Täydellinen äiti. Tiedämme ihan hyvin, ettei sellaista satuhahmoa ole olemassa, mutta silti pyrimme jääräpäisesti ihanteellisiksi äideiksi. Lasten ollessa olemassa tai ilman lapsia.
Täydellisen äidin myytti on myös yksi vaarallisimpia: turhan usein nainen pakottaa itsensä yhteiskunnan asettamiin raameihin, vaikka ei kokisi niitä itselleen sopiviksi.
Nainen voi olla epäkelpo äiti monestakin syystä: ei täytä äidillisyysvaatimuksia, ei sovi äidin kiiltokuvaan tai on kokonaan lapseton, tahallaan tai vahingossa.
Lapsikeskeisyys, valmennukset vanhemmuuteen ja lasten oikeuksiin sitoutuminen on tehnyt yhteiskunnallemme hyvää viimeisten vuosikymmenien aikana. Lasten kannalta. Naisen kannalta muutos oli plus-miinus nolla. Joo, nyt saa äänestää, käyttää housuja töissä ja käydä baareissa yksin. Naisen ihmisarvo silti määritellään sen kautta, onko hän hyvä äiti vai ei. Vielä 50-60 vuotta sitten naisen työksi riitti, että hän synnyttää lapset ja hoitaa kodin. Nyt sen lisäksi pitää rakentaa uraputki (Baikalin–Amurin radan mittakaavassa), näyttää Miss Universumilta ja tienata ainakin yhtä paljon kuin mies. Niin, ja olla se täydellinen äiti.
Olenko itse yhteiskunnallisista normeista vapaa toisinajattelija? No, en tietenkään. Pyörittelen päässäni keinoja, miten saisin järjestettyä elämäni paremmin, että aikaa riittäisi kaikkeen. Tutkin, mitä kaikkea uutta on keksitty kasvatustieteessä ja rakennan arkeni lapsen ehdoilla.
Tässä on muuten muutama hauska arjen ristiriita:
- Mudassa pyöriminen ja hiekan syöminen on nykyään lapsen vastustuskyvyn kehittämiseksi miltei välttämättömänä – siis ulkona. Kotia siivotaan kuitenkin maanisesti pöpövastaisilla kemikaaleilla.
- Siivoamisesta harva tykkää, mutta siivoojan palkkaaminen nolottaa. Miksi ihmeessä? Miksi ei delegoisi ammattilaiselle sen osan, jonka hän osaa tehdä paremmin. Se, että annat toiselle mahdollisuuden tienata oman kodin siivoamisella, ei tee sinusta huonompaa kansalaista ja hänestä orjaa. Tuskin sinä enää vaihdat itse auton renkaita tai korjaat kenkiäsi.
- Kaikki hyvä, mitä lapsi oppii, tulee kotoa, mutta kaikista paheista syyllistetään koulua.
täydellinen äiti
Mikä oli vanhojen aikojen äitien salaisuus, niiden jotka pärjäsivät 5-6 lapsen kanssa kotona? Heiltä ei ole vaadittu täydellisenä äitinä olemista. Monet tosin uhrasivat elämänsä lastensa eteen.
Yhteiskunnallisella tasolla muutos tulee tapahtumaan vasta silloin, kun yhteiskunnan paine jakautuu tasaisesti kaikkien sukupuolten kesken.
Naisten työnantajalla ei olisi tarvetta kustantaa työntekijänsä äitiyslomaa. Miksi ylipäänsä se on Suomessa työnantajan velvollisuus? Eihän hänelle ole mitään hyötyä tämän jälkikasvusta, pelkkää haittaa siitä, että työntekijä lähtee epämääräiseksi ajaksi pois työstä. Se on syy vinoutuneille työllistämisluvuille ja palkkaeroille: naisille jätetään ne alat, joihin miehet eivät lähde.
Täydellisen vanhemman ihanne korvaisi täydellisen äidin syndrooman. Miesten tulisi tuntea yhtä paljon yhteiskunnallista painetta siitä, millainen on hyvä isä, miltä kunnollinen koti näyttää ja ajaa yhtä paljon karvoja pois, mitä nainenkin.
PS. Minun on hyvä irvistellä, koska me molemmat olimme mieheni kanssa hoitamassa lapsia, käymässä töissä, siivoamassa ja tekemässä ruokaa vuoronperään viimeiset 20 vuotta. Siihen on omat syynsä. Väitän, että mieheni on yhtä hyvä äiti kuin minäkin. Uuden ajan täydellisen isän ihanne ei ole vielä vakiintunut. Eikös nyt kasaamaan paineita miesten elämään? 😏
Lue lisää:
Aiheesta muualla:
- Hiljainen äitiys
- Pestessäni päivän kuudetta kakkaa katson…
- Täydellisen äidin myytti – mutsie.fi
- Onko äitiys täysiverinen kilpailu?
täydellinen äiti
Kuvitus: Happy Color®
Luulen, että ainakin osaksi vanhan ajan äitien salaisuus oli siinä, että apua löytyi kotoa, kun monta sukupolvea saattoi asua yhdessä. Ja muitakin sukulaisia. Maaseudulla äidit usein tekivät töitä kotona ja lapset pyörivät siinä samassa. Ja kai lapset laitettiin hommiinkin heti, kun kykenivät.
Tuntuu, että naisille asetetaan kyllä enemmän paineita kuin miehille. Miehet saattavat olla eri mieltä? Tai ehkä he eivät vain ota paineita samalla tavalla kuin naiset? Miehillä tuntuu olevan rennompi asenne moneen asiaan, olen ehkä vähän kateellinen!
Se on totta, ennen vanhaan äideillä oli vain yksi työpaikka – koti. Nyt niitä on ainakin kolme: työ, koti ja parisuhde. Kaikki pitää tehdä täydellisesti, tietysti 😁 Kotityöt ja lastenhoito sai teettää vanhemmilla lapsilla.
Kodinhoito ei nykyäänkään pidetä oikeana työnä, joten miehet suhtautuvat siihen aika rennosti. Minunkin mielestäni naisille asennettaan enemmän paineita tässä hommassa kuin miehille. Jos nainen asuu yksin, ja hänellä kotona on sotkuista – se on noloa. Miehellä – se on normaali. Perheessä naiselle osoitetaan sormella, jos koti ei ole viimeisen päälle siivottu, vaikka mies seisoisi vieressä.
Meillä kai mies stressaa enemmän kuin minä. Minä opin jo ottaa rennommin, vaikka kantapään kautta se meni 😊