Uusi alku

Bloggaajan elämä – sensuroimatta.

Uusi vuosi ja uusi alku. Me päätimme koko perheen voimin tehdä elämällemme täysremontin: luovuimme vanhasta yrityksestämme ja muutimme toiseen maahan. Osa asioista jäi kuitenkin: mies on se sama vanha kahdenkymmen vuoden takaa, ja lapsi on se sama jo yhdeksän vuotta. Lapsetkaan ei varmaan parane vaihtamalla, niin kuin miehetkään.

Uuden inspiraation löytäminen ei ollut vaikeaa, vaikea oli keksiä, miten pärjäisimme taloudellisesti niiden kaikkien uudistusten kanssa. Ihme kyllä kukaan ei tarjonnut ilmaista kämppää, bensaa tai ruokaa. Kaikki joutuu edelleen ostamaan. Isot ja kipeät remontit ovat tosin yrittäjien arkea. Siksi, päätimme mennä loppuun asti ja toteuttaa kaikki unelmamme kerralla. Siis, ne mihin rahaa riitti: kirjoitimme kirjan (Uusi aamu tuntematon suomeksi New Morning – Unknown englanniksi), julkaisimme sen ja perustimme blogin. Itseasiassa kaksi: VIA PER ASPERA AD ASTRA ja Aviokoulu. Nyt kirjoitellaan henkemme edessä. Se on tarinan kaunein osa.

Millaiset ovat sitten bloggaajan ja kirjoittajan kulissit? Mitä siellä tapahtuu?

Alku on aina vaikeaa. Kerron tässä, mitä olen oppinut täällä matkan varrella, kuin paljon kiviä pitää kääntää ympäri, että pääsisi siihen kirkkaana tähtenä loistavan unelman luokse. Itse asiassa minä en koskaan unelmoinut mistään. Olen asettanut itselleni päämääriä ja saavuttanut ne. Pässipäisesti. En sentään jättänyt perässäni ruumiita.

Päämäärä: Perheen elättäminen kirjailijana.

Rohkea veto, vai mitä? Hullunrohkea. Mutta jaetaan kirjan teko sitten muutamaan pienempään askeleeseen.

1.

Kirjoittaminen ei tuottanut meille suurempia vaikeuksia, koska tarina oli valmis ja kirjoittamisen kokemusta löytyi molemmilta. Kokemus erottui aikaisemmista siten, että silloin joskus nuorena oli helpompi pitää flow-tilan hännästä kiinni. Vapaana teininä ja sitten nuorena, kahden aikuisen taloudessa, ei tarvinnut tehdä ruokaa, siivota oli voinut silloin kuin huvitti, kukaan ei tarvinnut uutta naamiaisasua joulukonserttiin tai apua kouluprojektiin. Minulle kirjoittaminen on samanlaista nirvanaa, kuin lukeminenkin. Uppouduin siihen tuntikausiksi, niin kauan että takapuoli puutui ja jouduin nousemaan tuolista väkisin. Eli noin 12 tuntia päivässä. Ongelmana oli se, että koululomat oli lyhyehköt, viikko kerralla (kesälomaa lukuun ottamatta), ja koko teos piti kirjoittaa ylös muutamassa päivässä. Suunnittelen yleensä koko kirjan loppuun asti, ennen kuin aloitan varsinaisen kirjoittamisen. Teen kaikki tutkimus ja pohjatyöt valmiiksi, luon henkilöhahmot ja aikajanat.

Minulla ei ole kovin tarkkaa tietoa siitä, miten muut ihmiset kirjoittavat (yksi esimerkki täällä, kukin omalla tavallaan tietty), mutta itse teen aika paljon pohjatyötä. Tarkistan faktat, tutkin paikat ja miljööt, reitit, etäisyydet, suhteellisuusteoriat, auringon lämpötilatilastot, lainsäädäntöjen eroavaisuudet, delfiinien heimojaot… Olen fakta-ihminen.

Itse kirjoittaminen on sellainen nautinto,että olen pariin otteeseen myöhästynyt koulusta hakemaan poikamme. En syö, enkä juurikaan nuku silloin kuin kirjoitan. Kirjojen välissä on pakko pitää taukoa, päästää hahmot maailmalle ja hyvästellä heitä.

2.

Julkaiseminen ei ollut ihan niin ruusuista hommaa. Uusi alku tarkoittaa myös, että opettelemista oli paljon.

e-kirjojen formaatit;
oikoluku;
kirjan nettisivut;
ISBN labyrintti;
kirjan kansi;
formaattien sovittaminen eri kauppoja ja paperiversiota varten;
lomakkeiden täyttäminen e-kirjakaupoissa;
muuta oheis päänvaivaa.

Väittäisin, että meillä meni 300 työtuntia siihen, että yksi kirja saatiin ulos. Toinen, englanninkielinen versio, oli jo huomattavasti helpompi. Aikaa vievää se silti on. Kannen suunnitteleminen ja toteuttaminen voi viedä jopa 16 tuntia, riippuu grafiikan monimutkaisuudesta. Siihen tarvitaan kuvapankki (me käytämme *DepositPhotos , grafiikkaohjelma – vaikka CorelDraw), oma domain (edullisena vaihtoehtona bluehost), kovan luokan tietokone ja rautaiset hermot. Pelkän paperiversion sovittaminen kirjapainon formaattiin vie 2-5 tuntia per kirja (riippuu kirjan sivumäärästä). Siihen on varmaankin olemassa oikopolku, mutta sitä emme vielä löytäneet. Sitten ne lomakkeet ja muodollisuudet. Ja muutakin…

Ads

3.

Sen jälkeen alkaa vasta hullunmylly. Kirjaa pitää mainostaa. Jokainen valitsee oman polun, mutta suurin piirtein on olemassa pari vaihtoehtoa:

Luonnollinen (orgaaninen) mainostaminen.
Maksettu mainonta.
Niiden yhdistelmä.

Me lähdimme kokeilemaan vähän molempia polkuja, koska kylmiltään kukaan ei oikeasti tiedä, mikä toimii ja mikä ei. Vaikka kirjalla on pakko olla oma nettisivu, mainostaminen sen kautta on aika kallista puuhaa. Kaunokirjallisuutta kirjoitetaan paljon, jopa suomeksi, eli Googlen AdWordsin tai Facebookin/Instagramin klikkaushinta voi nousta päälle euron. Se on paljon, turhan paljon. Eli budjetin pitää olla jotain tuhansia euroja, että myydään jotain satoja kappaleita teosta. Mutta keino sekin on. Englanninkielisten teosten klikkaushinnat voivat olla stratosfääriset. Klikkaushinnat ovat tapauskohtaisia, eikä niitä pysty ennustamaan tarkkaan.

Räätälöintimahdollisuudet ovat FB:ssa aika surkeat verrattuna AdWordsiin.

Se, mikä minut löi ällikällä Facebookin kanssa tekemisissä ollen, on valtava määrä häirintää, joka pursuaa ovista ja ikkunoista (muistakaa ilmiantaa!) sekä silkkaa pornoa, jota lähetetään suoraan messengerillä. Epäilen, että suosituimmilla ammatikseen bloggaavilla on sitä varten erikseen henkilökuntaa, joka sensuroi ne jutut pois päiväjärjestyksestä. Ei sitä itse kerkiä tehdä mitään muuta päivän aikana, jos rupeaa siivoamaan omaa messengeriä. Ja kuitenkin, siihen samaan postilaatikkoon tulee asiallista palautetta. Eli, kokonaan sitä ei saa jättää vartioimatta.

Suomenkielisen painoksen kanssa asiat etenivät hieman eri tavalla, kun englanninkielisen kanssa. Sitä viimeistä tosin vielä promotaan täysipainoisesti. Se tuli ulos vasta 9.1.2020.

Kampanjan piti olla massiivinen ja kattava. Lue: kirjoittamisen jälkeen kaikki voimat pitää siirtää mainostamiseen. Orgaaninen mainostaminen käy työstä: blogin pitäminen, FB-ryhmiin osallistuminen ja yhteydenottojen käsittely vie koko käden. Ja koko päivän. Mihinkään uuteen ei jää aikaa eikä voimia.

Mitä opin tästä?

silloin, kun olen oikein rikas kirjailija, ulkoistan kaiken teknisen krääsän;
ulkoistan kannen graafisen suunnittelun (itse asiassa ulkoistin sen jo, tosin vain pöydän toiselle puolelle, istun vieressä kahvikuppi kädessä ja käsken siirtelemään kuvaa sinne ja tänne, niin, vielä pari milliä tuonne päin)
suljen FB-sivuni ja Instagram-feedin (tai palkkaan PR-henkilön kirjoittamaan itsestäni rasvaisia juttua jonnekin Twitteriin ja Photoshoppaamaan kuviani niin, että edestä olisin yhtä hoikka kuin Nicole Kidman ja takana yhtä kurvikas kuin Kim Kardashian);
aloittaa mitä tahansa uutta juttua, ja se on aina vaikeaa, ainakin omasta mielestä. Oman pään kääntäminen on kaikkein vaikeinta kuitenkin. Jokaisen pitää saada tallattua omaa tietään. Virheettömästi ei pysty etenemään, ja se on vain elämää.