Ruoka-ajat perheessä.
Muutama ruokailutapa maittain
Yhteistä ateriaa pidetään tärkeänä hetkenä perheen yhdessäololle. Kuinka usein syödään yhdessä oikeassa elämässä?
Eroja on paljon perheiden välillä, mutta on myös yleisempiä maakohtaisia eroavaisuuksia, joita olen pannut merkille eri maissa matkustaessa ja asuessa.
Portugali
Portugalissa perheillä on tapana käydä ainakin viikonloppuna syömässä ulkona. Ruoka siellä on verrattain halpaa myös ravintoloissa. Joten iltaisin porukkaa jonottaa suosittuihin paikkoihin. Osaan voi tehdä pöytävarauksen, toisiin ei.
Portugalissa myös jouluateria usein syödään lempiravintolassa eikä kotona. Silloin myös henkilökunta pukeutuu illallista varten parhaimpiinsa. Monessa tapauksessa portugalilaiset juhlivat ravintoloissa ja kahviloissa eikä kotona.
Malta
Maltalla perheet kokoontuvat syömään paikallisten pizzerioiden antimia tai omia eväitä piknikille. Grillaaminen on myös yksi lempipuuhia. Piknikin voi kattaa melkein mihin tahansa: rannalle, leikkipaikan reunalle tai puistoon.
Paikalliset syövät paljon myös kotona sukulaisten ja ystävien kesken. Sitä asiaa ei voi olla huomaamatta, sillä puheensorina kantautuu hyvin naapuritaloissa asuvien ihmisten korville.
Maltalaiset ovat huomattavasti puheliaampia ja äänekkäämpiä kuin gozolaiset. Gozolla syödään kaikessa rauhassa omilla takapihoilla. Grillaaminen ja piknikit ovat molemmilla saarilla yhtä yleistä.
Tanska
Tanskassa on edelleen käytössä perheen yhteinen päivällinen noin klo 18. Usein pöytään pyydetään myös päivällä kylässä pyörineitä vieraita. Lounasta tanskalaiset tykkäävät syödä ulkona mutta päivällistä kotona.
Oikeassa tanskalaisesta kodissa päivällinen katetaan kauniisti ruokailutilan tai olohuoneen pöydälle eikä missään tapauksessa kuulu laittaa verhoja kiinni. Kännyköitä tai pälättävää telkkaria ei ruokailun yhteydessä siedetä.
Näin illemmalla jos kävelee tanskalaisen lähiön katuja pitkin, voi helposti kurkkia mitä toiset syövät tänään.
Uzbekistan
Uzbekistanissa on käytössä sekä varsin perinteinen että moderni tapa ruokailla. Ruoka joko tehdään alusta asti itse joka ikinen päivä tai haetaan lähiravintolasta (choihanasta). Ero itse tehdyn ja valmiin ruoan välillä on yllättävän pieni. Sen takia ruoanlaiton tehtävät siirtyvät aina vain enemmän kodin ulkopuolelle.
Syödään kyllä aina yhdessä: perhe, sukulaiset, ystävät kollegat – kaikki mahtuvat saman pöydän ääreen. Tärkeintä, ettei kukaan joudu syömään yksin.
Uzbekistanissa oma ruokakulttuuri on lujassa (ainakin vielä) ja suurin osa ruokapaikoista tarjoaa perinteistä vatsantäytettä. Kuitenkin sekä eri maakuntien perinneruoat että maailman maut ovat edustettuna siellä varsin kattavasti.
Viro
Tilataan ruokaa kotiin, jos vaan pystytään ja pysytään tiukasti omissa oloissa. Valmis ruoka ei maassa ole kovin kalliista, jos sitä ei tilaa vanhan kaupungin toimipisteistä. Epäilen, ettei kukaan paikallinen tilaa. Se ei ole syötävää.
Usein tilataan myös pizzaa tai wokkia. Virolaisten keskuudessa kännykät ruokapöydässä eivät enää ole harvinaisuus. Aika lailla asiat menivät samaan malliin kuin Suomessa.
Virolaiset kyllä käyvät syömässä ulkona, mutta siihen tarvitaan jokin painava syy, miksi omalta kotisohvalta lähdetään. Ravintolaan myös kuuluu pukeutua juhlallisesti.
Suomi
Toivottavasti Suomessakin joissakin kodeissa syödään vielä yhdessä ilman, että jokainen tuijottaa kännykkäänsä keskittyneesti tai telkkari mölöttää taustalla.
Nykyään vain vieraita varten pöytää koristellaan ja ostetaan kukkia, vaikka kaunis kattaus piristäisi omaakin mieltä. Mutta yllättävän harvoin sitä tulee laitettua.
Miksi yhdessä syöminen on nykyään niin harvinaista?
Aikataulutus
Erityisesti arkisin aikataulutus on vaikeaa. Jokaisella perheenjäsenellä on oma aikataulu, joka ei välttämättä käy yhteen toisten kanssa. Koululaiset lopettavat päivänsä aikaisemmin, aikuiset myöhemmin. Lapset usein tarvitsevat myös useamman aterian päivässä kuin aikuiset. Aikuisella aineenvaihdunta on tietääkseni hitaampi. Ainakin uskon näin, että nelikymppisenä naisena en tarvitse yhtä paljon ruokaa eikä yhtä usein kuin poikani ja mieheni.
Aterioiden välinen aika on jokaisella ihmisellä erilainen, vaikka mitä asiasta neuvotaan. En tunne voivani kovin hyvin, jos syön liian tiheästi tai liian paljon. 5-6 tuntia on hyvä väli. Näin syön vain 3 kertaa päivässä siellä missä pojat 4-5 kertaa. Se asettaa omia haasteita aikatauluttamiseen.
Työssäkäyvien vanhempien ruoka-aikojen säännöllisyyttä vaikeuttaa myös vuorotyö ja lasten harrastukset.
Tässä arjen rumbassa käy usein niin, että jokainen käy jääkaapilla omia aikojaan.
Kouluateria
Ilmainen kouluateria on maailmalla harvinaisuus, mutta sellaista on muissakin maissa. Joissakin maissa vanhempien pitää erikseen anoa sellaista.
Olen myös kuullut, että joissakin suomalaisissa perheissä kouluruoka on lapsen ainoa lämmin ateria koko päivässä.
Koulusta tullut lapsi on yleensä nälkäinen ja vanhempien kotiin tulon aikana puolet jääkaapin sisältöä on jo syöty. Päivällisaikana nälkää ei tietysti ole. Mutta se herää uudestaan ennen nukkumaanmenoa.
Vaikka eri perheissä ja eri maissa ruoka-ajat, tottumukset ja traditiot erottuvat toisistaan, globalisaatio vaikuttaa myös sillä saralla. Makuja, ruokatottumuksia ja ateriointitapoja viedään ja tuodaan maasta toiseen.
Joissakin maissa perinteet säilyvät paremmin (tai niitä ainakin yritetään säilyttää). Japanilainen vihreä tee, brittiläinen five-o’clock-tee pikkuleivoksineen, intialainen curry, kiinalaiset nuudelit, turkkilainen kebab, italialainen pasta, mutta myös voitokkaat pikaruokaketjut ovat arkipäivää ympäri maailmaa.
Siinä on omat plussat ja miinukset. Toisaalta maailman makujen saatavuus omilla kotikulmilla on kiva – ei tarvitse lähteä merta pidemmälle kalaan. Toisaalta se vie sijan oman maan perinteisiltä ruoilta.
Ruokakulttuurien sekamelskaan voi suhtautua monella eri tavalla, mutta asialle ei voi mitään. Joten helpompaa se on hyväksyä sellaisenaan.
Ruoka-ajat perheessä.
Referenssit:
Me ollaan itsepintaisesti pidetty kiinni päivittäin yhdessä syömisestä miehen kanssa. Ruokaa tehdessä käydään päivän asiat läpi, mutta ruoka syödään useimmiten kyllä tv:tä katsellessa.
Meillä eletään kahden vuorotyöläisen arkea ja päivällinen, tai no meidän tapauksessa enemmänkin illallinen, on se hetki, kun rauhoitutaan yhdessä siihen hetkeen. Ruuan teon yhteydessä on aina hyvä hetki jutella rauhassa ja fiilistellä päivän tapahtumia tai vaihtoehtoisesti purkaa päivän tuomat ajatukset toiselle.
Erikseen syödään oikeastaan vain silloin, kun olen työmatkalla jossain.
Se on mainio tapa ylläpitää yhteistä henkiä perheessä. Me syödään yhdessä mieheni kanssa melkein kaikki ateriat, kun ollaan molemmat kotitoimistolaisia. Poikamme liittyy meihin vasta iltapäivällä. Meillä telkkari ei oikein mene kaupaksi, koska kielivaihtoehtoja on maltaa ja englantia 😂.
Itse pidän tärkeänä yhdessä syömistä, valitettavasti oma työrytmi on sellainen, että yhteinen ruokahetki on enää vain kerran viikossa. Mutta se on kuitenkin asia, josta pidetään kovin kiinni.
Kerran viikossa on enemmän kuin monessa muussa perheessä 😁.
Lapsuudesta muistuu aina mieleen yhteiset jouluateriat ja muutkin merkkipäivien yhteisruokailut. Ei ollut kiire mihinkään ja syötiin pitkään herkutellen. Meillä oli kotona myös pyhä asia, että iltaruokailun aikaan kaikki olivat paikalla ja istuttiin yhdessä pöytään. Vaikka välillä oli kiire vaikka johonkin harrastuksiin niin ruokailusta ei tingitty yhdessä. Minulle on jäänyt tästä kaunis muisto ja arvostan, että vanhemmat piti kiinni siitä.
https://www.marjonmatkassa.fi/
Se on aivan totta, yhdessäolo on perheen liima.
Meidän lapsuuden perhe oli varsin pieni (2 hlöä), joten meillä oli paikalliseen tapaan usein vieraita syömässä. Ne hetket jäävätkin lapsen muistiin.
Mun mielestä tuo on aika kiva idea, että jouluateria syödään ravintolassa eikä kotona. Haaveilin jo viime vuonna tästä ja löysinkin Turusta useamman ravintolan joka on auki jouluna. Ehkä tänä vuonna voisin testata jouluna ravintolassa syömistä 🙂
Ystäväni on asuu Tanskassa ja on aina hauska kuulla hänen kertomuksiaan kaikista juhlista. Esim. synttäreille tullaan syömään ja pöydässä viihdytään monta tuntia. Suomessa kun synttärit tuntuvat olevan sellaisia, että syödään nopeasti kakkupala ja tunnissa kotiin 😀
Olimme syöneet jouluaterioita muutamaan otteeseen muualla kuin kotona, ja se oli melkein aika positiivinen kokemus. Kanarian saarilla sapuskat oli kakkosluokka (hotelissa, jossa asuimme), mutta kaikkialla muualla varsin maukkaita. Kokemusta on Albufeirasta (Portugali), Turusta, Helsingistä, ShenZhenistä (Kiina), Nizzasta ja Tallinnasta. Ravintolavalintaan pitää vähän panostaa (me olimme koeajaneet kaikki ravintolat jo ennen varsinaista h-hetkeä). Jouluateria oli yleensä vielä astetta parempi ruoka kun kyseisen ravintolan normaalitaso.
Joo, tanskalaiset onnistuivat säilymään sen tavan. Harmi, että se on häviämässä Suomesta.
Koko perheen yhteiset ruokahetket (tai vaikka yhteinen iltatee) olisivat tärkeitä lasten ja nuorten kehityksen vuoksi. Siinä tulisi vaihdettua kuulumiset, kommentoitua, pohdittua, naurettua…Harmi, ettei se nykyelämässä enää useinkaan onnistu. (Ja maltalaiset picnicit meillä pilaa ilmasto…)
Yhteiset atriat edes viikonloppuisin ovat kai järjestelykysymys, ja monessa perheessä siitä pidetään kiinni. Mutta totta se on, laiskuus on tappamassa sitäkin kivaa tapaa. Kyllä me yritetään viikonloppuisin kokata ja syödä yhdessä, jos muulloin ei onnistu. Tai käydään piknikillä.
Ennen pöydällä oli sanomalehti ja nykyisin läppäri. Taitaa se olla niin että ainakin tässä kahden hengen taloudessa niitä uutisia luetaan samalla kun syödään ja toki kommentoidaan keskenämme. Jos oikein perhepäivällistä järjestetään niin sitten pysyvät läppärit ja kännykät poissa 🙂
Niinpä, perheaterioita on nykyään aika haasteellista järjestää. Toisaalta, nykyään on hyvä, että lapsi osaa lukea. Edes läppäristä tai puhelimesta 😉.