Historian syövereihin – Koulumaailma Neuvostoliitossa

Koulumaailma Neuvostoliitossa

Koulumaailma Neuvostoliitossa: Totta ja Tarua

Tänä vuonna tulee täyteen tasan 30 vuotta Neuvostoliiton hajoamisesta. Tai sen virallistamisesta. Mätänemisprosessi alkoi paljon aikaisemmin, varmaan jo 70-luvulla oli ilmassa ensimmäisiä merkkejä. 1985-86 Perestroikan aikana elämä näytti jo ihan erilaiselta. Neuvostoliiton mainos, joka lähetettiin eetteriin, muuttui radikaalisti juuri silloin. Mainostoimisto vaihtui 😏

En lähde avaamaan poliittisia puitteita sen enempää. Tuskin se kenellekään on aivan tuntematon aihe. Minulle tuli mieleen avata vähän kulisseja sen aikaiseen koulumaailmaan: huomasin, että siitä on liikkeellä aika monta eri tapaista myyttiä. Tähän vedän epäsovinnaisen vertailun kommunismin ja kokiksen välille. Kumpaakin mainostetaan tunnollisesti eri puolilla maailmaa (edelleenkin). Mainoskuvassa kokis yhdistää ihmisiä ja tekee heistä onnellisia, melkein samaa kuin kommunismikin poliittisena systeeminä. Todellisuudessa kokis on vain yksi virvoitusjuoma muiden joukossa ja kommunismi on yksi tapa järjestää yhteiskuntaa. Kumpaakaan ei saisi vetää pään sisälle liikaa.

Peruskoulu ja pioneerit

Riveissä seisovat koululaiset punainen rätti kaulassa (kauniisti sanottuna partiohuivi) on enemmän tarua kuin totta. Se tapahtui 2-3 kertaa vuodessa: koulun ensimmäisenä ja viimeisenä päivänä ja sitten siellä välillä jossain paraatissa. Muun ajan vuodesta rätti lojui milloin missäkin kassin pohjalla, kotiin unohdettuna, nimmareita täyteen piirrettynä kesäleirillä.

Täytyy myöntää, että pioneerin statusta yritettiin käyttää porkkanana joidenkin opettajien toimesta. Huonoin seurauksin. 

Partiolaisaate ei ole maailmalla harvinainen ja se oli ilmiselvästi lainattu jostain muualta kaikkine pikkuvikoineen. Joka tapauksessa porkkana toimi hyvin pari-kolme viikkoa (niin kuin ala-astelaisilla yleensä) ja sitten se oli kuopattu lopullisesti. Muistan itse, että ala-asteen luokanopettaja oli vielä aika tarkka univormuasioissa (se oli tosin hänen henkilökohtainen piirre eikä koulun linja), sen jälkeen kukaan ei paljoa välittänyt.

Univormuista

Se oli myös yksi asia, joka mielletään juuri NL kontekstiin. Se ei ole. Sekin on ilmiselvästi lainattu muualta. Ainakaan vuonna 1945 mitään univormuja kouluissa ei vielä ollut takuuvarmasti. Se uudistus tuli voimaan vasta sodan jälkeen, mutta milloin missäkin, se vähän vaihtelee. (Yllä oleva kuva on jostain 50-luvun puolivälistä).

Univormuja käytetään monissa maissa, joko osittain tai kokonaan. Yhtenäisellä vaatetuksella yritetään yhtenäistää lasten arvot pukeutumisen ja ulkonäön suhteen. (Ainakin Maltalla se on virallinen linja – tuli kirjeenä opetusministeriöstä. Maltalla univormu on myös unisex laatua – täsmälleen samat vaatteet pojille ja tytöille).

NL univormun pullonkaula ei ollut sen olemassaolo, mutta sen vanhanaikaisuus ja sopimattomuus kaikkiin ilmastoihin. Se oli peräisin jostain 50-luvulta essuineen, valkoisine irtokauluksineen ja hihansuunsuojuksineen. Paksuhko, ruskea villakangas oli puolet vuodesta tukahduttavan kuuma päällä. Kai Siperiassa se oli hyvä, mutta kuka sinne Siperiaan haluaa? Itse olen saanut aika monta noottia kotiin unohdetusta essusta, puuttuvista kauluksista sekä lyhythihaisesta silkkimekosta, jonka äitini ompeli minulle. Se oli muuten tosi kaunis mekko, vaikka ruskea se olikin. Lämpöä oli ulkona +30C vielä pitkään syyskuuhun.  

Nelosesta eteenpäin luokanopettajani olivat järkevämpiä eivätkä pakottaneet meitä tuohon mekkoon. Tarjolla oli vielä valkoinen paita/siniharmaa hame yhdistelmä. Se oli huomattavasti kätevämpi kokonaisuus. Sillä mentiin vielä pari vuotta, kunnes 1991 kaikki säädökset lakkasivat olemasta. 

Opetussuunnitelma: POLITIIKKAA JA KURIOSITEETTEJA

NL-opetussuunnitelma käsitteli politiikkaa niin vähissä määrin, ettei meille edes tullut selväksi, mikä siinä kiikastaa. Vasta sosiologian opetuksessa käsiteltiin Marxia, kommunismia, kapitalismia, demokratiaa, monarkiaa ja muita periaatteita. Samaan sosiologian ja yhteiskunnan oppiin sisältyi myös teologiaa, sekä psykologian ja filosofian alkeita. Puhe kaikista aiheista oli varsin neutraalia.

Poliittista aivopesua oli esillä yllättävän vähän ja sekin loppui omalta osaltani ala-asteen kontrollifriikki-opettajaan. 

Koomisilta tilanteilta ei silti vältytty. Ongelmana oli se, että opetussuunnitelma oli laadittu valtakunnallisesti eikä edes maakohtaisesti, joten se sisälsi hassuja bugeja. Esimerkiksi tämä maalaus, josta piti tehdä essee. Maalauksen nimi on Rastaat tulivat ja se taiteilijan mukaan esitti kevään tuloa. Suomalaisille tällainen tehtävä tuskin tuottaa vaikeuksia. Kuvitelkaa nyt joku gozolainen alkuperäisasukas tuijottamassa tätä mestariteosta. Näkeekö hän siellä kevättä? Kirjallisuuden opettaja joutui selittämään meille kaiken: mikä lintulaji on rastas, mitkä ovat lumen sulamisen merkkejä ja miksi maalaus esittää kevättä.

Toinen samanlainen tilanne syntyi taidetunnilla, jossa meidän piti piirtää hiihtolatu. Itse olin joskus nähnyt telkkarissa mäkihyppykisaa Alpeilla, josta sitten oman käsitykseni hiihtoladusta vedinkin. 

Riviin järjesty!

Jos jokin asia dominoi NL-koulumaailmassa, niin se oli koulujen tason eriarvoisuus. Oli hyviä kouluja ja huonoja kouluja. Auta armias, jos lapsi joutui huonoon kouluun. Hänen tulevaisuutensa oli sitten siinä. Tarkemmin sanoin, ei tulevaisuutta lainkaan. Opetuksen taso oli niin huono, että pääseminen toiselle asteelle oli miltei mahdotonta. 

Pahimmillaan tämä ongelma oli juuri 70-80-luvulla, jolloin baby boomareiden lapset aloittivat koulunsa. Opettajia ei ollut tarpeeksi, puhumattakaan siitä, että heidän ammattitaito olisi millään tavalla tasokas. Kouluissa oli tuhansia oppilaita, rinnakkaisluokkia A:sta Ö:hön, niin opet revittiin käsistä suoraan korkeakoulun penkeiltä. Tunkua opettajistoon ei silti ollut, koska palkkaus oli varsin huono, osittain sen takia, että se oli naisvaltainen ala (yllätys, yllätys!). 

Sitten oli olemassa eliittikouluja, joissa opet saivat 25% palkankorotuksen. Niihin paikkoihin oli tietysti kilpailua sekä opettajien että oppilaiden kesken. Näitä kouluja ei ollut kuin 1-2 per kaupunki. Oppilaita valittiin valintakokeen perusteella, jolla lapsen luku- ja laskutaito tarkistettiin sekä vaadittiin muutaman vieraskielisen sanan osaamista. Raha tai vanhempien korkea asema auttoi kummasti sisälle. 

Opettajiston vaihtelu oli näissä kouluissa olematonta. Sieltä lähdettiin kahdesta syystä: joutui muuttamaan toiseen kaupunkiin tai hautaan. Olen juuri katsonut, että monet minua opettaneet ihmiset ovat vieläkin siellä töissä (olen päässyt ylioppilaaksi 1993). 

Yksi asia oli saada lapsi sisälle, mutta aivan toinen saada hänet pysymään siellä. Rankan puoleinen opetus vaati sellaista paneutumista, että usein jompikumpi vanhempi/isovanhempi jättäytyi kotiin hoitamaan kouluasiaa. Siihen päälle oli vielä pakolliset baletti- ja/tai musiikkikoulu tytöille tai urheilukerho pojille. Ensimmäinen vieras kieli (yleensä englanti tai saksa) alkoi heti ensimmäisellä luokalla. 

Hyvin harva jaksoi tällaisessa koulussa koko taipaletta loppuun asti. Suurin osa tippui ala-asteen jälkeen. Senkin jälkeen vaihtelu oli suurta, joten muissa kouluissa hyvin pärjänneillä oli vielä toivoa päästä sisälle. Pyrkijöiltä vaadittiin täyskympin todistusta vanhasta koulusta. Yleensä heti siirron jälkeen uudet oppilaat tipahtivat kutoselle. Jotkut pääsivät takaisin kymppiin, toiset eivät koskaan. Lukion tasolla kaikkien muiden aineiden lisäksi pääasiallista vierasta kieltä oli 12 tuntia viikossa, toista ja kolmatta kaksi tuntia per kieli. Pakollinen pitkä matematiikka, syventävä äidinkieli ja kirjallisuus, plus maanosan toinen kieli. 7-8 oppituntia päivässä. 

Lisukkeena oli vielä ammatilliset opinnot, tavallisissa kouluissa kassanhoitajan tai autonkuljettajan, eliittikouluissa – teknisen tulkin ja vieraskielisen oppaan. 

Kyllä, sellaisesta opetuksesta pystyi selviytymään. Kiinalaiset lapsiparat tekevät sitä edelleen. 

Vaativan koulutason takia yksityinen tukiopetus oli kovassa huudossa, mikä tiesi mainekkaille opettajille mukavan lisätienestin. Tavallisten koulujen oppilaat taas käyttivät yksityistä sparrausta päästäkseen korkeakouluihin sisälle. Eli hyvä koulutus ei tullut kovin halvalla.   

Mitä Neuvostoliiton kouluista puuttui, oli etnisyyteen liittyvä rasismi. Kansat ja etniset ryhmät oli sekoitettu kovalla kädellä 30-luvulta asti, niin 70-80-luvulle oli pakko keksiä jokin selitys, miksi ihmiset olivat mitä oudomman näköisiä. Homogeenisuutta ei siellä tunnettu.  Silläkin alueella, jossa asuin, oli 26 erilaista etnistä ryhmää, melkein jokaisella oma äidinkieli. Kyllä näissä kouluissa kiusaamista esiintyi, ainahan lapset keksivät jotain, mistä toisia voisi kiusata. Omaksi onnekseni silloin kaikki riidat ratkaistiin vielä nyrkein. Kukaan kiusaajista ei mennyt valittamaan minusta opettajille. Kiusaaminen loppui tosin kuin seinään. 

Joka tapauksessa, NL koulujärjestelmä oli tasa-arvoisuudesta varsin kaukana. Raha ja valta ratkaisi, mihin kiveen lapsen tulevaisuuden suunnitelmat oli lyöty. Korkeakouluihin osa oppilaista pääsi kokeiden perusteella, toinen lahjusten saattamana. 

Toinen aste

Silloin kun itse olin aloittamassa korkeakoulua, koko systeemi oli jo nurin. Olin päässyt huippusuosittuun yliopistoon opiskelemaan (12 paikkaa oli tarjolla, 600 pyrki sinne), mutta nälänhätä ajoi minut takaisin kotiin. Töitäkään yliopistokaupungissa ei sen kummemmin ollut.

Jatkoin silloin kauppakorkeassa, koska se oli lähempänä kotikaupunkiani ja pääsin käymään kotona syömässä kerran viikossa 😂. 

Tämä vaihe on hauska. Joka kerta, kun olen tuon kauppakorkean maininnut, sain kommentiksi, että eihän se oikea kauppakorkea ollut. Eihän Neuvostoliitossa voinut oppia normaalia ekonomiaa. Enhän minä koskaan opiskellut toisella asteella Neuvostoliitossa. Vuosi oli 1993 eikä kukaan enää katsonut taakseen: meidän kaikki oppikirjatkin olivat englanniksi, koska niitä ei kukaan kerennyt kääntämään vielä. Olen opiskellut täsmälleen samat aineet, mitä Suomessakin opiskeltiin. Minulla on siitä myös rinnastamispäätös 😁. 

Koulu oli tosin taas järjestetty tuplaten kovemmilla panoksilla, mitä maailmalla oli tapana. Suomessa tutkinnon laajuus oli silloin 160 opintoviikkoa (nykyään 180 opintopistettä), siellä – 280 ov (tai 320 op). Koulussa paahdettiin yhteensä 7 vuotta, ihan kuin ihmishenki olisi kyseessä. 4 vuotta – taloustieteiden kandidaatti, sen jälkeen liki 3 vuotta – kauppatieteiden maisteriopintoja. 

Sellaisestakin selviää, jos jaksaa. Meidän luokasta ei tippunut kovin moni opiskelun aikana. Jotkut vaihtoivat linjaa, toiset kaupunkia. Kaikki lapsia saaneet tytötkin saatiin kunnialla loppuun asti. Aika oli vaikeaa kaikille: sekasorron keskellä oli turhauttavaa olla nuori. Onneksi nuoruus suojaa liialta pohtimiselta ja tulevaisuudenpelolta. Onko sellainenkin fobia olemassa?

Oma urapolku kullankallis

Jos Neuvostoliitto olisi jatkanut olemassaoloaan, niin oma urapolkuni olisi ollut varsin ennalta arvattava. Olisin saanut englannin kielen tulkin opintoni valmiiksi. Olisin jouhevasti välttänyt pakollista Siperian kandivuotta. Pahimmassa tapauksessa olisin jäänyt omaan kotikaupunkiin opettajaksi siihen samaan kouluun, jossa olen itsekin opiskellut. Toki parin muun koulun kautta. Parhaimmassa tapauksessa olisin lähtenyt pääkaupunkiin ulkoministeriöön töihin (muistatteko, tulkkeja valmistui joka vuosi vain 12). 

Olisin voinut tehdä sen saman uran myös tuoreessa itsenäisessä maassa. Sen sijaan olen hullu lähtenyt Suomeen 😂.

Koulumaailma Neuvostoliitossa

Referenssit:

• Грачи прилетели — Википедия (tätä artikkelia ei ole saatavilla suomeksi tai englanniksi)
• Mikä oli hyvää Neuvostoliiton koulutusjärjestelmässä – koulu 2021 (hieman kömpelö suomennos)
• Автор: Алексей Кондратьевич Саврасов – Общественное достояние, https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=194586

Koulumaailma Neuvostoliitossa

koulu maailmalla Archives

Koulumaailma Neuvostoliitossa