Pari kummallista ilmiötä bloggaamisessa.
Olen seurannut bloggaamisen maailmassa tapahtuvia asioita jo jonkin aikaa, viimeisen vuoden ehkä hiukan eri silmällä. Ei niin, etteivätkö nämä seikat olisi olleet tiedossani jo kauemman aikaa, mutta aikaisemmin minulla ei ollut tarvetta analysoida niitä näin tarkasti. Kirjoitan tämän enimmäkseen itseäni varten, että olisi mihin verrata silloin, kun olen jo tarpeeksi vanha tekijä, että (a) tartun siihen ja (b) sorrun tähän itsekin.
1. Kausiluonteisuus
Jokin teema nousee blogimaailmassa kuin aalto ja laskee yhtä nopeasti. Joulusta, juhannuksesta, kesästä ja kesälomista kirjoitetaan vain ja ainoastaan sesonkiaikana. Kukaan ei kirjoita eikä lue sen teemaisia vanhoja kirjoituksia. Joulun alla puolet Suomen blogeista täyttyivät Helsingin Aleksanterinkadun kuvista, se pätkä, jossa kadun oikealla puolella on Stockmann. Se on varmaan Suomen kuuluisin ja kuvatuin kadunpätkä.
Epäilen kesäloman olevan kaikkien mielessä ympäri vuoden, vaikka siitä talvisin ei aktiivisesti kirjoiteta.
2. Toistuvuus
Kaikista vanhoista blogeista löytyy kasapäin hyvin samanlaisia postauksia: joulutunnelman vuosikerrat, uusien bikinien kuvaukset ja kesälomien raportit, uudenvuodenlupaukset ja menneen vuoden koosteet. Niitä on muuten hauska vertailla, miten kukakin bloggaaja on kehittynyt tai surkastunut omassa kirjoittamisessa. Kumpaakin ilmiötä esiintyy vuoron perään.
Yhden aiheen blogeissa jokaisessa löytyy ne pakolliset alan vaatimat postaukset. Sen takia itsekin ryhdyin lifestyle-linjalle, koska pelkään kuollakseni joutua kirjoittamaan koko ajan samasta asiasta ja vielä saman kaavan mukaan. Voi olla, että sen takia jotkut lopettavatkin bloggaamisen. Se déjà-vu fiilis tappaa koko tunnelman.
3. Ei osata lopettaa ajoissa
Välillä tuntuu, että bloggaaja ei jaksakaan enää kirjoittaa. Ei ole intoa eikä fiilistä, kaikki on jo sanottu, mutta väen väkisin pusketaan eteenpäin. Voi olla, että siihen auttaisi konseptin muutos, mutta harva uskaltaa muuttaa suuntaa kovin radikaalisti. Vaikka näyttää siltä, että se kannattaa.
4. Suunnanvaihto
Suurin osa varsin menestyneistä bloggaajista on vaihtanut bloginsa suuntaa ainakin kerran 10 vuodessa. Eli ilmeisesti se on menestyksen avain. Joskus muutos oli vaisu. Joskus varsin suuri. Meikkikirjan kirjoittaja Virve Fredman lakkasi meikkaamasta. Matkabloggaaja Veera Bianca lakkasi matkustamasta ja lähti opiskelemaan (matkailualaa kuitenkin).
5. Väärinymmärretyksi tuleminen
Ilmeisesti kaikkia bloggaajia välillä ymmärretään väärin. Ainakin postauksista päättelen. Väärinymmärretyksi tultua pitää kirjoittaa pitkä selittävä postaus siitä, mitä oikeasti tarkoitti tietyssä postauksessa. Luen niitä enimmäkseen tekstianalyysin puitteissa. Välillä väärässä on kirjoittaja, välillä lukija. Siis jokaisella on hyvä olla oma mielipide, mutta teksti kuitenkin pitää lukea ennen kun syöksyy kommentoimaan. Eli silloin kun lukija on väärässä, hän on kommentoinut omia ajatuksiaan eikä bloggaajan kirjoittamaa tekstiä. Silloin, kun kirjoittaja on väärässä, hän yleensä ei suo toiselle omasta poikkeavaa mielipidettä. Silloin kun mielipide on ilmaistu aika jyrkästi (esim. sukkahousujen väristä), hyvin jyrkkiä kommentteja on tulossa.
Tosin kommenteissa olisi asiallisempaa kommentoida vain kirjoitusta eikä samaan soppaan sekoittaa mielipidettä myös kirjoittajasta.
Itselleni kävi tässä yhteydessä lähinnä koomisesti. Joku oli kommentoinut vieraskynäpostausta osoittaen ristiriidan aikaisempaan kirjoitukseeni. Siinä minut on sijoitettu Suomeen kiinteistön omistajaksi (joka ei toki voi mikään diginomadi olla). Se nauratti: en ole käynyt Suomessa vuoden 2019 kesän jälkeen, mutta omistan siellä toistaiseksi asumiskelvottoman rakennusprojektin.
6. Burnout
Sekin on ilmiselvää, että välillä kommentit menevät ihon alle. Täytyy myöntää, että netissä ei mitään vuoropuhelukulttuuria esiinny. Kasvottomana on helppo väläyttää mitä vaan. On ihan ymmärrettävää, että joskus bloggaajakin suuttuu tai suivaantuu, kun kommentti on kaikkea muuta kuin asiallinen. Tyypillistä on se, että asiattomat kommentit esitetään pääasiallisesti somessa, eikä blogin sisällä. Syitä voi olla viittä eri lajia, joista osa liittyy toisiinsa, eikä niistä pysty pääsemään perille kovin helposti:
- kommentoija ei edes lukenut tekstiä (valitettavasti varsin yleistä);
- kommentoija ei ymmärtänyt lukemaansa;
- kommentoija pyrkii saamaan epäasiallisen kommentin suuremman joukon nähtäville tavoitteena lynkkaus;
- kommentoija ei halua paljastaa omaa identiteettiään;
- bloggaaja ei päästänyt ilkeää kommenttia läpi.
Se synnyttää paljon kirjoituksia, joissa bloggaajat pohtivat lopettamista, loppuun palamista, omaa suhtautumista bloggaamiseen ja maailmaan. Harva tosin oikeasti lopettaa bloggaamista siihen paikkaan. Nämä pohdinnat ovat yleensä vain höyryn päästämistä. Poikkeuksiakin toki löytyy. Tässä on taas sama ongelma kuin koulu- ja työmaailmassa: miksi kiusaajan annetaan päästä niskan päälle? He ovat vain ihmisiä, joiden oma elämä vaatii remonttia.
Vaikka suurin osa bloggaajista tunnustaa, että bloggaaminen on heille intohimo ja unelma-ammatti, ilmeisesti bloggaamisella itsensä piippuun ajaminen on aivan yhtä tavallista kuin millä muullakin ammatilla. Tässä on kyllä minullekin pohdittavaa. Tästä vielä uusi burnout puuttuisi.
7. Piiri pieni pyörii
Suomen bloggausmaailma on varsin pieni ja tiivis. Suomi on muutenkin marginaaliin sijoittuva maa, jonka kieli ei ole päässyt edes 100:n puhutuimman kielen joukkoon. Senkin lisäksi, että suomeksi bloggaaminen täyttää niche-vaatimukset, jaetaan se vielä aiheisiin. Tämä johtaa siihen, että jokaisesta aiheesta on vain muutama tekijä.
Panin merkille, että bloggausryhmissä, keskusteluissa ja kommenteissa esiintyvät aika lailla samat ihmiset. Tietysti, jos maassa on noin 6K aktiivista blogia, tuttaviin törmää milloin missäkin.
Minulla on sellainen olo, että ilmiö on Suomessa tavanomainen: jokainen ammattiryhmä on hyvin tiivis ja ajan kanssa suurin osa tekijöistä tulee tutuksi. Osasta tulee aika läheisiä kavereita. Verkostointi kannattaa 💞
Pari kummallista ilmiötä bloggaamisessa
Aiheesta muualla:
Pari kummallista ilmiötä bloggaamisessa
Lue lisää:
Bloggaaminen Archives
Pari kummallista ilmiötä bloggaamisessa
Kuvitus: ©Via Per Aspera Ad Astra, Depositphotos, Happy Color(R)
Hyvin tarkkanäköinen postaus ja varmasti kaikkiin kohtiin samaistuin jollain tasolla.
Pyrin olla ottamatta arvosteluja vakavasti, sillä loppupeleissä kirjoitan itselleni. Eli vaikka on joka joulu saman näköinen tai heh paljukeikat ystäväpariskunnan luona toistavat samaa kaavaa, on kivaa, että voin palata näihin muistoihin blogin kautta. Aina jotain uutta pientä ammennettavaa voi sieltä lukijallekin kulkeutua vaikka uusien reseptien muodossa ja kun bongaa jo otsikon paljukeikka tai Tiian joulu se ja se, niin aina postauksen voi skipata.
Etsin monesti esimerkiksi vanhoja reseptejä omasta blogistani ja olen onnellinen, että suosikki sapuskat on sinne tallennettu.
Totta on myös se, että taatusti on tullut turistua jonninjoutavia lämpimikseen ja välillä joskus asiaakin tullut kirjoitettua. Miltei aina kuitenkin uusin kuvin ja pidän kuvaamisesta eli koen, että blogi on osa myös tätä ilmaisua. Vaikka sitten kuvien ottaminen ilahduttaisi vain itseäni, niin silloin jo se vastaa tarpeitani.
Olen alusta asti päättänyt, ettei blogi ole tavoitteellinen van teen sitä ilokseni ja tämä on aika hyvin kantanut. Kun en liikaa mieti miellytänkö muita, pystyn vapaammin olemaan omassa blogissani ja se on iloa tuottava harrastus ja jonkun ihmeen kautta tänä päivänä myös työ.
Ainoa mistä kannan huolta, koen tärkeäksi, että vastaan aina blogin kommentteihin, mutta käytän blogiin tietyn ajan päivässä ja pidän myös vapaapäiviä ja näin vastaaminen voi viivästyä.
Kirjoituksesi on erittäin tarkkanäköistä, suoraa ja rehtiä, ei lainkaan moittivaa vaan rakentavaa ja muutamasta kohdasta tunnistin itseni niin, että nipisti. Sitten taas mietin, hei teen tätä iloa tuottavana asiana ja en voi mahtua jokaiseen muottiin.
Verkostoituminen on ollut hieno asia ja tähän toteankin, ettei ihminen ole mitään ilman toista ihmistä, ei blogimaailmassakaan vaikka kuinka itseni iloksi kirjoittelisinkin. Olen saanut aitoja hyviä ystäviä ja vertaistukea ja se on varsin mahtava juttu.
Mukavaa kevään odotusta Nadine ja kiitos mahtavista kommenteista blogiini.
Olen tietoisesti päättänyt olla liittymättä siihen vihapuheliaiden tuomitsijoiden joukkoon: heitä on tarpeeksi ilma muakin. On turhan helppo töksäytellä jotain omalla näytöllä olevalle blogikirjoitukselle, mietimättä lainkaan, että sen takana on toinen ihminen. Sellainen kasvoton ilkivalta on ikävä kyllä varsin yleistä. Myönnän, joskus kirjoitus on sellainen, että on tosi vaikea pidättäytyä kommentoimasta sitä. Kymmeneen laskeminen auttaa siinäkin 😁
Blogisi on ihanan erilainen eikä mikään kaavoihin kangistunut, sitä on iloa lukea. Tekstistäsi päätellen – kun se on mukaansatempaava ja täynnä asiaa – sinulla on into edelleen tallessa. Jatka samaan malliin ilahduttamaan meitä lukijoitasi!
Verkostoitumissa minulle kävi näin juuri joulun alla (se on ilosanoma, älä pelkää 😀): https://viaperasperaadastra.com/2020/12/25/bloggaamisen-edellytykset-ja-seuraamukset-osa-4-bloggaamisesta-ja-yhteisollisyydesta/
Hyviä pointteja. Lukijana harmistun huomattavasti enemmän huonosta sisällöstä eli jaarittelevasta “pakkopostauksesta” kuin siitä että hyvää tekstiä joutuu vähän odottamaan.
Kausipostailukin joskus kummastuttaa minuakin, eihän nyt jokaisen blogin tarvitse elää naistenlehtimäisesti kalenterivuosikellon mukaan :).
Totta puhut! Pakkopulla on aina yhtä mautonta, syötynä tai luettuna 🙂 Minulla on vielä kaikki nämä dilemmat edessä. En vielä seissyt sen ongelman edessä, ettei olisi mitään sanottavaa. Tai että olisin toistanut itseni kovin monta kertaa. Toisaalta, varmaan jokaiselle näitä kämmejä sattuu.