Bloggaajan arki Portugalin Algarvessa

Bloggaajan kamalasta/ihanasta arjesta Algarvessa ja asenteista/asennevammasta.

Kohtaus 1 Bloggaajan arki

Herään siihen, että aurinko paistaa silmiin ärsyttävästi. Muu porukka vielä kuorsaa, mutta joudun nousemaan, kun en saa enää unta. Kello on vasta 7 ja voisi vielä löhöillä hetken, mutta se aurinko… Bloggaajan arki

Laitamme aamupalavoileivät kypsymään ja lähdemme aamu-uinnille. Allas on roskainen, täynnä yön aikana tuulen mukana pudonneita kukkien terälehtiä. Pirteimmät naapurit availevat kaihtimia ja kyttäävät ikkunoiden raoista, kun me ryömimme pois altaasta.

Tänään on huoltopäivä. Juuri kun olen asettunut pihalle kirjoittamaan, kuulen ruohonleikkurin äänen. Työpäivä on pilalla. Nyt puutarhamiehet pyörivät pihoilla ja altaalla koko päivän. Pistävä vastaleikatun nurmikon haju ärsyttää nenää. Siirrän läppärini sisälle ja laitan ovet kiinni.

Inspis ei tule. Eilen aloitettu kirjoitus jää junnaamaan paikalleen. Jossain naapuritalon koira saa haukuntakohtauksen, mikä ei sekään auta keskittymään.

Iltapäivällä pitää vielä raahautua kauppaan. Auringon paahteessa maski tuntuvat ahdistavalta. Välillä kauppaan pitää jonottaa, ja mietin valmiiksi, milloin sinne kannattaa mennä, ettei joutuisi odottamaan ulkona.

Päivä on mennyt enkä saanut mitään aikaiseksi. Postaus on yhä levällään, pyykkivuori on yhtä korkea. Jostain kauempaa naapurista haisee grillattu valkosipuli, sen haju leijuu vaikka kilometrin.

Aurinko on mennyt tarpeeksi matalalle, että pääsee ulos ilman, että hiki kiehahtaa pinnalle heti. Kävelemme alas rannalle kapeaa tietä pitkin ja jokainen ohi menevä auto nostaa hirveän pölypilven.

Ranta on täynnä vaikka ulkolaisia turisteja on vain kourallinen. Porukka singahtelee edestakaisin, joku pelaa pallopelejä ja uittaa koiria. Jos ei saa pallosta päähän, niin joku koira tulee pissaamaan viltille.

Valtameressä on joskus aika vaikeaa uida. Vesi on yleensä kylmää ja virtaukset kovia. Aallot paiskaavat uimaria niin, ettei pääse veteen eikä pois. Jätän tänään uimisen väliin.

Pilkkopimeässä kävelemme takaisin kämpälle. Uima-allas on taas pimeä, kukaan ei muistanut vääntää valojen ajastinta oikealle ajalle. Naapuritalossa nuoriso huudattaa musaa ja nauraa kovaan ääneen uima-altaalla.

Yritämme epätoivoisesti keksiä jotain sellaista iltapalaksi, mitä emme syöneet päiväsaikana. Turhaan. Samat tonnikalavoileivät naamariin ja pesuun. Kun lapsi on saatu pois jaloista yritän tehdä vielä jotain hyödyllistä, mutta en saa aikaiseksi yhtään mitään.

Turhaudun omasta saamattomuudesta ja menen nukkumaan.

Kohtaus 2

Herään siihen, että aurinko paistaa puiden lomasta silmiin. On jälleen kerran tulossa kirkas, pilvetön päivä. Sadetta ei näkynyt täällä päin kuukausiin. Makailen vielä hetken sängyssä ja suunnittelen päivän.

Laitamme aamupalavoileivät kypsymään ja lähdemme aamu-uinnille. Kirkkaasta vedestä paistuu läpi turkoosi altaan pohja. Yön aikana muutamat veteen pudonneet kukkien terälehdet lilluvat vedessä ja tuntuu siltä kun olisin viiden tähden spa-hoitolassa. Aurinko heijastuu vedestä kauniisti. On aika antaa naapureille tilaa ja lähteä pelastamaan voileipiä pannulta.

Allas on sinänsä tarpeeksi iso kaikille, jos korona-rajoituksia ei olisi käytössä. Ihme, että taloyhtiön vakioasukkaat noudattavat sääntöjä niin kiltisti.

Aamu-uinnin jälkeen olo on virkeä ja pää on melkein yhtä kirkas kuin vesi. Asetan läppärini pihapöydälle ja avaan eilisen kirjoituksen uudestaan.

Etupihalta kuuluu ruohonleikkurin ääni. Tänään on huoltopäivä. 3-4 miestä häärää pihalla, hoitavat nurmikkoa ja puutarhaa, puhdistavat uima-altaan ja siivoavat ajotiet. Voi kun Suomessakin olisi sellainen palvelu tarjolla! Istut takapuolellasi ja kirjoitat, ja siinä samassa nurmikkosi siistiytyy, kastuu, palmut vihertävät ja uima-allas kirkastuu. Kuulostelen, milloin nurmikonleikkuu tulee tarpeeksi lähelle, että pitää laittaa ikkunat kiinni. Sen jälkeen käy vielä puhallusmies.

Puolessa tunnissa kaikki on ohi meidän osalla takapihaa. Avaan ovet ja ikkunat uudestaan, asetan läppärin takaisin pöydälle ja yritän keskittyä kirjoittamiseen. Ilmeisesti, tänään ei ole inspis-päiväni. Pääni on yhtä tyhjä kuin taivas, joka siintää viheraidan yläpuolella. Teen muut juoksevat asiat, jotka eivät vaadi kovin paljon aivotoimintaa.

Iltapäivällä suunnistamme ruokakauppaan. Ei se, ettei ruokaa olisi saanut tilattua kotiin, mutta haluamme päästä edes kerran viikossa pois neljän seinän sisältä. Siis, niitä seiniä on huomattavasti enemmän, ja katoksi on myös ikioma kaistale kirkkaan sinistä taivasta.

Portugalissa kaupoissa on maskipakko sekä yhtäaikaisen asiakasmäärän rajoitus. Lähdemme täkäläisen siestan aikana, ettei kaupassa olisi ruuhkaa. Ostimme itse kasan maskeja tukkukaupasta, joten ei tarvitse kuin napata pari mukaan. Mitä vaan maskien käytöstä spekuloidaan, itse uskon, että niistä on hyötyä. Miksi muuten hoitohenkilökunta niitä käyttäisi? Uskon, että maski suojaa sekä itseni muilta, että muita itseltäni. Leikkausta suorittava kirurgi suojaa maskilla potilasta omilta pöpöiltä eikä toisinpäin. Joka tapauksessa maski naamalla on kaupassa turvallisempi olo, vaikka Algarven korona-tilanne ei ole mitenkään poikkeuksellisen huono.

Iltapäivällä käymme uudestaan uimassa. Porukkaa on altaan reunalla enemmän kuin aamulla, mutta vielä mahtuu uimaan.

Päivä etenee, mutta kirjoitukseni ei. Eikä pyykkien pesu juuri nyt inspiroi. Luovutan ja istun pihalla muuten vaan katsomassa taivasta. Taustalla haukkuvat koirat ja kukko kiekuu. Kesä on, kärpäsiä ei. Bloggaajan arki

Kastelu lähtee käyntiin ja vihertävällä nurmikolla vesipisarat kimaltavat kuin timantit. Portugalissa vihreys ei ole itsestään selvä ja ilmainen asia, niin kuin Suomessa. Sen eteen joutuu tekemään aika paljon työtä.

Hauskin asia Portugalin työnjaossa on se, etten koskaan nähnyt naisia tekemässä puutarhatöitä tai grillaamassa. Kaikki huoltofirmojen työntekijät, joita ikinä olen nähnyt, olivat miehiä. Grillin vieressä häärää aina mies. Naapurin perheenisä käy luudan kanssa harjaamaan pihansa hiekasta. Autoissa puolet kuskeista on naisia, niin kuin Suomessakin. Muutkin työpaikat ovat tasaisesti miehitetty ja naisitettu (:)) Ensiapuhoitajista suurin osa on miehiä, sairaanhoitajista – naisia. Lääkäreistä ja poliiseista – puolet ja puolet.

Palaan ajatuksissani takaisin meidän omalle pihalle. Naapuri grillaa ja yrttien haju leijuu ilmassa. Kun grillattu valkosipuli ei kuulu meidän suosikkiaromeihin, päätämme lähteä rannalle kävelemään. Bloggaajan arki

Aurinko on laskeutumassa ja päivä on viilentynyt juuri sopivasti, että lenkistä tulee mukava. Kierrämme pikkuisen sivuun välttääksemme pölyistä pikkutietä, joka menee suoraan rannalle. Omakotitalojen aitaukset ovat kaikenväristen kukkien loistossa.

Suurin osa ihmisistä on jo lähdössä pois rannalta, niin sinne nyt hyvin mahtuu kävelemään. Vähän kauemmas hotelleista ranta autioituu. Porukka juoksee ja kävelee veden ääressä. Joku pelaa pallopelejä. Vastaan tulee opastaja-koira omistajineen.

Vesi on sen verran viileää, etten lähde uimaan. Valtameren voimakkaiden aaltojen kohina rauhoittaa mielen päivän jälkeen. Otan auringonlaskusta kuvan siitä huolimatta, että minulla on jo toista tuhatta samanlaisia kuvia. Aina niistä löytyy jokin uusi vivahde, jota haluan ikuistaa filmille.

Tulemme takaisin kämpille pilkkopimeässä. Valot uima-altaassa syttyvät vasta puolen tunnin päästä, joten rakennamme iltapalaksi tuttuja ja turvallisia tonnikalavoileipiä. Ihme, että ne uppoavat päivä toisensa jälkeen. Helppo tapa saada lapsi syömään kalaa 🙂

Naapureissa nuoriso purskahtaa nauruun. Musiikin he joutuvat sammuttamaan klo 23, kun Portugalissa ei saa mellastaa sen jälkeen (ainakin arkipäivisin).

Käymme uimassa vielä kerran. Hurmaava rhododendronien tuoksu voimistuu illan pimetessä. Taivas tuikkii suuria ja kirkkaita tähtiä, juuri niin kuin etelän taivas yleensä. Poika huomauttaa, etteivät ne kaikki ole tähtiä, osa on planeettoja. Totta. Meteoriitti piirtää kirkkaan viivan tummassa taivaassa. Satelliitit heijastavat auringon valoa toiselta puolelta maapalloa. Bloggaajan arki

Kun poikamme on syönyt iltapalan ja nukahtanut (joo, tiedän, klo 23.30 ei ole oikea aika lapsille mennä nukkumaan), istun vielä hetken miettimässä, mitä minulla jäi huomiseksi. No, jokseenkin kaikki. Toisaalta, huomenna on uusi päivä ja inspiraatio saattaa saapua jo aamupäivästä. Toivotaan niin.

Hyvää yötä!

Kohtaus 3. Ajatukset ennen nukkumaanmenoa Bloggaajan arki

Olisiko kuitenkin niin, että meidän oma asenne ratkaisee? Suhtautuminen asiaan muuttaa kaikki asetelmat erilaiseksi. Jokaisen ihmisen elämään mahtuu kaikenlaista. Mutta se mikä ei tapa, se vahvistaa. Eikös ole niin? Olen monta kertaa kokenut sen omissa nahoissani. Ilmeisesti se on on asia, jota en ikinä opi. Teen sen saman virheen aina uudestaan. Se on minun tapani elää ja edetä. Ei siitäkään ole apua, että puolisoni on yhtä yllytyshullu kuin minäkin.