Tammikuun ajatuksia.
Koska tiedostan ihan hyvin, ettei tänäkään vuonna minulla olisi aikaa kirjoittaa viikoittaisia kuulumisia (tai ehkäpä vain kesällä, mutta kesällähän on parempaa tekemistä), päätin ottaa koppia Maren blogista – Tammikuun pienet suuret hetket – ja lähteä itsekin samalle linjalle.
Joten mennään nyt kuulumisissa kuukausi-formaatissa.
Tammikuu on tosiaan ollut jotenkin lyhyt, paitsi että kylmä kuin mikäkin. Parinkymmenen vuoden ennätyspakkaset näillä leveyksillä. Joten tekemisiksi ei ollut kuin töitä ja vähän shoppailua, koska päälle 20 asteiset pakkaset ylittävät sietokykyni reippaasti.
Tammikuun ajatuksia
Tämän päivän ajatus lähti itse asiassa tästä haasteesta: Haaste 2026 – Kuukauden hankinta/löytö. Se sai miettimään omaa ja vähän toistenkin kulutusta. Olen työn puolesta opettamassa mm. kestäviä business-malleja ja taloutta sekä eettistä kuluttamista.
Paperilla kaikki näyttää hienolta, mutta kun katson ympärilleni, todellisuus paljastuu aivan toisenlaiseksi. Tavara tosin kiertää, mutta onko siitä hyötyä ympäristölle tai taloudelle?
En rehellisesti sanottuna ymmärrä kirpputorien viehätystä. Minulle kirpputorikulttuuri näyttäytyy jopa eräänlaisena eko-rikoksena: ensin ostetaan kalliilla liikaa ja harkitsemattomasti, ja sen jälkeen vaatteet dumpataan kirppiksille hyvällä omallatunnolla. Kulutus ei vähene – se vain siirtyy seuraavalle kierrokselle.
Kirpputorien ympärille rakennettu narratiivi kestävyydestä tuntuu usein itsepetokselta. Ajatus siitä, että vaate on “pelastettu”, tekee uuden ostamisesta helpompaa: tämän voi aina myydä eteenpäin, jos kyllästyn. Lopputulos on sama – vaate kiertää nopeasti käsistä toisiin, käyttö jää lyhyeksi ja todellinen tarve jää arvioimatta.
Lisäksi kirpputorikiertely vie valtavasti aikaa ja vaivaa. Myös vaatteiden jatkuva muokkaaminen, tuunaaminen ja uudelleen sovittaminen vain muutaman käyttökerran jälkeen tuntuu minusta ajan haaskaukselta. Usein ongelma ei ole itse vaatteessa, vaan siinä, ettei omaa tyyliä tunneta – tai sitä ei ole maltettu rakentaa pitkäjänteisesti.
Kestävyys ei taidakaan syntyä tavaran nopeasta kierrosta käsistä toisiin, vaan siitä, ettei sitä alun perinkään hankita liikaa. Laatu, harkinta ja omista valinnoista vastuun ottaminen ovat ekologisuutta ja kestävyyttä.
Mitä maailma todellisuudessa tarvitsee, on toimiva materiaalien kierrätysjärjestelmä. Tällä hetkellä se on vielä lasten kengissä: kierrätetty materiaali on usein kalliimpaa kuin uusi, eikä järjestelmä toimi taloudellisesti eikä mittakaavassa. Tässä piilee valtava mahdollisuus – ja työsarka – tuleville keksijöiden, insinöörien ja ajattelijoiden sukupolville.
Todellinen kestävyys ei synny kirpputorikasseista, vaan rakenteellisesta muutoksesta, joka tekee vastuullisesta valinnasta myös järkevän ja taloudellisesti kannattavan.
Jalokivet ja kierrätyksen harha
Mitä kirpputoreilla ei myydä, on aidot jalokivet ja arvokorut. Ne eivät käytännössä päädy kirpputoreille. Silloinkaan, kun niillä ei ole erityistä tunnearvoa. Arvokoruilla on todellinen ja tunnistettava rahallinen arvo. Ne peritään, muokataan uudelleen tai kierrätetään asianmukaisesti: metalli sulatetaan, kivet irrotetaan ja käytetään uudelleen.
Kirpputoreilla ja muotikoruvalikoimissa liikkuu sen sijaan toisenlainen materiaali: pinnoitettuja metalleja, komposiitteja ja niin sanottuja “nano-kiviä”. Näitä markkinoidaan usein ekologisina vaihtoehtoina, mutta niiden käyttöikä on lyhyt ja jatkokäyttö rajallista. Kun pinta kuluu tai maku muuttuu, arvo katoaa lähes kokonaan.
Tällöin kierrätys jää usein nimelliseksi. Korua voidaan siirtää eteenpäin, mutta harvoin se todella palaa materiaalikiertoon. Kyse on enemmän omistajanvaihdoksesta kuin kestävästä järjestelmästä. Tämä muistuttaa pikamuodin logiikkaa: helppo ostaa, helppo luopua, vaikea perustella kestävyyden näkökulmasta.
Oma suhtautumiseni arvokoruihin on käytännöllinen. En ole perinyt koruja (joten tunnearvoa ei omissa sen kummemmin löydy), joten kierrätän käytöstä poistuvat korut arvon mukaisesti. Näin ne muuttavat muotoaan tai omistajaa hallitusti. Tämä eroaa olennaisesti tavarasta, joka on alun perin tehty lyhytikäiseksi.
Kestävyys on mielestäni sitä, että tavaralla on käyttöikää, muunneltavuutta ja arvoa myös kierrätettynä. Siellä, missä jalokivi tai arvometalli täyttää nämä ehdot, vaatteet, asusteet tai muotikorut ja koristekivet harvoin.
Tänään luokassa tuli puheeksi eettinen tuotanto. Tuottajan pitäisi periaatteessa saada tietoa tavaran alkuperästä, mutta mistä sitä tietää, mikä on tavaran koko tarina silloin, kun se ostetaan kirppikseltä? Silloin oletetaan, että käytetty on jo tarpeeksi kestävää, eettistä ja ekologista ilman, että asialle on mitään todisteita.
Lopulta kysymys on tässä: ostetaanko tavaraa siksi, että se kestää, vai siksi, että siitä pääsee helposti eroon? Jos jälkimmäinen ohjaa valintoja, kierrätys ei ratkaise ongelmaa – se vain pehmentää mahalaskua.
Tammikuun ajatuksia.
Referenssit:
Kiitos linkkauksesta ja ajatuksista.
Naurahdin itsekseni kirpputorien merkityksen ajatuksesta. Liippaa omaani, kun monesti ajattelen että pistän vain omat virheostokseni kiertämään ja näin pesen käteni huonosta hankinnasta, harkinnan ja tarpeen ennakkoarvioinnista ja ihan suorastaan täysin epäekologisesta teosta.