämme päivittäin suureen määrään Etelä-Koreassa valmistettuja tuotteita. Autoja, puhelimia, kodinkoneita ja muuta kulutuselektroniikkaa menee vientiin paljon kaikessa hiljaisuudessa. Merkkivalikoima on toki paljon suppeampi verrattuna kiinalaisiin tai japanilaisiin vastaaviin. Etelä-Korea on myös maailman suurin tofua vientiin valmistava maa. 

Korealaiset itse ajavat enimmäkseen oman maan tuotannolla ja käyttävät kotimaisia puhelimia sekä kosmetiikkatuotteita. 

Työmatka oli suunnitelmallisesti venytetty muutamalla päivällä voidakseni saada jonkinlaisen läpileikkauksen maasta ja ihmisistä.

Etelä-Koreaan matkustaminen vaatii viisumin tai sitten voi käyttää uudempaa tapaa, eli elektronista viisumia, joka hankitaan kirjautumalla tällä sivustolla. Matkustuslupa heltiää parissa päivässä olemattomalla hinnalla. Jälkimmäisellä tavalla maahanpääsy ei ole 100% varmaa, se voi tyssätä lasin takana istuvan virkailijan harkintavaltaan. Suomen passilla matkustaminen on yleensä vaivatonta, joten itse luotin tuohon kevyempään vaihtoehtoon.

Euroopasta Etelä-Koreaan lentää moni yhtiö, riippuen mistä haluaa matkan aloittaa. Itse käytin yhdistelmää, jossa toisella yhtiöllä pääsin ensin Lontooseen ja sieltä Korea Air vei Souliin. 

Korea Air on palvelutasoltaan yhtä huikea kuin legendaarinen Singapore Airlines – henkilökunta on ylenpalttisen kohtelias ja ystävällinen. Ensikertalainen voi tuntea olonsa jopa kiusaantuneeksi. Toisaalta, kun lento kestää 12-14 tuntia, ei ole samantekevää, millainen tunnelma matkustamossa vallitsee.

Seoulin lentokenttä on suuri, mutta hyvin hallittavissa, jos viitsii yhtään lukea opasteita. Ja niin, aina voi kysyä, henkilökunta on enemmän kuin avuliasta.

Sekä Etelä-Korean kymmenmiljoonainen pääkaupunki Seoul että pienemmät paikkakunnat antavat hyvin positiivisen vaikutuksen heti maihin astuessa. Kaikkialla on modernia ja puhdasta. 

Maassa tulee toimeen maksukorteilla, mutta pieni määrä käteistä on hyvä olla mukana, jos aikoo suorittaa ostoksia katukojuissa tai matkustaa paikallisissa busseissa. Paras vaihtokurssi on yllättäen lentokentällä ja ilman komissiota. Euro ja dollari arvostetaan vastaavilla kursseilla kuin Euroopassakin.

Kentältä pääsee kaupunkiin joko junalla tai bussilla. Nopein tapa on Express-juna – 40 minuutissa olet Soulin keskustassa. Sieltä pääsee jatkamaan helpoimmin metrolla, jonka reitit vievät kymmeniä kilometrejä joka suuntaan.

Aasialaiset hotellit ovat joskus poikkeuksellisen hyvin varusteltuja. Omassa huoneessa voi olla jopa tietokone, mutta takuuvarmasti siellä on kylpy/aamutakit, hiusharjat ja kaikki mahdollinen kosmetiikka ihonhoitotuotteista alkaen. Hygienia – ja kosmetiikkatuotteet uusitaan joka päivä, kuten hammasharja ja -tahna, suihkulakki, aikuisten pelitarvikkeet, teepussit, kolme puhdasta pyyhettä, tavalliset ja kylpysandaalit. Janonkaan ei tarvotse kuolla: jääkaapissa on vesipullot ja virvoitusjuomat.

Hotelliin kirjautuminen on kontaktivapaa sen varsinaisessa mielessä: kukaan ei ole vastassa, joten pelkällä varauksella voi kuka tahansa mennä sisään. Koskeeko se vain vain meitä ulkomaalaisia vaiko kaikkia vieraita, on hämärän peitossa. Kumarrukset ja kohteliaisuudet seuraavat jokaista askelta hotellin aulassa ja käytävillä.

Katukuva poikkeaa mukavasti eurooppalaisesta. Autokanta osoittaa väestön olevan melko varakasta. Koreassa on paljon myös sellaisia automalleja, joita ei koskaan ole tuotu Eurooppaan.

Ravintoloita on niin paljon, että ruoanlaitto kotona lienee tylsää puuhaa, mukavampaa syödä ulkona. Ruokatarpeet voi silti ostaa kadulta aamusta iltaan erilaisista kojuista ja toreilta.

Bussit ovat ensisijainen liikkumismuoto ja niitä on valtavasti. Reittien suunnittelussa netistä löytyy apua, kunhan uskaltautuu menemään busseihin, joiden teksteistä ei ota mitään selvää. Maksun voi suorittaa myös käteisellä, jos varaa tasarahan, palautuksia ei saa.

Työperäiset tapaamiset ovat mukavia. Kulkemisesta ja ruokailusta huolehtivat isännät. Ymmärrän toki, että he yrittävät parhaansa, mutta jos ei ole aasialaisen ruoan ystävä tai ei jostain syystä voi syödä kaikkia ruoka-aineita, niin ruokailuun liittyy isompia ongelmia. Kuten Aasiassa on yleistä, tuliset mausteet, yrtit ja sipulit kuuluvat jokaiseen annoksen. Perinneruoat maistuvat lisäksi, hmm, hyvin vanhoilta. Lienee jokin paikallinen suosittu mauste.

Ruokavaliota voi täydentää etsimällä kansainvälisiä pikaruokaketjun ravintoloita, joita löytyy kohtuullisin välimatkoin jopa suurkaupunkien ulkopuolella. Tämä tietysti tapahtuu isänniltä piilossa, omalla vapaa-ajalla. Olisi tosi epäkohteliasta todeta, että nousi pöydästä nälkäisenä. 

Etelä-Koreassa ei rikollisuus voi olla kovinkaan merkittävää, varsinkaan varkaudet. Tavaraa on suojaamattomissa paikoissa katujen ja teiden varsilla. Kaupat ja muut yritykset sulkevat pihan narulla ja joskus ei millään. Omaisuuden verran kodinkoneita, tuhansia uusia auton renkaita, skoottereita, kalusteita, metallipajojen koko irtaimisto ja ravintoloiden ulkokalusteita on kaduilla vapaana riistana. Selityksenä voi olla kaiken kattava valvontakameraverkosto. On vaikea löytää paikkaa, missä ei vähintään yksi kamera kuvaa ja tallenna. 

Siellä, missä varkaus on ilmeisen harvinaista, rattijuoppous lieneekin varsin yleistä. Muutaman lasillisen jälkeen on aivan normaalia mennä auton rattiin.

Etelä-Korealaiset eivät näennäisesti noteeraa ulkomaalaisia mitenkään. Vaikka he kauempaa havaitsevat selvästi joukosta poikkeavan vastaantulijan, lähelle tultaessa katse on tiukasti eteenpäin. Minkäänlaista katsekontaktia ei synny edes vahingossa. 

Kiinasta tuttu ilmiö, blondien salakuvaus tai kuvauspyyntöjen esittäminen, ei ole Koreassa muodissa. Korea on niin homogeeninen maa, että siellä ei yksinkertaisesti ole totuttu erilaisiin ihmisiin. Varsinaista ulkomaalaispelkoa ei ole havaittavissa, sillä palveluammateissa olevat ihmiset käyttäytyvät äärimmäisen kohteliaasti.

Yllättäen englannin kielen taitoa löytyy monesta paikasta. Hedelmäkojun iäkäs rouva likaisissa työvaatteissaan lausuu virheetöntä englantia ja kaupat tehdään hymyssä suin molemmin puolin.

Seoul on valtavan kokoinen kaupunki. Erikoista siinä on se, että se on hereillä kuitenkin enimmäkseen päivisin. Yötä lähestyessä liikenne rauhoittuu ja väki kiipeää yöpuulle. Turistien liikehdintää on enimmäkseen isoissa hotelleissa. 

Lähes 10 miljoonaa asukasta tarvitsee paljon pinta-alaa ja korkealta näköalapaikalta katsottuna kaupunki jatkuu joka suuntaan loputtomiin. Yhdessä suunnassa vuoristo katkaisee kaupungin. 

Vuoristo peittää merkittävän osan maan pinta-alasta muuallakin. Lomamatkailija voi siten yhdistää kaupunkilomaan runsaasti luonnonpuistoja ja patikointia vuoristossa. Lähes keskellä kaupunkia on korkea mäki, jonka laella on näkötorni.

Alue on sekä turistinähtävyys että paikallisten suosima kohde viikonlopun viettoon. Sinne pääsee kävelemällä pari tuntia kaupungista tai ottamalla kyydin köysiradalla. Tornin ympäristössä on nähtävissä itselleni omituinen yleismaailmallinen ilmiö, lukot.

Lukot peittävät aidan tiheästi ja niitä saattaa olla miljoona, sillä aitaa on satoja metrejä ja varovasti arvioiden metrille mahtuu tuhansia lukkoja.

Lukkoja on satojen metrien matkalla.

Kaikki palvelut ovat tuotu lähelle. Kännykkäkuorikauppojen ja kauneushoitoloiden lisäksi kaupungin keskustaa halkoo katu, jonka parin kilometrin matkalla löytyy satoja rakennustarvikeliikkeitä. Kadulta ja putiikeista voi ostaa kaikkea rakentamiseen ja remontoimiseen tarvittavaa. Puutavaraliikkeen sirkkeli on käytännössä jalkakäytävällä ja asiakas voi sahauttaa puutavaran heti. 

Kymmenistä saniteettikalusteita myyvistä putiikeista voi ostaa haluamansa näköisen vessanpöntön, elektronisen tai perinteisen, modernin tai antiikkisen näköisen. Kylpyammeet voi koeistua samantien. Satojen hanojen valikoimasta löytyy varmasti sopiva. Ovet, ruuvit, valaisimet, keittiökalusteet, matot, lämmityslaitteet, aivan mitä tahansa on tarjolla.

Ilmiesti Koreassa rakennettaan ja saneerataan paljon, myös omatoimisesti. 

Halloweenjuhlien aikaan Seoulin tunnetulla ravintola- ja viihdealueella tapahtui käsittämätön tragedia. Pienelle, ahtaalle kujalle oli pakkaantunut valtava joukko ihmisiä. Uutisissa puhuttiin sadasta tuhannesta, joka on kuitenkin silkka mahdottomuus. Kuja on kolme metriä leveä ja sata metriä pitkä. 

Ihmiset olivat menossa kuka mihinkin suuntaan ja liikenne ei enää kulkenut. Korkeat seinät molemmin puolin estivät kunnollisen ilmanvaihdon, kun väkeä oli liikaa. Ihmiset olivat alkaneet panikoida, kun hengittäminen alkoi käydä vaikeaksi. Ensimmäisten kaaduttua he jäivät auttamatta muiden jalkoihin tallattavaksi. Seuraavat kompastuivat pohjalla oleviin ja lopulta maassa oli satoja ihmisiä, joista osa selviytyi, mutta yli 150 menehtyi. Enimmäkseen nuoria, joukossa myös ulkomaalaisia.

Onnettomuuden jälkeen kujan eteen on kerääntynyt kukkien ja muistoesineiden meri. Vielä viikkoja jälkeenpäin siellä on ammattimaisia kuvaajia luomassa ohjelmaa ja ihmisiä suremassa menetettyjä ihmishenkiä. 

Ikävä tapahtuma kasvoi aivan eri mittasuhteisiin itse paikalla ollessa, vaikka olihan uutinen jo luettuna ollut pysäyttävä. Sadat poliisit oli komennettu alueelle pitämään järjestystä, pelko ihmisten mielenilmaisuun oli edelleen olemassa. Poliisit majoittuivat busseihin, jotka toimivat komentoasemina katujen varsilla. 

Suuressa kaupungissa poliisien määrä pitää olla huomattavan suuri. Kaupungilla oli myös muita tapahtumia, joiden turvaamiseksi oli poliisibussien loputtomat jonot katujen varsilla.

Mihin tahansa päin kaupunkia lähtee, aina on paljon katseltavaa.

Hyvää on tietysti se, että kansalla on oikeuksia, toisin kuin pohjoisen naapurissa. Olin ilmeisen onnekas matkan ajankohdasta, sillä vierailupaikkani oli vain parikymmentä kilometriä rajasta, silti en kuullut tai nähnyt yhtään niistä armeijan hävittäjistä, joista olin lukenut juuri ennen matkaa. Juuri sillä hetkellä oli rauhallista.

kotiinpaluu

Lento kotiinpäin on tärkeä osa matkantekoa. Silloin aivot prosessoivat kaikkea matkan aikana ympäristössä tapahtunutta.

Valitsin elokuvaksi uuden Jurassic parkin jatko-osan, Jurassic World Dominion. Tuttu juoni oli taas hieman muunnellussa muodossa. Sopivasti väsyneenä sammutin ruudun ja suljin silmäni. Olin nukahtanut nopeasti. 

Herätessäni koko matka pyörähti elokuvana silmissäni. Täysin epärealistinen olo täytti koko tajunnan. Vieraassa kulttuurissa vietetty viikko osittain oman mukavuusalueen ulkopuolella, tutustuminen uusiin liikekumppaneihin, selviytyminen arkisissa rutiineissa, kaikki nuo sotkeentuivat seikkailuelokuvaan, joka oli kaiken lisäksi osittain kuvattu kotinurkissa Maltalla. Tuntui mahtavalta olla matkalla kotiin oman perheen luo. Ei kaikki ollut sittenkään vain unta.

Seoul 2022.

Referenssit:

Seoul 2022.

Seoul 2022.

Visits: 739

14 vastausta artikkeliin “Seoul, 2022

  1. Jotenkin sitä toivoisi ja osittain elänkin niin kuin Suomi olisi tuollainen lintukoto, jossa ei tarvitse omaisuuttaan lukita. mutta toisaalta jos jokaista senttiä vahditaan valvontakameroilla, niin en tiedä onko sekään oikeasti paras vaihtoehto.

    Olipa mielenkiintoinen postaus, ihanan monipuolisia kuviakin! 🙂

    1. Kiitos!

      Ihmiset ovat joka puolella maailmaa samanlaisia, sen olen pannut merkille. Siellä, missä Big Brother ei valvo, ei lakikaan määrä.

    1. Mielestäni Aasian maat ovat hyvin turvallisia ja muukalaisystävällisiä matkakohteita. En ole törmännyt siellä mihinkään ennakkoluuloihin. Paitsi tietysti me pohjamaalaiset ollaan jättilaisia heidän silmissä 😁.

  2. Jostain syystä Etelä-Korea käymättä, mutta hirveästi kiinnostaisi mennä! Hymyilytti kuvauksesi perinneruoista. Uskaltaisin varmaan jotain maistaa. Mutta kimchin ystävä olen. Kunnollista sellaista kaipaan aika ajoin.. korealaisissa ravintoloissa ulkomailla päässyt sen makuun. Oli tosi mielenkiintoista lukea kohteesta ja toivon sinne todella joku päivä vielä pääseväni.

    1. Etelä-Korea ei ole niin tunnettu Suomessa eikä maailmalla kuin vaikkapa Japani, joten se ei myöskään ole yhtä suosittu turistimaa. Mutta uskon, että sen kulttuuriin on silti hauskaa tutustua, niin kuin erilaisiin maihin ja kulttuureihin yleensäkin.

  3. Etelä-Korea voisi olla tosiaan, kuten moni on maininnut, kiinnostava matkakohde. Jostain syystä oma mielitekoni on aina lähemmäs, ns. tutumman kulttuurin äärelle. Pitäisi joskus oikeasti “repäistä” ja unohtaa hetkeksi Kreikka, Kroatia, Italia jne. 😉

    1. Eurooppalainen kulttuuri on meille toki läheisempää 😁. Siihen on helppo sukeltaa, koska Eurooppa on kuitenkin aika yhtenäinen, ja erot ovat pieniä ja helposti siedettäviä. Mutta sellaisiin hieman erikoisempiin maihin on mielenkiintoista tutustua, juuri niiden erilaisuuen takia.

  4. Kiinnostava maa jossa kiinnostaisi käydä. Se taitaa kuitenkin jäädä vain kiinnostuksen tasolle. Nuorena minulla oli korealainen kirjeenvaihtokaveri, jonka kautta hieman eri kulttuurin nuoren elämään tuli kurkistettua. Silloin nousi esiin erityisesti koulutuksen ja oppimisen merkittävä asema hänen elämässään. Kun ajattelin omaa elämääni, niin se oppiminen ja koulu eivät mitenkään keskiössä olleet 😀

    1. Monessa aasialaisessa kulttuurissa formaalille koulutukselle annettaan tosi paljon arvoa, ja Korea ei ole mikään poikkeus. Toisaalta, nyt tuntuu siltä, että Suomi on menossa samaan suuntaan. Jokaiseen hommaan pitää olla virallinen pätevyys, myös siistijäksi on nyt koulutus tarpeen.

  5. Seoul ja oikeastaan Etelä-Korea laajemminkin olisi kiinnostava matkakohde. Jejun saarella olisi mukavaa päästä käymään. Ja tosiaan, varsin turvallinen käsitys maasta on itsellenikin muodostunut. Rattijuoppouden yleisyys hieman yllättää, onko promilleraja sama kuin Suomessa?

    1. Promillimäärä lasketiin Koreassa 0.3:eem vuonna 2019, koska rattijuopumus oli siellä yksi suurimpia ongelmia (kun muita ongelmia ei ole 😀). Sanktiot ovat rankkoja: jopa 5v vankilaa tai 17.000 € sakkoa. Mutta silti saketta menee aina ruoan yhteydessä. Tai ei se ihan oikeaa sakea ole, mutta jotain vastaava juoma.
      Muuten oli kuulemma tosi turvallinen ja neutraali maa. Siellä ei ole kovin paljon nähtävyyksiä, mutta keväästä syksyyn luontokohteet ovat parhaimmillaan.

      Minähän itse en käynyt Koreassa, mieheni kävi. Postaus on myös hänen kirjoittama. Hän ei just nyt pääse vastailemaan kommentteihin, mutta parin viikon päästä on taas maisemissa, jos jotain tarkempaa kysyttävää on.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.