Tammikuun ajatuksia.
Koska tiedostan ihan hyvin, ettei tänäkään vuonna minulla olisi aikaa kirjoittaa viikoittaisia kuulumisia (tai ehkäpä vain kesällä, mutta kesällähän on parempaa tekemistä), päätin ottaa koppia Maren blogista – Tammikuun pienet suuret hetket – ja lähteä itsekin samalle linjalle.
Joten mennään nyt kuulumisissa kuukausi-formaatissa.
Tammikuu on tosiaan ollut jotenkin lyhyt, paitsi että kylmä kuin mikäkin. Parinkymmenen vuoden ennätyspakkaset näillä leveyksillä. Joten tekemisiksi ei ollut kuin töitä ja vähän shoppailua, koska päälle 20 asteiset pakkaset ylittävät sietokykyni reippaasti.
Tammikuun ajatuksia
Tämän päivän ajatus lähti itse asiassa tästä haasteesta: Haaste 2026 – Kuukauden hankinta/löytö. Se sai miettimään omaa ja vähän toistenkin kulutusta. Olen työn puolesta opettamassa mm. kestäviä business-malleja ja taloutta sekä eettistä kuluttamista.
Paperilla kaikki näyttää hienolta, mutta kun katson ympärilleni, todellisuus paljastuu aivan toisenlaiseksi. Tavara tosin kiertää, mutta onko siitä hyötyä ympäristölle tai taloudelle?
En rehellisesti sanottuna ymmärrä kirpputorien viehätystä. Minulle kirpputorikulttuuri näyttäytyy jopa eräänlaisena eko-rikoksena: ensin ostetaan kalliilla liikaa ja harkitsemattomasti, ja sen jälkeen vaatteet dumpataan kirppiksille hyvällä omallatunnolla. Kulutus ei vähene – se vain siirtyy seuraavalle kierrokselle.
Kirpputorien ympärille rakennettu narratiivi kestävyydestä tuntuu usein itsepetokselta. Ajatus siitä, että vaate on “pelastettu”, tekee uuden ostamisesta helpompaa: tämän voi aina myydä eteenpäin, jos kyllästyn. Lopputulos on sama – vaate kiertää nopeasti käsistä toisiin, käyttö jää lyhyeksi ja todellinen tarve jää arvioimatta.
Lisäksi kirpputorikiertely vie valtavasti aikaa ja vaivaa. Myös vaatteiden jatkuva muokkaaminen, tuunaaminen ja uudelleen sovittaminen vain muutaman käyttökerran jälkeen tuntuu minusta ajan haaskaukselta. Usein ongelma ei ole itse vaatteessa, vaan siinä, ettei omaa tyyliä tunneta – tai sitä ei ole maltettu rakentaa pitkäjänteisesti.
Kestävyys ei taidakaan syntyä tavaran nopeasta kierrosta käsistä toisiin, vaan siitä, ettei sitä alun perinkään hankita liikaa. Laatu, harkinta ja omista valinnoista vastuun ottaminen ovat ekologisuutta ja kestävyyttä.
Mitä maailma todellisuudessa tarvitsee, on toimiva materiaalien kierrätysjärjestelmä. Tällä hetkellä se on vielä lasten kengissä: kierrätetty materiaali on usein kalliimpaa kuin uusi, eikä järjestelmä toimi taloudellisesti eikä mittakaavassa. Tässä piilee valtava mahdollisuus – ja työsarka – tuleville keksijöiden, insinöörien ja ajattelijoiden sukupolville.
Todellinen kestävyys ei synny kirpputorikasseista, vaan rakenteellisesta muutoksesta, joka tekee vastuullisesta valinnasta myös järkevän ja taloudellisesti kannattavan.
Jalokivet ja kierrätyksen harha
Mitä kirpputoreilla ei myydä, on aidot jalokivet ja arvokorut. Ne eivät käytännössä päädy kirpputoreille. Silloinkaan, kun niillä ei ole erityistä tunnearvoa. Arvokoruilla on todellinen ja tunnistettava rahallinen arvo. Ne peritään, muokataan uudelleen tai kierrätetään asianmukaisesti: metalli sulatetaan, kivet irrotetaan ja käytetään uudelleen.
Kirpputoreilla ja muotikoruvalikoimissa liikkuu sen sijaan toisenlainen materiaali: pinnoitettuja metalleja, komposiitteja ja niin sanottuja “nano-kiviä”. Näitä markkinoidaan usein ekologisina vaihtoehtoina, mutta niiden käyttöikä on lyhyt ja jatkokäyttö rajallista. Kun pinta kuluu tai maku muuttuu, arvo katoaa lähes kokonaan.
Tällöin kierrätys jää usein nimelliseksi. Korua voidaan siirtää eteenpäin, mutta harvoin se todella palaa materiaalikiertoon. Kyse on enemmän omistajanvaihdoksesta kuin kestävästä järjestelmästä. Tämä muistuttaa pikamuodin logiikkaa: helppo ostaa, helppo luopua, vaikea perustella kestävyyden näkökulmasta.
Oma suhtautumiseni arvokoruihin on käytännöllinen. En ole perinyt koruja (joten tunnearvoa ei omissa sen kummemmin löydy), joten kierrätän käytöstä poistuvat korut arvon mukaisesti. Näin ne muuttavat muotoaan tai omistajaa hallitusti. Tämä eroaa olennaisesti tavarasta, joka on alun perin tehty lyhytikäiseksi.
Kestävyys on mielestäni sitä, että tavaralla on käyttöikää, muunneltavuutta ja arvoa myös kierrätettynä. Siellä, missä jalokivi tai arvometalli täyttää nämä ehdot, vaatteet, asusteet tai muotikorut ja koristekivet harvoin.
Tänään luokassa tuli puheeksi eettinen tuotanto. Tuottajan pitäisi periaatteessa saada tietoa tavaran alkuperästä, mutta mistä sitä tietää, mikä on tavaran koko tarina silloin, kun se ostetaan kirppikseltä? Silloin oletetaan, että käytetty on jo tarpeeksi kestävää, eettistä ja ekologista ilman, että asialle on mitään todisteita.
Lopulta kysymys on tässä: ostetaanko tavaraa siksi, että se kestää, vai siksi, että siitä pääsee helposti eroon? Jos jälkimmäinen ohjaa valintoja, kierrätys ei ratkaise ongelmaa – se vain pehmentää mahalaskua.
Tammikuun ajatuksia.
Referenssit:
- Ostolakko – tahallaan vai vahingossa?
- Ekoteko, joka säästää rahaa – Matkalla
- Kylmäallergia: totta vai tarua?
Ymmärrän pointin liiallisesta kuluttamisesta. Siinä olen samaa mieltä, että tavaran nopea kierto ei ole kestävyyttä. Mutta minulle kirpparit ja vaatteiden muokkaaminen eivät ole haaskausta, vaan suhde vaatteeseen.
Ostan joskus rikkinäisen vaatteen, koska näen siinä mahdollisuuden. Korjaan, käytän, rakastan pitkään. En kierrätä siksi, että voisin ostaa lisää, vaan siksi etten ostaisi uutta.
Kestävyys ei ole vain ostamatta jättämistä. Se on myös huolenpitoa, korjaamista ja luovuutta. Ongelma ei ole kirppari, vaan ajattelematon kuluttaminen, oli se uutta tai käytettyä.
Kyllä, sinulla on sellainen superpower, että pystyt muokkaamaan, korjaamaan ja mitä tärkeintä, suhtautumaan vaatteisiin rakkaudella. Ei ihan jokainen siihen pysty.
Kirpputori in sinänsä hyvä keksintö, mutta minusta tuntuu siltä, että ne alkavat muistuttamaan kaatopaikkoja, koska sinne dumpataan sellaista vaatekrääsää, jota kukaan ei koskaan tule tarvitsemaan. Se on kulutuskulttuurimme kirous.
Monessa maassa olen huomannut täysin vastakohtaisen ilmiön, että kirppiksiä on kaupungeissa tosi vähän, mutta ne ovat sitten siistejä ja laadukkaita. Ei mitään epämääräisiä kasoja ja myttyjä. Myös pikamuotia on siellä hyvin vähän.
Erityisesti lastenvaatteiden kirpputoreita tarvitaan, koska lasten vaatteet jäävät usein pienieksi ennen kuin niiden loppu olisi lähellä.
Minä toivon, että kirppareille olisi tuotu vain vaatteita, joilla on arvoa, eikä mitään kaatopaikkajätettä, koska tietysti ihmisten elämäntilanteet ja kehot muuttuvat eikä kaikkia pääse kuluttamaan loppuun. Toivon, että ihmiset toisivat kirpputoreille rakkaita vaatteita jonkun toisen rakastettavaksi, ei sellaista, mikä ei kelvannut itselleenkään ensimmäisen käyttöön jälkeen.
Kiinnitin myös huomiota tuohon kirpparikohtaan. Se on kyllä totta ja aika surullista, että sinne päättyy paljon virheostoksia ja nykyään myös sitä oikeasti vahingollista krääsää, mitä joku tilaa halvalla ja myy kirpparilla eteenpäin. Itse ostan lähes kaikki vaatteet kirppareilta, mutta vältän kyllä ne ultrapikamuodin tuotteet.
Ja materiaaleja todella kierrätetään edelleen laiskasti vaikka siitä on puhuttu niin kauan kuin muistan. Tulee muovin- ja tekstiilikierrätystä, jotka ovat jo ottaneet ihan hyvän osuuden kiertotalouteen, mutta ne suuret linjat puuttuvat. Toivon että ne tulevat ennen kun on todella pakko, kyllä se päivä tulee vastaan, kun materiaalit oikeasti loppuvat.
On se totta, kirpputorit ovat tätä nykyä täynnä kelvotonta krääsää, jolle ei tee mitään. Jos materiaali ei ole mukava tai laadukasta, ei sitä mikään kirppis pelasta uuteen eloon. Se on tosi surullista. Vastuullisempi kuluttaminen olisi kai ainoa ratkaisu tähän ongelmaan.
Toisaalta, kirppis on sinänsä hyvä keksintö, jos sinne päätyisivät vain ne tavarat, joiden elämä voi jatkua saumattomasti toisten käsissä. Se on oman kokemukseni mukaan enemmän poikkeus kuin sääntö. Ja se harmittaa.
Minä puolestani pidän kirppareista siksi, että kun on pakko ostaa jotain vaatetta, erityisesti neljän vuodenajan maassa kaikenlaista tarvitsee, niin sen saattaa löytää vähän käytettynä edullisemmin. Kyllä, rahan säästö on aina mielessä ja erityisesti lasten vaatteille kirpparitoiminta sopii minusta. Ne vaatteet, kun pienillä lapsilla jäävät pieniksi. Ei roskiinkaan heitto taida ekologista olla.
Eri asiahan se on meille aikuisille. Yleensä hyvää ostosta voi käyttää vuositolkulla, joten jatkuva myynti kertonee hutiostoista ja ihmisen ostotavoista. Nettikirppareiden huono puoli on postitus. Pikkupakettienkin kuljetuksesta tulee aina hiilijalanjälkeä.
Olen täysin samaa mieltä, että meidän ihmisten pitäisi ostaa harkitummin ja vähemmän.
Olen aivan samaa mieltä lasten vaatteista. Niille on kysyntää enemmän kuin tarjontaa. En tosin koskaan löytänyt mitään omalle pojalle kirpiksiltä. Uskon, että sen takia että hyväkuntoiset ja käytännölliset vaatteet eivät kauan siellä kummittele. Sen sijan Tallinnan aikana kierättimme paljon vaatteita kavereiden kesken kun lapsiperheitä oli useita. Erityisesti lasten juhlavaatteet ovat yksi riesa: ei niitä pääse käyttämään kuin kerran-pari ja vaihtoon 😅.
Aikuisten vaatteissa ongelmana on se, että oma virheostos ole välttämättä kenenkään aarre. Erityisesti kun niitä on maailma täynnä. Joten itse ainakin yritän olla huolellisempi ostoksissani. Ei se aina mene putkeen silti 😊
Kiitos linkkauksesta ja ajatuksista.
Naurahdin itsekseni kirpputorien merkityksen ajatuksesta. Liippaa omaani, kun monesti ajattelen että pistän vain omat virheostokseni kiertämään ja näin pesen käteni huonosta hankinnasta, harkinnan ja tarpeen ennakkoarvioinnista ja ihan suorastaan täysin epäekologisesta teosta.
Kirputtoirn olemassaolo voi olla järkevääkin. Vaikka pitäisi yrittää ostaa niin, ettei ostosta tarvitse kierrättää ensimisen käytön jälkeen, eihän se aina onnistu. On mullakin kerääntynyt virheostoksia vaikka jakaa. Näin sen teinkin lopulta kun eivät menneet kirppikselläkään kaupaksi 😅