Minimalismihaaste

minimalismihaaste

Minimalismihaaste

Olen suin päin ottanut vastaan haasteen päästä eroon muutamista tavaroista kuukauden aikana. Kauhu iski, kun olen tajunnut, että mun pitää löytää kotonani 465 tavaraa heitettäväksi pois, kierrätettäväksi sun muuta. Niin, että viimeisenä päivänä, kun pitää löytyä pois heitettäväksi 30 tavaraa, joudun varmaan keräämään villakoiria, että luku tulisi täyteen. Ehkä pojan koulukirjat?

Tässä nyt sitten mietin, mennäänkö sitten alasti kuukauden lopussa. Ongelmani on, että diginomadien elämäntapa ei oikein suosi tavaroiden keräilyä.

Olkoon, ettemme ole ihan tavalliseen muottiin puristuvia diginomadeja. Enemmän sellaiseen slow travelliin taipuvaisia etäyrittäjiä*. Eli meillä on sentään oma menopeli ja tavaraa sen verran, että perhe-elämä rullaa mukavasti. 

Minulla on periaatteessa paljonkin sellaista tavaraa, jota haluaisin heittää roskiin, mutta ongelmana on se, että sitten tilalle on pakko ostaa uutta. Yhteiskuntamme kun ei salli nudismia julkisilla paikoilla. Lenkkipolku on kai julkinen paikka?

Toinen ongelmani on tavara, jota roskiin ei viitsi heittää, mutta niille ei löydy ottajiakaan. En tiedä, miksi. Minulle on jäänyt paljon mallikappaleita, näytteitä ja muuta tarpeetonta, mitä bloggaajille yleensä kertyy. Niinpä olen miettinyt pääni puhki, mitä niille tekisi.

Kolmas ongelma on ne tavarat, jotka meidän on tavallaan pakko omistaa, mutta niiden käyttöaste on varsin matala. Milloin tarvitsemme talvivaatteita? Nyt meni kaksi talvea, ettei Suomeen päästy. Entäs jos tarvitsemme niitä joskus. Mistä niitä silloin joutuu hankkimaan? Mitä niille pitäisi nyt tehdä?

Tällaisia asioita joudun pohtimaan ensi kuukauden aikana. 

Olisin kiitollinen, jos jollakin olisi neuvoa, miten tästä tavarakasasta on näppärämpää päästä eroon. Olen nyt pakertanut tällä saralla pari vuotta, mutta se kaivos on vieläkin kesken. 

Haaste alkaa 3.5.2021 ja loppuu 1.6.2021

*Etäyrittäjä -termin olen bongannut Please Be Seated for Takeoff: Ready for Takeoff? -blogista.

Ekologisuus Arkipäivässä – Projekti 

minimalismihaaste Archives

Minimalismi – Jatkoa aiheelle

Minimalismihaaste

15 vastausta artikkeliin “Minimalismihaaste

  1. Apua! Tuohon haasteeseen en minä uskalla lähteä, mutta seuraan mielenkiinnolla miten sinä onnistut. Tsemppiä. Kyniä, nappeja ja muuta sälää, niin eiköhän se viimeinenkin päivä tule kuitatuksi <3.

    1. Toivottavasti pääsen loppuu asti niin, ettei vaatteet tarvi heittää roskiin suoraan päältä 😂. Tilanne olisi ollut aivan toinen vielä v 2018, kun me aloitettiin oman omakotitalo-elämänvaiheen purkua. Silloin sitä krääsä riitti hävitettäväksi moneksi kuukaudeksi laatikko kerralla melkein joka päivä.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.