Viertolan kouluampuminen.
Miltähän tuntuisi viedä lapsi aamulla kouluun, jossa oli äskettäin ammuttu? Oltaisiin varmaan tunnettu myös uhreja ja heidän perheitään.
Keskustelu valta- ja sosiaalisessa mediassa eskaloituu yhä. Paljon on tutkimuspohjaista tietoa ja paljon spekulaatioita. Näin kasvattajana ja äitinä itsekin, en voi sanoa muuta, kuin se, että meidän aikuisten pitää katsoa peiliin useammin.
12-vuotiaan tapauksessa vastuu on todellakin aikuisilla: vanhemmilla, viranomaisilla, kasvattajilla. Vaikka väittäisin, että 12-vuotias ihmisellä on jo omaa tahtoa, silti pohja asialle on luotu aikuisten toimesta.
Myös tämä: itsekin ampumaradalla käyneenä ja erilaisia aseita kokeilleena sanoisin, että tämän pojan piti osata käsitellä asettaan, että hän sai sen toimintakuntoon ja vieläpä osui toiseen henkilöön niin, että tämä kuoli. Nuo kaksi seikkaa eivät ole lainkaan itsestäänselvyyksiä, siihen tarvitaan roimasti harjoitusta. Sekin, että lapsella oli pääsy asekaappiin – ja Suomessa aseiden pitää olla lain mukaan lukitussa asekaapissa ja vieläpä panokset erikseen. Eli poika on osannut kapistuksen ladata, ottaa varmennuksen pois päältä ja tähdätä ihmiseen. Jos tätä tekstiä lukee ihminen, joka on käynyt armeijan tai muun asevoimien koulutuksen (kuten poliisit) tai on edes metsästänyt, he voivat oikaista käsitystäni asiasta. Mutta en usko että 30 vuodessa moni asia on muuttunut.
Syyksi on selvinnyt koulukiusaaminen. Niin yllätyksetöntä kuin se onkin.
Miksi hyvinvointivaltiossa järjestelmät voivat ovat niin hampaattomia, että koulukiusaamista ei pystytä saamaan kuriin?
Viimeaikaiset kotimaan tapahtumat paljastavat, ettei viranomaisilla (joihin luen mukaan koulunkin tältä erää) ole mitään työkaluja saada kiusaamista kitkettyä. Onko olemassa oikeasti toimivaa systeemiä, jonka avulla päästään rikkomaan tätä ympyrää: saamaan kiusaaja tajuamaan, että hän on suorittamassa rikosta, ja tarjoamaan kiusatulle tukea? Ei jälkeenpäin, kun katastrofi on jo iskenyt, vaan ennaltaehkäisevästi.
Lasten ja nuorten pahoinvointi puhuttaa nykyään paljon, mutta ei näytä menevän puheita edemmäs. Kaikki loppuu yleensä rahoituksen puutteeseen. Tarvitaanko valistamiseen todellakin niin paljon rahaa, ettei sitä löydy mistään?
Minulla on sellainen käsitys, että pienet arkiset teot, kuten vaikkapa lasten ja vanhempien yhteiset hetket päiväsaikana ruutujen tuijottamisen sijaan, tarjolla olevaa jatkuvaa keskusteluapua kouluissa, turvallisten aikuisten läsnäolo arjessa, avoimempi yhteiskunta, jossa naapuria tunnetaan nimeltä, – näistä olisi paljon hyötyä hyvin pienellä rahallisella panostuksella.
Tässäkin tapauksessa on kaksi osapuolta, ja kummassakin aikuiset ovat syyllistyneet tähän rikokseen enemmän kuin lapset. Yhtä paljon voi syyttää sekä ampujan vanhempia (jos he olivat aseen omistajia), jotka eivät osanneet säilyttää asetta lain vaatimalla tavalla, että kiusaajan vanhempia, jotka eivät osanneet selvittää omalle lapselle kiusaamisen vääryyttä (kiusaaminen on kunnianloukkausrikos).
Samalla tavalla pitää kysyä molemmilta puolilta, osasivatko he kysyä omilta lapsilta miten nämä voivat. Miksi ampuja oli sitä mieltä, että väkivalta on oikea keino kiusaamisen lopettamiseksi? Miksi kiusaaja oli purkanut omaa pahaa oloaan toiseen lapseen?
En muista törmänneeni sellaiseen tapaukseen, jossa kiusaaja ja kouluampuja olisivat molemmat (tai edes jompikumpi) sellaisesta perheestä, jossa lapsia osataan rakastaa ehdoitta, toisiaan kuullen ja toisistaan välittäen.
Viertolan kouluampuminen.
– Hän on lapsi, joka ampui muita lapsia. Mielestäni näissä tapauksissa epäonnistumme aina yhteiskuntana, kun näin nuoret joutuvat sekä tekijöinä että uhreina kärsimään näistä ikuisesti.
Pasi Kotilainen, Ylen haastattelussa 4.4.2024
Viertolan kouluampuminen.
- Kriisityöntekijät tekivät Viertolan koululla huomion vanhempien käyttäytymisestä
- Poliisilta uutta tietoa Vantaan kouluampumisesta – kuolonuhri on poika, loukkaantuneet tyttöjä – Kotimaa – Ilta-Sanomat
- Poliisi vapauttaa kouluampumisesta epäillyn 12-vuotiaan jo tänään – näin hänelle käy
- Poliisi vahvistaa: Vantaan kouluampumisen motiivi kiusaaminen – Kotimaa – Ilta-Sanomat
- Kouluampumisen toiset kasvot
- Yhdessä turvallisempi peruskoulu | Onni on turvallinen koulu -hanke
- K-sukupolvi – Via Per Aspera Ad Astra – Pandemian vaikutus lapsiin
- Aika auttaa siihen, ettei ihminen muutu katkeraksi, sanoo vaimonsa Kauhajoen koulusurmassa menettänyt Pasi Kotilainen
Järkyttävää ja surullista. Itkin tiistaina koko tiedostustilaisuuden läpi. Asetuin vanhempien asemaan, opettajien asemaan, lasten asemaan. Olin kauhuissani.
Toivon, että lapset ja nuoret saavat apua ja tukea, myös ja erityisesti ennakoivasti. Toivon, että kouluun saadaan lisää aikuisia, kouluissa lapset ja nuoret viettävät suurimman osan ajastaan. Tukea kannattaa suunnata sinne, näihin arkiympäristöihin.
Loppuun kirjaamasi sitaatti on erittäin osuva.
Olen samaa mieltä, että ennaltaehkäiseviin toimenpiteisiin pitää panostaa entistä enemmän. Joskus pelkästään aikuisen läsnäolo auttaa asiaa.
Surullinen tapahtuma niin monella tapaa. Ja siinäpä kysymys, mikä sen kiusaamisen kitkisi kouluista pois? Onko toimivaa keinoa..
Mielestäni, kovempi ote ongelmaan olisi yksi hyvä ratkaisu. Ei riitä, että kiusaaja puhutellaan kiltisti (mikä on tällä hetkellä ainoa mahdollinen ratkaisumuoto Suomessa) vaan koululla olisi kirjallinen lausunto siitä, mitä se voi tehdä, jos kiusaaminen jatkuu. Muualla maailmalla kiusaamiseen syyllistynyt oppilas voidaan rangaista monella tavalla, vanhempien puhuttelusta koulusta erottamiseen ja poliisille ilmiantoon asti. Yksityiskouluista tällaisesta lentää pihalle aika herkästi – olen todistanut jo kahta tapausta kahdessa eri maassa. Valtion kouluissa keinot ovat rajoittuneimpia.