Viikko 21 – Rutiinien voittokulku.
Viikko 21
Viikko 21 oli mennyt ohitseni niin, ettei siitä jäänyt kuin yksi mielikuva. Onneksi edes yksi.
Tapahtumien puute (enimmäkseen ajan puutteen takia) on aika rasittava itselleni, koska tuntuu kuin olisin hukkumassa arkipäivien suohon. Olen tottunut siihen, että elämäni muistuttaa action-elokuvaa. Nyt tuntuu siltä, että elän saippuaoopperassa.
Työssäni toki riitti draamaa vaikka muille jakaa tälläkin viikolla, mutta en voi puida työasioita julkisesti. Joten joudun tyytymään omien ajatusten kiemuroihin.
Olosuhteet olivat vieläpä sellaiset, että missasin kaikki loppuvuoden juhlinnat koulun päättäjäisiä myöten.
On kai myös niin, että blogissa kuuluu olla tietynlaista arjen draamaa (tai komediaa), että lukijat pysyvät jännittyneinä. Oma arkeni on varsin pliisu. Kotoa töihin, töistä kotiin. Kauppaan ja takaisin. Lenkille. Teatteriin tai kahville.
No joo, teatteriin tai kahville on jo juhlan puolella. Kävimme tyttöjen kanssa katsomassa Tuhkimo-balettia. Lavastus ja koreografia olivat hieman modernimpi, mutta muuten vanha klassikko. Oli tosi kiva ilta.
Rutiinien voittokulku
Tuntuu toisinaan, ettei mitään tapahdu. Tästä tuli mieleen, että ihminen on outo olento: kun elämässä myrskyää, hän kaipaa hiljaiseloa, ja kun elämä rauhoittuu, mieli tekee muutosta.
Tavallaan elämä koostuu pelkistä rutiineista. Jos rutiineja ei riko mikään, ne vievät voiton kokonaan. Ihminen passivoituu ja tuntuu, että aivot alkavat homehtumaan.
Toisaalta, jos rutiineja ei ole, aivot väsyvät siihenkin nopeasti. Jatkuva muutos on jatkuva stressitila, jota on varsin vaikeaa sietää. Sekä fyysisesti että henkisesti. Senpä takia moni diginomadi asettuu aloilleen parin vuoden jälkeen, koska pää ei kertaa kaikkiaan kestä loputonta hälytystilaa.
Toinen syy on siinä, että aivot alkavat nähdä rutiineja sielläkin, missä niitä ei periaatteessa ole. Näin paikkojen ja kasvojen jatkuva vaihtelu alkaa näyttämään staattiselta kaleidoskooppikuvalta hetken päästä.
Rutiineja toki tarvitaan, että ihmismieli pystyy rauhoittumaan ja palautumaan. Mutta tarvitaan myös piristystä ja uuden oppimista, että aivot pysyvät virkeinä. Tasapainon löytäminen ei ole tässäkään asiassa kovin helppoa.
Sekin vaikeuttaa asiaa, että jokaisella on oma käsitys siitä, milloin ja miten tasapaino on saavutettu. Myös käsitys siitä, mikä on rutiini ja mikä on poikkeus, eroaa ihmisestä toiseen.
Tästä voi vetää sellaisen johtopäätöksen, että jokaisella meistä on vastuu asiasta, koska kukaan muu ei voi tietää, mikä on kullekin parasta rutiinia tai virikettä. Toiselle riittää piristyksekseen lenkki lähimetsässä. Toinen lähtee maailman toiselle laidalle kiipeämään vuorelle, laskemaan koskea tai tekemään benjihypyn.
Itselleni on tärkeää, että rutiinien vastapainoksi on tarpeeksi erilaisia luovuutta vaativia tehtäviä: uutta tietoa ja tutkimusta, matkailua, lenkkeilyä, kirjoittamista, värittämistä, sudokuja ja palapelejä.
Elämä onkin palapeli, jossa rutiinit ja virikkeet ovat sulassa sovussa. Tai ainakin näin kuuluu olla, että jokaista palaa on juuri tarpeeksi.
Viikko 21 – Rutiinien voittokulku.
Referenssit:
Tällä hetkellä itselläni rutiinit aiheuttaa enemmän väsymystä. Haluaisin jo päästä rutiineista eroon ja olla vapaa. Vielä viikko siihen.
Minulla oli viimeinem palkattu loma niin kauan sitten etten edes tiedä, miten päin olisin. Katsotaan miten käy.
Mullakin pitää rutiinien vastapainoksi olla luovia juttuja ja virkistykseksi mulle riittää ihan pikkujutut, uuden oppiminen ja kirjoittaminen toimivat hyvin. Mä koitan välttää rutiineja ihan täynnä olevaa ja aikataulutettua elämää, silloin kun se mahdollista on.
Joskus rutiinit ovat pakollinen pakkopulla. Lapsiperheessä niistä ei pääse yli eikä ympäri. Sen takia sekä lapsillä että aikuisilla pitää olla jokin oma juttu, jolloin pään saa nollattua ja luovuuden takaisin.
Vaikka kuinka onnellinen olenkin rutiineista, niin liika on liikaa. Välillä on aikoja, kun ruokakaupan, hoidon ja kodin pyhä kolmio alkaa kyllästyttää. Nyt alkava kesä tuo vähän enempi säpinää ja tekemistä arkiinkin. Miten sinulla, onko mukavaa lomapätkää tiedossa pian?
Lapsiperheessä rutiineista ei pääse yli eikä ympäri. Mutta onneksi voi harrastaa joitakin omia juttuja, niin saa edes hieman aikaa itselleen. Ja lapset myös kasvavat. Elämä helpottuu silloin vauhdilla.
Tämä aika on opettajalle pahinta, juurikin tuo tunne,e ttä meinaa hukkua arkeen ja työhön – ja kaikkeen! Juuri kun itse ajattelin, että onpa kepeää, onkin ihan kamalasti töitä ja raskasta ja kasautunutta tehtävää vaikka muille jakaa. Olen yrittänyt nyt edetä askel kerrallaan, tehtävä kerrallaan ja hengitellä sopivissa väleissä – kyllä se siitä! Niin, ja rutiinit kyllä kannattelevat näissäkin hetkissä.
Joo, ylimääräistä töitä oi aivan kamalsti. Eikä siihen olisi voinut milään tavalla valmistua etukäteen. Mutta selvittiin kuitenkin.