Myyn sieluni, osta kaksi maksa kolme. Halpa, erittäin vähän käytetty. Määräalennukset käytössä. Eli somevaikuttaja ammattina.
Aiheutan pettymyksen heti alkuun: otsikolla ei ole mitään yhteistä artikkelin sisällön kanssa. Tai sittenkin pikkuisen. Olen vain ottanut opiksi valtamedialta, miten lukijan huomio kuuluu vetää itselleen. Minulla paloi hihat jälleen kerran, kun sain yhteistyötarjouksen, jonka halusin työntää tarjoajan kurkkuun sillä istumalla. Sävy oli vain sellainen kuin olisin ilmoittanut sieluni myyntiin pilkkahintaan. Ja sen päälle törmäsin vielä näihin alla mainittuihin artikkeleihin siinä samassa valtamediassa.
SomeVaikuttaja ammatti-ihanteena
Näyttää vahvasti siltä, että uusi unelma-ammatti on syntynyt. Harva enää haluaa olla elokuvatähti, kuuluisa laulaja tai urheilija. Somevaikuttaja on uusi ammatillinen ihanne.
Somevaikuttajan uudenkarhea ammatti loistaa työmarkkinoiden näyteikkunassa. Ammatin kuvaus on tosin mutkikas ja vaikeasti hahmotettavissa, joten se on myös vähän pelottava. Mitä kaikkea sitä joutuu tekemään tullakseen somevaikuttajaksi?
Kuuluisalta artistilta vaaditaan roppakaupalla lahjakkuutta, määrätietoisuutta ja työkkyyttä. Somevaikuttajan ei tarvitse kuin vilauttaa pariin otteeseen, ottaa täytettä huuliin ja poseerata palmujen alla seksikkäästi. Voi väläyttää myös jotain idioottimaista. Eikös ole helppoa? Onko somevaikuttajan ammatti oikeasti niin helppoa ja aivotonta?
Nettiin liittyvistä ammateista puolet vieläkin puuttuu viralliselta ammattilistalta. Määritelmien asettaminen ei ole kovin yksinkertainen juttu. Osa ammattinimikkeitä on selkeämmin määriteltävissä: on bloggaajia, vloggaajia, brändilähettiläitä ja ne kaikki usein menevät somevaikuttajan nimikkeen alle. On myös paljon someen liittyviä näkymättömiä ammattiryhmiä: digitaalisen sisällön tuottajan alle meneviä copywritereitä, valokuvaajia, SEO- ja SEM- ammatilaisia, nettisivujen kehittäjiä, kuvittajia, tuottajia. Jaottelu voi olla myös toisenlainen. Eihän sitä ole edes määritelty missään.
Tekemiset menevät ristiin ja rastiin. Loppujen lopuksi, mitä merkitystä on sillä, millä nimikkeellä maksetaan veroja? Kunhan maksetaan. Suurin osa maksaakin.
Uusi ja pelottava
Uusi digiaika poikii uusia ammatteja, uusia mahdollisuuksia ja uusia haasteita. Somevaikuttajaksi ei pääse opiskelemaan missään, moniin muihinkin uusiin ammatteihin joutuu soveltamaan olemassa olevaa koulutusta. Voi olla, että virallisen statuksen puute on yksi syy, miksi näitä uusia ammatteja halveksutaan vieläkin muhkeista tilipusseista huolimatta.
Mitä ei ymmärretä, sitä pelätään. Mistä somevaikuttajalle maksetaan?
Eihän ohjaajan työtä näe elokuvassa suoranaisesti. Eikä leikkaajien, äänittäjien ja editoreiden työtä. Me näemme pariksi tunniksi tiivistetyn, muutaman sadan ihmisen vuoden työpanoksen.
Samalla tavalla muodostuu somevaikuttajan työn tekninen osa. Kauniin kuvan, postauksen tai videon takana oleva työ yleensä jää piiloon. Tuntikausia kirjoittamista, tuottamista, kuvausta, editoimista, mediaseurantaa – asioita, jotka harvoin käyvät lopputulosta ihastelevan/vihastelevan ihmisen mielessä. Postaus kellokortilla – Yhden postauksen kirjoittaminen.
Onko minusta siihen?
Somevaikuttajaksi halukkaita on paljon, mutta harva onnistuu luomaan siitä uran. Monille se jääkin harrastuksen tasolle. Se on varsin normaalia. Meistä jokaisesta ei ole kaikkeen. Somevaikuttajan ammatti vaatii ominaisuuksia, joita on annettu joko teelusikalla tai kauhalla. Harva jaksaa julkisen ammatin (mikä tahansa niistä) paineita. Toiset kokeilevat ja luovuttavat, toiset eivät edes kokeile: eivät halua tai eivät uskalla. Ihan turha mitata itseään toisen mitalla. Lopputulos on aina väärä. Toiselle räätälöity vaate ei itselle yleensä istu.
Aikamoista rohkeutta vaatii omalta mukavuusalueelta poistuminen. On turha arvostella heitä, jotka ovat sen askeleen tehneet ja vielä onnistuneet siinä. Arvostelemisen sijaan voisi kokeilla itse.
Somettajan tulot riippuvat täysin omista kyvyistä ja taidoista ja tulojen määrä voi vaihdella kausittain suuresti, niin kuin kaikilla muillakin yrittäjillä. Mitään takeita siitä, että palkkaa ylipäänsä tulee, ei ole.
Tieto, taito ja lahjakkuus
Somevaikuttaja joutuu samalla tavalla hankkimaan tarvittavat tiedot ja taidot kuin muukin ammatinharjoittaja. Toki jonkin verran lahjakkuutta siihen tarvitaan. Myös tuuria olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan.
Periaatteessa, itse vaikuttajan ei tarvitse olla ammattilainen kaikilla osa-alueilla tai ei missään niistä. Mutta pitää olla silmää, että löytää niitä oikeita ihmisiä, jotka sen työn tekevät, ja vielä että lopputulos on juuri sellainen, mitä pitää. Ilmaiseksi se ei tule.
Miksi heille maksetaan?
Ei se ole tyhmä joka pyytää, mutta se joka maksaa? Vaikuttajille ei suinkaan makseta siitä että he ovat kauniita, seksikkäita, palmujen ympäröimiä. Heille maksetaan tehdystä työstä, eli asiakkaan myynnin edistämisestä. Toki työn tilaajalla voi olla myös muita päämääriä: brändin tunnettavuuden lisääminen, uuden tuotteen promoaminen, yrityksen arvojen esille tuominen. Ne kaikki ovat samoja töitä, mitä aikaisemmin on tilattu sanomalehdille ja mainoskanaville. Somevaikuttaja on vain kertoja halvempi väline. Minä näen märissä unissani sen päivän, jolloin somettaja (Suomessa) saa palkaksi 12 000 euroa yhdestä kuvassa oman somekanavan kannessa. Se on ison suomalaisen median kanteen sijoittuvan mainoksen hinta (v. 2010 valtakunnallisen median tarjouksesta; itse media ei ole enää olemassakaan painettuna).
Somettajan ja yrityksen välinen kauppa on kuitenkin vapaaehtoinen sopimus, joka noudattaa yrityslakia. Sitä on turha verrata vaikkapa kansanedustajan palkkaan: kansanedustaja on kansan palveluksessa oleva virkailija, joka elää veronmaksajan rahoilla, myös Sara Siepin, jonka palkka siinä IL artikkelissa oli kompastuskivenä. Pitää iloita, että Sara ei seiso työkkärin luukulla tai leipäjonossa, mutta maksaa veronsa. Jos Saralle olisi maksettu koronatorjunnasta, voi olla, että hän olisi suoriutunut paremmin? Pitäisi jonkun tahon kokeilla?
Kaikki myynnissä?
Myykö somettaja oikeasti sielunsa saadakseen muutaman euron lisää? Tuntuu, että tämän asian selvittämiseksi moni taho on pyhittänyt elämänsä. Ala-arvoisia tarjouksia satelee joka tuutista. Ne esitetään siihen sävyyn, että ainakin itse mieluummin kuolen nälkään kuin suostun.
Paljon tulee tarjouksia malliin: saat nenäliinapaketin, jos kirjoitan meille 500 sanan artikkelin siitä. Tai, mitä sä nyrpistät nenääsi, eikös sulle ole ihan sama mitä promota: meillä olisi täällä itsemurhaopas masentuneille sekä erinomainen tarjous AA-kerholaisille – ostat yhden kossun, saat toisen kaupan päälle.
Mistä viha?
Pankinjohtaja tai ison yrityksen SEO saa huomattavasti enemmän palkkaa, kuin somettajat. Yleisesti maailmassa, ei pelkästään Suomessa, suhteutettuna tietysti. Miksi somevaikuttajia vihataan ja arvostellaan? Ei kai sekin johdu siitä, että he ovat naisia? Tai nuoria? Voiko IS kolumnisti olla oikeassa? Siinä olisi valtakunnallisen skandaalin aihetta.
Toivon, että se johtuu enemmän siitä, että ammatti on uusi ja tuntematon. Tekijä on julkinen henkilö, joskus liiankin. Mielestäni yksityisten tulot eivät ole asia, jota kuuluisi puida mediassa. Mitä merkitystä, kuka mitäkin on tienannut. Harva somevaikuttaja on pörssiyhtiö. Samalla heidän arviointi palkkauksen perusteella jättää ihmisen tai yrityksen muut saavutukset varjoon. En ole perehtynyt Sara Sieppiin, mutta Sara Vannisesta pystyn tuomaan esille pitkän listan muita saavutuksia kuin iso (edellisvuoden) palkka.
Mihin eteenpäin?
Rakenteellinen osuus tässä keskustelussa voisi olla juuri siinä, että somevaikuttajissa piilee suuri voima, jota voi valjastaa yhteiskunnallisiin asioihin. Olen sen ajatuksen jo kerran ilmaissut ja nyt kävi ilmi, etten ole mielipiteeni kanssa yksin. Ehkä on jo aika jättää arvostelut ja vastakkainasettelut. Ihminen ei ole pelkästään oma ammattinsa tai palkkansa.
somevaikuttaja ammattina
Referenssit:
- Kolumni: Somevaikuttaja sai taas palkkansa eli liikaa rahaa ja julkista lokaa – bonukset tänäkin vuonna naisvihan muodossa
- Näkökulma: Kumpi on auttanut enemmän koronaviruksen torjunnassa, Sara Sieppi vai kansanedustaja?
- Sinustako somevaikuttaja tai influencer?
- Some työnä: Elisa Lepistö ja Henriikka Reinman kertovat vaikuttajan työstä
- Mitä tapahtuu, kun somevaikuttajat käyttävät yhteiskunnallista
- Tuore kysely: Joka kolmas somevaikuttaja harkinnut lopettamista – bloggaaja Jenni Rotonen: ”Olin lähellä totaalista loppuunpalamista”
- Moni somen ammattilainen tienasi 100 000 euron molemmin puolin – tulokuningatar Sara Ticklen tilipussi pieneni roimasti
- Apua, olenko ammatiltani somevaikuttaja? – NIINA CARITA
somevaikuttaja ammattina
Bloggaaminen Archives
somevaikuttaja ammattina
Kuvapankkikuvat: Depositphotos®
ID/Licence No 11018851 Standard License #197421162 Nov 3, 2020
Mielettömän hyvää pohdintaa, Nadine!! 🙏🏾 Somevaikuttajien parjaamisessa on varmasti osaltaan kyse siitä, että ala on tuntematon ja tosiaan, että se näkyvän työn osa voi joskus olla aika pieni. Toisaalta kyse on varmaan myöskin kateudesta. Somevaikuttajilla on usein sellaisia ominaisuuksia, joista monet haaveilevat – avoimuutta, oman tien rohkeaa kulkemista, vapaudentunnetta (toivottavasti!). Suomessa ainakin on niin kova ”raha pitää ansaita kovalla työllä” kulttuuri, että monille on täysin käsittämätöntä, että joku oikeasti tienaisi jollakin suhteellisen helpon ja kivannäköisellä hommalla. Mutta ehkäpä fiksuimpia ovatkin juuri he ketkä ovat siinä onnistuneet.
Olisi mahtavaa, jos yritykset alkaisivat nähdä somevaikuttajat juuri niin tehokkaina markkinoinnin välineinä kuin he oikeasti ovat, ja arvostaa heidän työpanostaan tekemällä reiluja diilejä ja maksamalla kunnon palkkaa. Toisaalta taas vaikuttajien itsensä pitäisi yhdistää voimansa (nyt vallalla on aika paljon kilpailua ja salamyhköisyyyttä) ja liittoutua, jotta palkkiot saataisiin reiluiksi ja alan villin lännen meno taltutettua.
Terkuin,
Noora
http://Www.wonderworldofnoora.com
Somettaja on somettajalle susi on varmaan uusi työpaikkasääntö 😂 Olen itse asiassa löytänyt siitä susilaumasta myös mustia lampaita. Kävi ilmi, että niitä lampaita on enemmän kuin susia. Tai sitten olen aivan liian sinisilmäinen. Tästä asiasta puhui myös Tiia Koivusalo uusimassa postauksesta. Olen sama mieltä kanssasi, että vastakkainasettelua, piilotelua j kateutta voisi jo lopettaa ja siirtyä uuteen kauteen, jossa on enemmän avoimuutta ja toisten tukemista. Yhdessä olemme huomattavasti vahvempia.
Tämä oli hyvä postaus! Toivottavasti somevaikuttajien, bloggaajien ym.työn arvostus nousisi pikkuhiljaa. Mielestäni se on oikeasti paikoitellen raskastakin työtä (vaikka itse pyörin mukana vielä harrastelijatasolla) ja verrattavissa yrittäjään, kuten taisitkin postauksessa tehdä.
Somevaikuttajan työ on työtä, jos sitä tekee antautumuksella. Toivottavasti sen nousisi pikkuhiljaa niihin palkkauslukemiin, ettei tarvitse ajaa itsensä burnoutiin päästäkseen maksaa kaikki laskut.