Minimalistin unelmamaat

Minimalistin unelmamaat.

1.

Kun aloin miettimään, mikä maa/maat olisi minimalistille ehdottomasti paras asuinpaikka, huomasin paradoksin: sen paikan pitää olla mahdollisimman monipuolinen, hajautetuilla palveluilla ja asutuksilla sekä täynnä tavaraa. Muuten elämä muuttuu turhan vaikeaksi. Pitää joko kuluttaa tolkuttomasti aikaa ja vaivaa tietyn tavaran etsimiseen tai valmistaa itse.

Minimalistille kaikista suotuisin elinympäristö on suurkaupungin alue, jossa on tarjolla runsaasti palveluita, asumismuotoja, julkinen liikenne, kaupat ja koulut lähellä.

Toinen vaihtoehto on asua niin, ettei tarvitse muuta kun ruokaa. Vaikkapa trooppisen saaren rannalla, jossa pärjää minimaalisella vaatetuksella tai ilman, työksi voi tehdä jotain perinteistä, esim. pitää surffikoulua, lämmitystä ei tarvita, sähkö ja viemäri eivät ole välttämättömiä ja vettä saa metsästä.

Jos ilmasto ei ole aivan niin suotuisa, elämiseen joudutaan näkemään paljon enemmän vaivaa.

Ottaen huomioon, että oman arkipäivän järjestäminen nollapisteestä käy suurimmalle osalle ihmisistä yli voimien, apua pitää olla tarjolla aina tarvittaessa.

Tällä tarkoitan, että harva rakentaa oman talonsa, kasvattaa omat eväänsä ja kutoo kaikki omat kuteensa itse. Tällainen järjestely ei ole missään tapauksessa pois suljettua, mutta tee-kaikki-itse periaatteella eläminen vie kaikki voimat. Näitä askarteluja riittää kokopäivätyöksi (kahteen vuoroon).

Normaaleissa nykysivilisaation rajoissa elävä minimalisti käyttää suurimman osan sen tarjoamia mukavuuksia hyväkseen. Kyse on vaan vastuullisesta ja maltillista käyttämisestä.

2.

Minulle minimalismin konsepti aukesi vasta diginomadismin myötä. Aikaisemmin kun ei ollut tarvetta miettiä tilan käyttöä. Kaikki oli vuosia siinä järjestyksessä, miten itse olin laittanut.

Välillä tuntuu, että maailma hukkuu tavaraan ja kaikkea on saatavana rajoittamattomasti jokaisesta maailman kolkasta. Ihmeekseni opin, ettei materiaalisen hyvinvoinnin tiheys ole aivan niin aukoton miltä Länsi-Euroopasta katsoen näyttää.

On olemassa paikkoja, joissa kaikkea on yllin kyllin. On paikkoja, joissa ei ole mitään. Sekä sellaisia, kuten tarussa ketusta ja kurjesta: olevinaan kaikkea on, mutta vääränlaisessa muodossa tarjottu.

Euroopassa yleisesti ottaen minimalistina ja/tai diginomadina on helppoa elää. Ympärillä oleva maailma näyttää juuri sellaiselta, mihin olemme kasvaneet. Vaatteet ovat oikeaa kokoa, marketit pursuavat meille tuttuja ja turvallisia tavaroita, liikenne sujuu juuri niin kuin olemme tottuneet. On toki pieniä maakohtaisia eroja. Euroopan sisäiset erot ovat mitättömiä verrattuna moneen muuhun paikkaan maailmassa. Senkin olen oppinut viimeisen muutaman vuoden aikana.

Suurimmissa asutuksissa on toki helpompaa elää niin, että ostaa usein, mutta vain tarpeeseen. Kaupassa voi käydä vaikka joka päivä, jos se osuu reitille. Ruokapaikkojen tarjonta on runsasta. Euroopassa vaatetus ei yleensä ole ongelmaksi. Mitoituksia ja muotoja on tarjolla runsaasti.

3.

On tosin jokseenkin maakohtainen asia, miten keskittynyttä elämä on. Skandinavian maat, mukaan lukien Suomi ja Viro, ovat aika tavalla pääkaupunkiseutukeskeisiä. Maakunnissa asuessa joutuu sopeuttamaan omat mieltymyksensä siihen, mitä ympärillä tapahtuu. Viron maakuntia alettiin kehittää vasta muutamia vuosia takaperin. Esim. täällä Jõhvissa se oikein hyppää silmille. Verratkaa vaikka Googlessa olevia kuvia tähän mun viimeiseen postaukseen.

Eri maissa on erilainen tapa keskittää tai hajottaa asutusta ja sen mukaan palveluita. Skandinaviassa, jossa yhteiskunta pohjautuu yksityisen autoilun helppouteen ja kaikille saatavuuteen, palvelutkin ovat keskitettyjä. Suomessa se näkyy varsin selvästi: joissakin paikkakunnilla ei ole omia terveyspalveluita tai päivystyksiä, ostomahdollisuuksista puhumattakaan. Vaikka Viroa pidetään Baltian maana, se muistuttaa rakenteeltaan enemmän Skandinaviaa. Yksi iso kaupunki ja muutama maakunta, joiden välissä ei juuri mitään ole.

Baltia ja Puola ovat varsin erilaisia. Siellä asutus on pitkin maata, joten palvelutkin on hajautettu. Puola on yksi maista, missä on helppoa elää niin, että päivittäistavarakauppa on vieressä, kaikki tarvikkeet saa helposti joko naapurista tai netistä. Kotimarkkinoiden koko on Puolassa lähes 40 miljoonaa asukasta pienellä alueella, joten ei ihme.

Vanha maaseutupainotteinen asumismuoto on myös Ukrainassa. Sielläkin palveluja on tuotava käyttäjän viereen, koska oman auton tai julkkiksen liikenteen olemassaolo ei ole itsestään selvä.

4.

Yksi kriteeri, mikä tekee maasta helposti asuttavan, on runsaat sisämarkkinat. Puola, Italia, Saksa, Ranska, Espanja tarjoavat sekä kaupunkien vilinää että rauhallista ja mukavaa maaseutua.

Niin yllättävää kuin se onkin, Suomessa tai Virossa minimalistilla on vaikeaa. Oma auto on miltei pakollinen, lähin kauppa voi sijaita monen kilometrin päässä, vaatteiden ja kenkien perässä voi joutua lähtemään viereiseen kaupunkiin tai maahan.

Jokaisen suolapurkin takia autolla kauppaan ei lähdetä, joten ostokset pitkä suunnitteilla ja toteuttaa pikkutarkasti.

Maaseudulla on helpompaa asua niin, että ostaa runsaammin, omistaa kaksi jääkaappia ja reilusti säilytystilaa.

Jos jokin yllätti niukkuudella, niin Portugali. Näennäisen runsas kauppavalikoima tarjosi enimmäkseen kelvotonta turistikrääsää.

Toinen katastrofimaa olisi Kiina. Vuonna 2016 oli jo mahdollistaa ostaa oman kokoisia vaatteita (olen kokoa 38), mutta sen kokoisia kenkiä, mitä käytän, ei siellä edelleenkään myydä.

Muuten Kiina olisi tosi helppo maa elää kädestä suuhun. Jos olisin 150 cm pitkä, hoikka ja max. 38 jalalla varustettu nainen. Shenzhenissä oli avattu myös pitkien miesten vaatekauppa, jossa myydään vaatteita yli 170 cm:lle.

Toinen outo ongelma oli ostaa deodorantti. Sellainen tavallinen. Löysin yhden ainoan Rexonan suuremmasta kaupasta hintaan 8 euroa. Kiinalaiset ilmiselvästi käyttävät jotain hikoiluun, mutta se on jotain muuta kun normaali länsimainen dödö.

Muuten jokaisen metroaseman päällä siellä on oma kauppakeskus. Myös maaseudulla, mihin vaan metro ylittyy. Kauppoja ja ravintoloita löytyy ihan joka paikassa, mm. eurooppalaisia.

On maita, joiden oma keittiö ja vaatetus on niin erilainen omasta, että joutuu joko sopeutumaan paikallisiin tapoihin tai olla täysin omavarainen.

5.

Omasta mielestäni parhaimmistoon kuuluvat Puola ja Italia. Siellä pystyy majoittumaan aika pieneen kaupunkiin ilman, että jäisi jostain paitsi. Kaikki tarvittavat kaupat ja palvelut silti ovat kävelymatkan päässä. Ruoka on maukasta, tuoretta ja edullista. Tavarat kaupoissa ovat kohtuuhintaisia ja laadukkaita. Valinnanvaraa on. Omaan makuun ja tyyliin sopiva kauppa voi silti olla hankala löytää ensimmäisellä yrittämisellä. Valikoima saattaa olla todella omituinen. Italiassa sotkuisuus on silmiinpistävä ominaisuus, niin joissakin kaupoissa kuin tienvarsilla. Jos jätteet voi johonkin jättää, niin se tehdään.

Henkilökohtaisesti Puolassa pidän Gdanskista ja Krakovasta. Siellä olisin majoittunut pidemmäksi ajaksi hieman kaupungin ulkopuolella. Hieno paikka olisi myös Zakopane, vaikka turistipainotteinen sekin on..

Italiassa olen tykännyt erityisesti maaseudun pienistä, keskiajan ajoista olevista kaupungeista. Myös Sisilia olisi hieno paikka asua, jos ei tarvitse itse ajaa autoa.

Toki, Lontoota, Lissabonia ja Berliiniä kehutaan, mutta itse en ole suurkaupunki-ihminen. Olen asunut Moskovassa ja Pietarissa, joten minulle riitti. Hektinen, sotkuinen arki, josta puolet vierähtää liikenteessä, ei ole itseäni varten. Ainoa suuri kaupunki, josta pidin, oli Shenzhen. Siellä metro pelasi ja tilaa oli kaikkialla runsaasti.

En olisi pystynyt asumaan myöskään Hongkongissa. Tungos, joka valloittaa kaupungin aamuin illoin, oli niin järkyttävä, että parissa viikossa sain sekä klaustrofobian että ksenofobian.

Frankfurt olisi kelvollinen paikka, jos Saksan suurista kaupungeista joutuisin valitsemaan. Muuten Saksassakin olisi mielelläni majoittunut sen kokoiseen paikkaan kuin kerran läpiajamamme Langenweißbach.

Perheenä diginomadin minimalismille tulee asettaa aivan erilaisiä sääntöjä. Kouluikäisten lasten kanssa ei voi laskea siihen varaan, että elämä järjestyy jotenkuten. Tämä oli opittu kantapään kautta. Gozolaisen ala-asteen opettajalla oli tapana esittää tarvikelista päivää ennen h-hetkeä. Silloin kaikki oppilaat ryntäsivät ainoaan kylän koulutarvikekauppaan ostamaan niitä. Tavaraa ei ymmärrettävästi riittänyt jokaiselle. Joskus oletuksena oli, että tottakai, jokaisella kotona on kaikkea. Meiltä ei löytynyt alumiinifoliota tai vehnäjauhoa.

Minimalismin ja eettisten arvojen yhdistäminen käy käsi kädessä. Olen jatkanut molemmilla linjoilla ja tarkoitus on, että pikkuhiljaa molemmista poluista tulee yksi tie.

Diginomadi, joka on sekä minimalisti että eettinen kuluttaja, on tällä hetkellä hyvin utopistinen ajatus, näin perheihmisenä. Sinne voi pyrkiä, vaikka tiedostan, että tällaisen elämäntavan saavuttaminen voi viedä vuosia. Jos se on ylipäänsä mahdollista oman elämäni aikana.

Tärkeimpiä oppeja tästä kesästä:

Tarvitsen paljon enemmän tietoa materiaaleista, niiden kestävyydestä ja ominaisuuksista, koska en halua kuluttaa aikaani turhiin ostoksiin, enkä halua päänvaivaa tavaroista.
Kaikista arvokkain vara on aika. Sitä ei tunnu riittävän koskaan. Aion putsata lisää turhia aikasyöppöjä elämästäni.
Kaikessa maltti on valttia. Kultaisen keskitien löytäminen tulee olemaan se oivallus, joka antaa sielunrauhaa. Ainakin näin toimiessani.

Minimalistin unelmamaat.

Referenssit: