Yhteiskunnan vino katse
Kerrotaan nyt heti kättelyssä, että perheemme on varsin perinteinen, emmekä poikkea millään tavalla yhteiskunnan normeista. Äitiys: Vauvavuoden tabuja
Ensimmäisen kerran meitä katsottiin vinoon silloin, kun otimme kotiin au pairin pojan ollessa 4 kuukauden ikäinen. Minun kuulemma olisi pitänyt olla äitiyslomalla itse. Joo, kyllä olisi. Ihan mielelläni olisin ollut äitiyslomalla vauvavuoden, mutta Suomen lainsäädäntö ei salli yrittäjille äitiyslomaa. Minulle selvisi kuudennen raskauskuukauden aikana, että kotihoidon tuki tulee olemaan noin 215 euroa kuukaudessa. Siis, siitä huolimatta, että palkkani oli silloin keskitasoa korkeampi. Vaikka sosiaalimaksut maksettiin palkasta, kotihoidon tuki laskettiin silti eläkemaksuista. Että sillä lailla. Tämä asia oli toisin vielä 20-30 vuotta sitten. Toisin sanoen, oma äitiysraha on nyt maksettava itse etukäteen, josta saat sitten osan takaisin.
Sillä hetkellä ei ollut enää mitään tehtävissä, joten palasin töihin heti synnytyssairaalasta tultuani. Ensimmäiset 3 kk sain tehtyä suurimman osan töistäni lapsi sylissä. Sen jälkeen poika oli jo niin kiinnostunut tietokoneesta, että työnteosta ei tullut mitään. Eli 4kk – 1.5 vuotiaaksi asti poikaa viihdyttivät au pairit. Sen jälkeen palkkasimme hänelle päiväajaksi lastenhoitajan (Viroon muutettuamme).
Meidän mielestämme poika oli valmis tarhaan 3.5 vuotiaana, kun hän itse ilmaisi kiinnostusta täyteläisempää päiväohjelmaa kohti. Ja heti englanniksi, koska se tuntui paremmalta valinnalta. Viron päivähoitojärjestelmä mahdollisti sen varsin kivuttomasti.
Eli pienessä hetkessä meidän perinteisestä ydinperheestä tuki kummajainen. Vauva, täysipäiväinen työ ja kotona joku ventovieras ihminen. Kommentteja on tulvinut ovista ja ikkunoista.
Lainsäädökset, taidottomat lääkärit ja ikävät sukulaiset
Synnytyksen kuuluu olla kaunis, ikimuistoinen ja valaiseva kokemus. Auta Armias, jos se ei mennyt putkeen. Joudut olemaan loppuikäsi hiljaa asiasta. Edes neuvolassa siitä ei keskustella. Synnytyksen jälkeinen masennus on ok, mutta itse synnytystä ei saa mollata missään tapauksessa. Siinäkään tapauksessa, että se aiheutti fyysisiä vammoja ja henkisiä traumoja. Minulla kesti vuosia päästä niistä eroon, ja osa vammoista jäi pysyväksi. Hyvä, että jäimme eloon, varsinkin lapsi (kaikille näin onnellisesti ei ole käynyt: Julius-vauvansa menettänyt Virpi: Pyysin sektiota, enkä saanut – Valviralta moitteet synnytystä hoitaneille).
En haluakaan muistaa sitä kokemusta. Tuskin sairaalan henkilökuntakaan, koska myös kellonajat oli väärennetty raportteihin; no, tunti pari pois huonosta kokemuksesta näyttää jälkikäteen paremmalta, jos asiakas erehtyy valittamaan jostain.
Vauvavuosi oli rankka ja tylsä. Ensimmäiset 2kk emme päässeet nukkumaan juuri lainkaan. Silloin kuin vauva nukkui, meidän piti tehdä työtä. Se on yrittäjien arkea Suomessa: äitiyslomalle/isyyslomalle ei noin vaan enää pääse, ellei ole kerännyt miljoonaomaisuutta.
Minua häiritsi se asia, etten tiennyt, miksi vauva itkee, mitä hän tarvitsee ja miksi hän ei nuku. Meidän tapauksessa syy ei ollut siinä, etten tuntisi sidettä lapseen. Meille kaikille kolmelle muodostui vahva side jo ennen syntymää. Mutta se, etten ymmärtänyt lastani, oli tosi tylsää.
Meidän kakka
Vauvan kakkaa kuuluu ihastella. Ensimmäisen vuoden aikana muuta puheenaihetta ei kuulukaan olla tuoreiden äitien keskuudessa. Ja äidin on puhuttava meidän kakasta. Haloo, kyllä vauva tekee sen ihan omasta kehostaan.
Töihin ja ihmisten ilmoille ei saa tuntea himoa. Pitää olla vain äiti. Se täydellinen kappale, jolla ei ole omaa tahtoa eikä haluja. Pelkkää lapsen hyvää. Puhetta on paljon siitä, ettei itseään saa päästään rapakuntoon. Todellisuudessa itselleen ei voi luvata aikaa kuin tunti-pari kuukaudessa. Ja vain siinä tapauksessa, että tukiverkko on olemassa. Jos olet pois lapsen luota 3 tuntia putkeen, olet huono äiti. No, olen varmaan ollut varsin hyvä äiti. En ollut lapsen luota pois juuri koskaan. Meillä ei ollut ketään, kenelle vastuun lapsesta olisi voinut sysätä.
Minä olen ollut kosketuksessa suomalaisen terveydenhoitojärjestelmän kanssa kolme kertaa 12 vuoden aikana, ja jokainen kokemus oli täysi järkytys. Ilmeisesti en osannut käyttää systeemiä hyväkseni, koska aiempaa kokemusta ei ollut kertynyt riittävästi.
Harmillista on se, että maassa löytyy tosi hyvää hoitohenkilökuntaa, mutta minulla ei ilmeisesti ollut tuuria asian kanssa. Kaikkien synnytyssairaalassa käyntien aikana, synnytyksen suunnittelusta kotiin pääsyyn asti, en tavannut samaa lääkäriä kahta kertaa. Aina oli joku uusi tyyppi vastassa. Kaikki heidän arvionsa menivät pieleen. Ainoa, joka oli oikeassa, oli Paimion neuvolan kätilö Seija. Koska Seijalla ei ollut päätösvaltaa, asiat menivät alamäkeä hurjaa vauhtia.
Kun olimme saapuneet vihdoin kotiin, minulle selvisi etten pysty kävelemään. Vuosi meni fysioterapiassa (jouduin itse kustantamaan sen, koska kunnalliseen oli jonoa 7-8kk). Heti, kun olin pikkuhiljaa päässyt jaloilleni, kaaduin rattaiden kanssa sortuneella soratiellä. Lisää fysioterapiaa (omalla kustannuksella, tietysti). 3kk meni tappeluun MRT:een pääsystä. Ja kuinka kävikään, sain sieltä väärän diagnoosin. Se maksoi minulle vielä 1.5 vuotta elämästäni kivuissa ja liikuntarajoitteisena.
Ai niin, minulla oli käsissäni myös vauva ja kokopäivätyö, jos joku vielä muistaa ne sivuseikat. Kaiken kruunasi sukulaisen kommentti, että minulla oli kotona aika sotkuista. Niin, varmaan olikin. Nelinkontin imurin perässä raahautuessani, en saanut parempaa tulosta aikaiseksi. Nainen tuumasi, että minun olisi syytä ottaa itseäni niskasta kiinni. En tiennyt, nauranko tai itkenkö.
Miten äidin kuuluu elää ja olla
Siitä jokaisella on mielipide, joka ilmaistaan häpeilemättömästi. Onneksi Paimiossa oli silloin neuvolatädit, jotka vielä antoivat perheille päätösvaltaa siihen, miten vauvan kanssa kuuluu olla ja elää. Mitä ruokaa ja missä määrin sai antaa.
Tätä nykyään, kun aikuisia on enemmän kuin lapsia, vauva on perheen kunkku, jonka ympärillä elämä pyörii. Vielä sata vuotta takaperin asiat olivat päinvastoin. En himoitse niihin entisaikoihin (silloin me molemmat olisimme menehtyneet), mutta olisin kaivannut inhimillisempää suhtautumista sekä synnytyssalissa että vauvavuotena. Silloin tuntui että äidin terveys vauvan rinnalla oli sivuseikka.
En himoitse takaisin hiekkalaatikolle. Suurimman osan ajasta siellä oli kylmää ja yksinäistä. Suomessa meillä oli pihalla oma hiekkalaatikko. Virossa olen tavannut siellä muita ihmisiä aniharvoin.
En kaipaa vaunulenkille sorateille. Etelän patikointireittejä on huomattavasti hauskempaa koluta.
En kaipaa kitisevää myttyä. Jääräpäinen, omasta universumistaan tietoinen ja puhelias poika on huomattavasti hauskempaa seuraa.
En kaipaa kakkaisia vaippoja, rintaruokintaa ja ihottumaa. Enkä yöheräilyä. On ihan jees nukkua yö omassa rauhassa. On kivempaa kuunnella unen läpi, miten lapsi lauleskelee aamutoimia suorittaessaan, näin edes viikonloppuisin.
Äitiys: Vauvavuoden tabuja
PS. Nyt minulla on syytä olla iloinen siitä, että selvisimme. Olemme molemmat elossa ja terveitä. Oma tervehtymiseni on vaatinut selkäleikkauksen kylläkin, kun sain lopulta oikean diagnoosin (kiitos Viron kirurgille). Pääsemme kävelemään pitkiä lenkkejä kalliorinteillä. Minä, mieheni ja poikamme.
Pahoittelut mahdollisesti tästä postauksesta aiheutuneesta mielipahasta. Asia on vaan niin, että ammattiapua tällaisiin ongelmiin on täysin mahdotonta saada. Edes keskusteluapua. Netissä toki löytyy kertomuksia samantapaisista kokemuksista, mutta neuvoloissa ne sivuutetaan. Tuskin olisi aikaakaan. Piste. Yleensä pieleen menneen synnytyksen jälkeen nainen on täysin puolustuskyvytön ja haluaa vain pois sairaalasta. Kokemus jää kummittelemaan vuosiksi. Fyysisiä vammoja yleensä hoidetaan täysin erillään henkisistä. Henkinen puoli jää synnyttäjän omavastuulle. Mene psykologiin, jos rahaa riittää.
Tästä ei saa päästä pihaustakaan. Vauvavuoden kuuluu tietysti olla se vaaleanpunaiseen kakkaan kuorrutettu, ruusuinen kokemus.
Äitiys: Vauvavuoden tabuja
Kun synnytys on mennyt täysin pieleen…. | Keskustelu | Kaksplus
Synnytyskertomus ja pieleen mennyt kokoarvio – Kuplia by Emilia S.
Äitiys: Vauvavuoden tabuja
Subscribe to our newsletter!
Ensimmäiset 4 kuukautta ollaan äitiyslomalla, sen jälkeen vanhempainvapaalla. Vanhempainrahan määrä on alussa n. 90 % bruttopalkasta, myöhemmin n. 60 %. Yrittäjällä vanhempainraha määräytyy maksetun YEL-maksun mukaan. Hyvätuloisen pitäisi maksaa korkeaa YEL-maksua, jolloin äitiyspäivärahakin olisi korkea.
Vasta, kun lapsi on noin 9 kuukauden ikäinen, vanhempainraha vaihtuu kotihoidontukeen, joka on muutaman satasen kuussa.
Oletkohan käsittänyt äitiys-ja vanhempainvapaat ja niiden korvaukset väärin?
En ole. Vuosi oli 2010 ja olen ottanut luvut ja määritelmät lapusta, jonka sain sossusta silloin.
Ottaen huomioon sen, että korotetun YEL:in maksaminen on täydellistä rahan haaskausta (näin laskelmista päättelen), niin sillä hetkellä ei enää voinut edes tehdä mitään korjausliikkeitä. Joka tapauksessa valtiolle maksettu raha ylittää huomattavasti sen summan, jonka yrittäjä saa äitiys/vanhempainrahoina ikinä takaisin. Silloin, asia oli näin. Voi olla, että nyt joku huomasi asian, ja jopa on tehnyt sille jotain. En tiedä, enkä meinaa kokeilla enää.
Omasta kokemuksesta tiedän, että yrittäjän kannattaa varautua äitiyslomaan ja vanhempainvapaisiin omasta takaa eikä niinkään YEL:in kautta. Usein myös sijaisen löytäminen on haasteellista, siihenkin pitää paneutua ajoissa. Oma yritykseni olisi hyvin kestänyt mun osittaisen poissaolon vuoden, mutta ei sentään 2.5 vuotta työkyvyttömyyttä. Se oli suurempaa ongelmaa silloin.
Tämä oli hyvä ja mielenkiintoinen teksti. Mielenkiintoista lukea toisten aitoja kokemuksia 🙂
Kiitos! Tosin jättäisin mielelläni juuri tuon asian kokematta. Se ajanjakso oli oikeasti kareseampaa mitä tekstistä voi päätellä, mutta en viitsinyt pelottaa porukkaa hengiltä 😉 Ymmärtääkseni, sulla meni hieman paremmin ainakin tuo alkuosa – synnytykset ja vauvavuodet.