Uutta viihdettä – Sota Ukrainassa.
Harvoin olen niin turhautunut ja kiukkuinen maailmalle. On asioita, joita en koskaan halunnut elää yli. En halunnut niitä tapahtuvan lainkaan.
Ukrainassa käyvä sota on sellainen tapahtuma, jota en halunnut uskoa todeksi. Se on painajainen, joka koskettaa aivan liian syvälle.
Mediassa sodan uutisointi alkaa jo rutinoitua. “Seuraa meidän kanava live”, “Tilaa uutiskirje”… Ihan kuin se olisi jotain viihdettä. Kanavat ovat täynnä erilaista spekulointia ympäri sotaa, sen päähahmoja ja taustajoukkoja.
Tästä Tosi-TV-sarjasta olisin toivonut huomattavasti lyhyempää, sellaista, jossa otsikko on pelottavampi kuin sisältö. Jossa hahmot pääsevät säikähdyksellä ja jatkavat onnellista elämää ever after.
Onnellista elämää ever after ei tule tapahtumaan näille hahmoille. Tuli kuukausi täyteen ja meni jo yli. Koko maailma puhuu, mutta mitään ei oikeasti tapahdu. Aikaiseksi saatu tuho on sitä luokkaa, ettei maa toivu siitä vielä sukupolvienkaan aikana. Tuho on sekä fyysinen että henkinen. Kuinka pitkään tulee kestämään toipua menetyksen kivusta, vihasta ja raivosta, jota syntyy, kun kotiimme hyökätään.
Media on täynnä otsikoita siitä, miten “silmukat kiristyy” Putinin, hänen lähiympäristön ja Venäjän ympärille. Miten Putinin joukot kärsivät tappiota taistelutantereilla ja Venäjä ottaa nokkiinsa pakotteista. Miten ihmiset marssivat joka maassa, myös Venäjällä, sotaa vastaan. Mutta todellisuudessa mitään ei tapahdu. Mikään sodan loppua ennustava otsikko ei ole tähän mennessä osoittautunut todeksi, mikään käyty neuvottelu ei ole tuottanut tulosta. Näyttää vahvasti siltä, että Putinin ainoa päämäärä on ukrainalaisten tuhoaminen kansana. Siis täydellinen kansanmurha. Koska mikään muu ei sovi kuvaan.
Mitä se hullu ukko oikeasti haluaa? Spekulointia on paljon, mutta kukaan ei varmuudella tiedä, mitä se tavoittelee. Sitäkään en ymmärrä, miksi sotilaat tottelevat häntä. Mitä hän on heille luvannut?
Miltä tuntuu olla sodan keskellä? Miltä tuntuu olla jättämässä kotiaan tietämättä, pystyykö koskaan palamaan? Onko kotia edes olemassa silloin, kun voi palata takaisin? Pommisuojat, pitkät junamatkat tuntemattomaan, keskelle taistelutannerta joutuminen. Vaikka kuinka yrittää kuvitella, niin sellaista ei pysty rakentamaan mielessään. Asioita, joita ei edes vihollisenkaan toivoisi kokevan.
Minä en halua enää lukea uutisia sodasta, en halua saada uutiskirjettä siitä, mitä taisteluja on käyty ja mikä kaupunki on nyt tuhottu. En halua pelätä, ettei tämän päivän smiley tulekaan. En halua pidätellä henkeäni miettien, miksi sukulaiseni ovat hiljaa siellä Ukrainan päässä. Ovatko serkkuni vielä elossa?
En minä halua lukea vihamielisiä artikkeleita avustettavien eriarvoisuudesta, jotka ovat täynnä asiayhteysvirheitä. En halua kuulla, miten sukulaiseni ja ystäväni riitelevät politiikasta. En jaksa enää tuntea voimattomuutta ja epätoivoa.
Haluan, että sota loppuu nyt! Heti!
Vaikka kuinka se sattuu, en silti lopeta. En seiso tumput suorina, mutta kirjoitan edelleen Ukrainasta, sodasta ja avusta. Sitä ei kuitenkaan voi mitenkään verrata siihen, miten sattuu heihin, jotka menettävät läheisiään, kotejaan ja kotimaansa tässä sodassa. Pyydän heiltä anteeksi. En osaa edes kuvitella, miltä se tuntuu, mutta haluaisin ottaa osan taakastanne itselleni.
Itseäni tämä sota saartoi täysin. Olen syntyperältäni ukrainalainen, minulla on siellä edelleen läheisiä sukulaisia. Olen myös suomalainen, jolle Suomeen kohdistuva uhka on myös henkilökohtainen murhe. Minulla on Suomessa sukulaisia, lapsia ja lastenlapsia.
Haluan rauhaa, mielenrauhaa, toivoa, mahdollisuutta nähdä seuraavan päivän jokaiselle meistä.
Uutta viihdettä – Sota Ukrainassa.
Referenssit:
- Miten sota koskettaa arkeamme? – Via Per Aspera Ad Astra
- Tiedon lähde – Via Per Aspera Ad Astra – Uutisvirta Ukrainan tapahtumista
- Auttamisen halusta ja tarpeellisuudesta – Via Per Aspera Ad Astra
- Kuppikuntapolitiikkaa – Via Per Aspera Ad Astra – Ukraina
- Sodan rumat kasvot – Via Per Aspera Ad Astra
- Vuosia turvapaikkapäätöstä Suomessa odottanut Yasin Omer: ”Kukaan ei ole toivottanut minua tervetulleeksi”
- Silmukka kiristyy Putinin lähipiirin salaperäisten naisten ympärillä: rakastajattarien ja tyttärien luksuselämä saamassa loppunsa
- Nyt voit tilata IS:n uutiskirjeen Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan
Erittäin pahalta tuntuu se, että muu maailma tai muu Eurooppa ei pysty vaikuttamaan niin paljon, että tuho ja tappaminen loppuisi
On kyllä niin kädetön ja turhautunut olo, ettei pysty tekemään mitään sodan lopettamiseksi. Voi vain jakaa tietoa, mutta kun toivoisi, ettei tarvitsisi jakaa tietoa sodasta. Yrittää yhdistää auttajia ja autettavia, pieniä pisaroita.
Voin vain kalpeasti aavistaa, miltä sinusta tuntuu, kun läheisiäsi on Ukrainassa, etkä saa heihin yhteyttä. Itselläni siellä on ”vain” ystäviä ja kun kuulin yhdestä ystävästäni ensimmäisen kerran pariin viikkoon, pääsi itku. Hän on sentään elossa. Toinen vakuuttelee, että tiedon jakamiseni on äärimmäisen hyödyllistä. Mutta kun en halua tehdä sitä, haluan että sitä ei tarvitse tehdä, haluan että sota loppuu.
Poskettoman tuskainen tilanne tämä on. Surkeinta on, että se pahenee koko ajan.
Tän on pakko muuttua paremmaksi!
Mitä me voidaan tehdä, muuta kuin jakaa tietoa?