Monikielisyys, äidinkielisyys ja kaikki siltä väliltä

äidinkielen määritelmä

Äidinkielen määritelmä.

Minulta on äsken kysytty, mikä on oma äidinkieleni. Jäin pohtimaan asiaa. 

Minusta tuntuu, että olen niitä ihmisiä, joiden äidinkielen määritelmä on varsin hämärä. Miten näin on käynyt?

Ensinnäkään en ole ainoa lajissani. Keinoja menettää kosketus äidinkieleen on monia.

1.

Entisen Neuvostoliiton alueella on varmaan 100 mln ihmistä, joiden äidinkieli ja koulukieli olivat eri. Itse olen syntynyt Krimillä, jossa puhuttiin äidinkielenä monia eri kieliä, mutta esimerkiksi koulua käytiin joko ukrainan tai venäjän kielellä. Ympäristöni siis puhui enimmäkseen venäjää ja ukrainaa ja niiden sekoitetta, joka oli myös oma kotikieleni (josta maanmieheni bongaavat minut virheittä heti, aina tähän päivään asti). Itse olen käynyt koulua puoliksi venäjäksi ja puoliksi englanniksi. Painopiste oli englannin kielellä. 

Koulun lopussa kirjoitimme ylioppilaiksi joko venäjän tai ukrainan sekä englannin (kaikki C1). Otin silloin venäjän kielen, joten ukraina jäi minulla varsin heikoksi (B1 tällä hetkellä). Vaikka ymmärrän hyvin, pääsen hädin tuskin ilmaiseman itseäni sillä kielellä. 

Koulussa opiskelin myös espanjaa ja ranskaa. Yliopistossa myös saksaa. 

Suomeen muutettuani panostin suomen kieleen. Sekin on tällä hetkellä ilmeisesti C1 (meinaan kirjoittaa myös kokeen ihan huvikseni). Olen kyllä opiskellut suomen lukiossa S2:na (se on tarkoitettu suomenruotsalaisille sekä muille suomen kielivähemmistöille). 

Olen törmännyt samaan täällä Uzbekistanissa: ne nuoret, jotka olivat opiskelleet venäläisissä kouluissa, edelleen opiskelevat venäjäksi, mutta elävät muuten uzbekin kielellä. Mitä tarkoitan tällä ilmaisulla? Silloin, kun yritän puhua heille suomen kieliopista, he vertaavat sitä venäjän kieleen, koska eivät osaa uzbekin kielioppia. Siitä huolimatta he puhuvat virheetöntä uzbekkia. Uzbekin kielessä on hyvinkin paljon yhtäläisyyksiä suomen kieleen, joten se ei nyt ole lainkaan kynnyskysymys. 

2. 

Monikulttuuristen perheiden lapset. Kuten meidänkin poika, jonka äidinkieleksi on muodostunut suomi (no, siis, me vanhemmat haluamme, että se olisi suomi). Hän itse määrittelee itsensä englanninkieliseksi. Se on totta. Hän osaa ilmaista itseään paremmin englanniksi kuin hänen omalla äidinkielellään. 

Senkin lisäksi hän puhuu jonkin verran venäjää ja viroa. Aloitti nyt koulussa espanjaa ja on oppimassa maltan kieltä.

Itsekin olen oppinut viron kieltä puolivahingossa, koska sitä puhuttiin ympärilläni 7 vuoden ajan. 

Poikamme on asunut tähän mennessä Suomen lisäksi Virossa, Portugalissa ja Maltalla.

Samaten Suomessa asuvat vähemmistöjen lapset: heidän kotikielensä ja koulukielensä eivät täsmää.

Sellaisia maailmankansalaisia on entistä enemmän. Tässä herää kysymys: miten äidinkielen pääsee määrittelemään? Onko se kotikieli (entäs jos niitä on enemmän kuin yksi?), kieli, jolla käy koulua ja joka on sitten vahvin ilmaisukieli tai vielä jokin kolmas määrittelemätön tekijä? 

Millä kielellä sitten ajattelen? No sillä, millä puhun tai kirjoitan sillä hetkellä. Nyt esimerkiksi suomeksi. En ole vuosiin kääntänyt kielestä toiseen, vaan käytän ne sellaisinaan. Enkä periaatteessa pysty kääntämään kaikkea ristiin rastiin. Monesti joku käsite ei vain ole olemassa toisessa kielessä. Siitä syntyy hauska ilmiö, kun puheissa on aina läsnä toisesta kielestä lainattuja sanoja.

Monien ihmisten kanssa minulla on enemmän kuin yksi yhteinen kieli. Se kieli, millä minä puhun heidän kanssaan, määräytyy keskustelun alkuvaiheessa. Joskus kyseinen ihminen haluaa puhua kanssani tiettyä kieltä, koska se on hänelle helpompaa ja joskus se on vain ympäristön sanelema. Joskus on niinkin, että puhumme muiden seurassa eri kieltä kuin keskenämme. 

Oudoin ilmiö, mitä monikielisyys synnyttää, on se, etten tiedosta aina, mitä kieltä puhun milläkin hetkellä. Jos ajattelen jotakuta ihmistä tai puhun hänestä, välillä vaihdan kieltä huomaamatta, mikä ihmetyttää seuralaistani kovasti. Silloin tiedän, että olen aika väsynyt. Päivän ensimmäiset kaksi kieltä eivät yleensä sekoitu, mutta kolmas kieli alkaa olla jo liikaa ja illemmalla alkaa tulla jo kunnon sekakieltä. Erikoisinta on se, että se ei riipu kielestä, vaan siitä, millä niistä olen aloittanut päivän. 

Lisää luettavaa:

Äidinkielen määritelmä.

12 vastausta artikkeliin “Monikielisyys, äidinkielisyys ja kaikki siltä väliltä

  1. Olisipa hienoa osata kieliä. Olen kouluaikoina ollut huono oppimaan niitä. On kuitenkin hienoa, että lapset osaavat kieliä paljon paremmin, kuin minä. 🙂

  2. Jännää! Itsellä kun on molemmat vanhemmat suomalaisia, peruskoulu käyty suomeksi ja kaikki koulut sen jälkeenkin niin en ole edes ajatellut että äidinkielen määritteleminen voisi olla sen monimutkaisempaa. Mutta tottakai se on, eihän siihen tarvita kuin kaksi vanhempaa jotka molemmat ovat kaksikielisiä. Saati sitten vielä tuo että osan elämästä on päässyt asumaankin muualla 🙊 joka tapauksessa kielet on rikkaus, itse haaveilen vielä joskus opiskelevani ranskaa, kun sitä en peruskoulussa oppinut vaikka kolmannella luokalla sen aloitin.

  3. Tuntuu, että nykyään lapset omaksuu kieliä helpommin mitä minun aikana. Kun itse olin nuori, niin ei ollut sellaista kielikylpyä mitä nykyään on. Puolassa on pitkälti niin, että vanha väestö puhuu puolaa sekä venäjää mutta nuoret taas ovat omaksuneet englannin hyvin ja minusta nykyään englannin kielellä pystyy paremmin asioimaan Puolassa mitä esimerkiksi vuonna 2011.

  4. Äidinkielestä on todella monia määritelmiä esim. ensimmäiseksi kotona opittu kieli, kieli, jolla pystyy parhaiten ilmaisemaan itseään, abstraktisen ajattelun kieli jne. Minusta erään Ruotsissa asuvan, sekä ruotsiksi että suomeksi kirjoittavan suomalaissyntyisen kirjailijan määritelmä on osuva: äidinkieli on ihoni, muut kielet puetaan sen päälle.

    1. Se on totta. Olen äskettäin huomannut, että hukkasin toisen äidinkielistäni totaalisesti. Menee minuutteja, että muistan sanoja tai lauseen rakenteita, vaikka olisi pitänyt olla se vauvana opittu taito. 40 vuodessa kun en käyttänyt sitä, ei se tule enää mitenkään luontevasti ulos. Puhetta ja kirjoituksia ymmärrän tosin täydellisesti.

  5. Mielenkiintoista luettavaa 🙂
    Minkälaisia yhtäläisyyksiä on suomen ja uzbekin kielessä?

    1. Kieliopillisia yhtälaisuuksia (niitä, joihin törmäsin jo). Esim. uzbekin kielessä voi sanoa Olen opettaja – O’qituvchi bilaman (sanatarkasti Opettaja olen), jätttäen pronomini pois. Hän = U, eikä gendereita. Kieli käsittelee myös verbien taivutukset persoonan ja tempuksen mukaan sekä nominien sijamuotoja mutta myös prepositioita. Tämä on ominaista myös venäjän kielille. Veikkaan, että se on monien uralista lähteneiden kielten ominaisuus, vaikka virallisesti venäjä, suomi ja uzbekki kuuluvat kaikki eri kieliryhmiin.

  6. Voin samaistua. Vaikka asuinkin “vain” 12 vuotta Englannissa, meni pitkään että opin ajattelemaan taas suomeksi. En vieläkään aina ajattele, vaikka ollaan oltu takaisin Suomessa jo 9 vuotta. Englannin vuosina hukkasin myös suomen kielen sanoja. Kaveria huvitti kovasti kun kutsuin hänet uuteen asuntoomme ja käskin hänen tuoda ‘kahvifiltteripaperia’ mukanaan. Hetken hän oli hiljaa ja kysyi sitten varovasti: ‘Tarkoitit kai suodatinpusseja?’ 😀 Juu, just niitä. Puhuttuani töissä ulkomaalaisille englantia, jää kieli monesti päälle ja tulee sitten hassuja tilanteita kun en edes huomaa puhuvani jollekin työkaverille tai suomalaiselle asiakkaalle englanniksi. Suomi on silti äidinkieleni. Jos puhuttaisiin kotona suomea, auttaisi se kyllä sekä minua että ukkelia… On vaan niin helppoa puhua kieltä jonka molemmat ymmärtää heti…

    1. Mekin yritetään pitää suomen kielen taitoa yllä kaikin keinoin. Oma poikamme puhuu suhteellisen hyvää suomea, mutta toki sanavarasto jätättää, koska koulukielenä on englanti. Toivottavasti vanhempana hänellä on edes jokin lähtökohta, josta aloittaa suomen kielen syvempiä opintoja.

  7. Niin ymmrrän tämän. Äidinkieleni on suomi, suomenruotsalainen äiti, koulussa pääkieleni oli ranska, englanti ja ruotsi seurasivat. Pitkä suhteeni hollantiin, jolloin opin myös tämän kielen. Ja kun osaa tämän siitä on periaatteessa lyhyt hyppäys saksankieleen. 13-vuotta koko ajan liikkeellä ympäri Eurooppaa (viimeeksi Suomessa 2019 kesällä). Nyt Kreikassa ja senkin sanavarasto kertyy kummasti. Mutta kirjoja luen ainoastaan kolmella kielellä, englanti, ranska ja suomi. Puhuminen taas onnistuu luontevasti noilla muilla, vaikkakaan ei aina virheettä. Mielenkiintoinen aihe!

    1. Virallisellakin taholla jo huomattiin, ettei äidinkieltä ole aina helppo määritellä. Nyt Suomessa voi merkitä äidinkieliksi useita kieliä.

      Luulisin, että sellaisia tapauksia kuten sinä, minä ja lapseni tulee olemaan entistä enemmän. Se on yksi globalisaation sivutuotteista 😁

Vastaa