Ulkosuomalaisuus. Yhtä kuin ulkopuolisuus?

Ulkosuomalaisuus. Yhtä kuin ulkopuolisuus

Ulkosuomalaisuus ja ulkopuolisuus.

Ihmiset muuttavat maasta toiseen eri syistä, enkä lähde niitä niputtamaan tähän hätään. Koska sekä syyt, että lopputulos ovat aika henkilökohtaisia asioita. Näin henkilöä voi määritellä expatiksi, maahanmuuttajaksi ja miksi lie kukin haluaa. 

Mikä on sitten kotimaan käsite? Milloin maasta tulee kotimaa vai jääkö Suomi aina kotimaaksi, ja se toinen on sitten aina vieras maa tai kotipuoli.

Kotoutuminen on prosessi, eikä onnistumisesta ole tietoakaan. Toiset juurtuu uuteen paikkaan, toiset ei. Aihe puhuttaa kovasti sekä somessa että valtamediassa.

Korona-aikana Suomi koki varmaan kaikkien aikojen suurimman repatriaatti-buumin. Tässäkin asiassa kansa jakautui kahtia. Ymmärrystä näiden kahden ihmisryhmän välillä ei näytä löytyvän. Toiset pitävät sydäntä Suomessa ja toiset omassa uudessa kotimaassaan. Keskustelu on kiivas ja kiihkeä. Ei kompromisseja. 

Meiltäkin on udeltu, eikös me nyt palattaisi Suomeen. Tässä kohdassa yleensä vaikenen. En tiedä, vastaanko rehellisesti vai diplomaattisesti. Meillä ei ole suunnitteilla jättää kaikkea sikseen ja lähteä yrittämään Suomessa uudelleen. Se on nähty eikä se toimi. 

Tilanne on samanlainen monella muullakin ulkosuomalaisella: elämä on ja on ollut jo vuosia jossain muualla kuin Suomessa. Koti on siellä jossain turkoosin meren rannalla tai valkoisina hohtavien vuorten rinteillä. Omaa elämää ei voi noin vain jättää. Siellä voi olla jo perhe, ystävät, sukulaiset. 

Somessa ruoditaan Edustusrouvan päiväkirja -blogissa ilmestyneen kirjoituksen Suomessa käynnistä, ulkosuomalaisuudesta ja kotiinpaluusta. Kuten somessa yleensäkin, keskustellu ohitti varsinaisen aiheen, joka oli tämän asiallisen, rehellisen ja varsin diplomaattisen kirjoituksen teemana. Koti ei ole paikka, se on tunne.

Juuret vai siivet?

Juurtuuko maahanmuuttaja ikinä uuteen maahan? Mitä tämä prosessi vaatii? Missä se oikea koti sitten onkin?

Kuten näin vaikeissa kysymyksissä yleensä, vastaus riippuu siitä, keneltä kysyy. Jos pysytään asialinjalla, niin tärkein on molemminsuuntainen halu sopeutua. Olen huomannut, ettei ole kovin paljoa eroja siinä, mihin oman kotinsa haluaa perustaa. Maahanmuuttajiin suhtaudutaan kaikkialla miltei samalla tavalla: varovaisella uteliaisuudella. Tätä prosessia voi kuvailla lyhyesti: loppu hyvin – kaikki hyvin. Mutta pitkä ja monimutkainen se tie on. 

Suomalaiset ovat muuten yksi hitaimmin sisäänpäin lämpiäviä kansoja, joten ihan turha syyttää toisia etääntymisestä.

Olen elämässäni kokenut saman ulkopuolisuuden tunteen, mistä Heidi kirjoitti blogissaan. Juuri samassa tilanteessa, luokkaretken ulkopuolelle jätettynä. En väitä, että se oli kivaa. Emme tosin edes asu enää siinä maassa, missä se tapahtui. Ihan kaikissa maailman kolkissa kodintunne ei synny. 

Toisaalta, ulkopuolisen tunne syntyy helposti myös ihan omassa kotikaupungissa tai tuttujen keskuudessa. Kuvitelkaa vaikka absolutistia baarissa tai homoa kirkossa. Olen kuullut useaan otteeseen kehotuksia lähteä sinne, missä pippurikaan ei kasva, sekä ulkomailla että Suomessa. Useimmiten heitto tuli täysin asiasta tietämättömältä taholta. Olen ehkä seissyt väärässä paikassa tai pukeutunut oranssiin. Välillä se sattuu. Edelleen.

Monessa maassa asuneena tiedän jo hyvin, missä kohdassa kannattaa pitää suu tiukasti kiinni. Toiseen maahan ei voi tulla arvostelemaan heidän tapojaan, vaikka maan ihmiset tietäisivät itse varsin hyvin oman asuinmaan epäkohtia. 

Maan ja henkilön väliset kemiat kohtaavat tai eivät kohtaa. Siihen ei ole mitään oikopolkua tai taikaiskua. Avoin mieli on paras lähestymistapa jokaista uutta maata kohti. Se on auttanut minua aina. Ajan kanssa silti huomaa, onko maa oma vai ei. Tuntuuko paikka kodilta.

Missä koti on?

itselleni olen vastannut koti-kysymykseen niin, että koti on sydämessä, eikä paikassa. Toisten sydämillä on juuret, toisilla – siivet. Nämä kaksi ihmisryhmää ei koskaan pääse ymmärtämään toisiaan, eikä tarvitsekaan. Paitsi, että ne ovat vain kaksi ääripäätä samasta ilmiöstä, eivätkä ne voi olla olemassa ilman toisiaan. 

Missä on oma sydämeni? Se on meressä. Näin pystyn pystyttämään kotini mihin vain meren rannalle. 

Ulkosuomalaisuus ja ulkopuolisuus.

Referenssit:

Ulkosuomalaisuus ja ulkopuolisuus.

Kuvitus: Happy Color ®

7 vastausta artikkeliin “Ulkosuomalaisuus. Yhtä kuin ulkopuolisuus?

  1. Tosi hyvä postaus, laittoi ajattelemaan! Mulle koti on Suomen luonnossa, tarkemmin metsässä. Jykevät männynrungot, ikivanhat kuuset ja sammalmättäät. Ne tekee mulle kotoisan olon ja vahvan tunteen siitä, että kuulun siihen ympäristöön. Koti on siellä, missä voi rentoutua, ladata akut, olla oma itsensä ja toteuttaa itseään. Ehkä voisin asua ulkomaillakin, kunhan löytyisi se samanlainen yhteys luontoon.

    1. Olen huomannut, että yhteys luontoon syntyy kuin itsestään, kunhan viitsin avaa mieleni ja kuunnella ympärilläolevaa maailmaa. Erilaisissa paikoissa luonto on toki erilainen, mutta juuri se tekeekin tutkimusmatkasta mielenkiintoisen.

  2. Ihanasti sanottu että toisilla on juuret, toisilla siivet! Olen samaa mieltä, koti ei ole se ennalta määrätty paikka mihin synnyt, vaan missä sielusi, perheesi, rakkautesi on. Itse en ole koskaan kokenut että suomi olisi ainut kotini, koen kuuluvuutta vuorille, ehkä skotlantiin, johonkin muualle. Mutta samaan aikaan suomen metsät ja luonto tuntuu todella kodilta, kaupungit eivät. Koen että missä olen luonnon ääressä, veden ääressä, olen kotona ja voisin varmasti helposti asuakkin ulkomailla, jos tiemme sinne vie.

    1. Luonto ottaa vastaan avomielin, kun sille annetaan lupaa. Koen itsekin, että jokaisen asuinpaikkani paras anti oli sen luonto.

  3. Olipa tärkeä postaus! Olen itsekin asunut ulkomailla, Walesissa ja Englannissa ja koin kotiutuneeni sinne. Vaikean työ- ja ihmissuhdetilanteen vuoksi muutin kuitenkin takaisin Suomeen. Täälläkin olen asunut monessa paikassa enkä usko, että kuulun mihinkään tiettyyn paikkaan – kotini on siellä, missä on sydämeni ja missä on hyvä olla. Kuten niin mainiosti kiteytit: Koti ei ole paikka, se on tunne. Vaikka asun nyt Tampereella, uskon kotiutuvani lähes mihin vain, jos siellä on muuten hyvä olla, ystäviä ja parisuhde sekä mukava työ.

    1. Kodin tunne voi syntyä minne vaan. Niin kuin sanoit, koti on perhe, ystävät ja sielunrauha, ei niinkään paikka.

  4. Hyvä postaus! Mietin näitä asioita usein, vaikka olenkin jo ‘paluumuuttajana’ Suomessa ollut pitkän aikaa. Silloin kun asuin ulkomailla, minulla ei ollut minkäänlaista koti-ikävää tai ulkopuolisuuden tunnetta….paremminkin niin, että koti tuntui löytyvän sieltä rapakon takaa. Ehkä joskus vielä <3

Vastaa