Joulukalenteri 2023 – Luukku 10. Joulumarkkinat

Joulukalenteri 2023 – Luukku 10. Joulumarkkinat.

Joulukalenteri 2023 - Luukku 10. Joulumarkkinat.

Joulukalenteri 2023 – Luukku 10. Joulumarkkinat

Joulumarkkinoilla käyminen kuuluu monien perheiden perinteisiin joulun aikaan.

Joulumarkkinoita järjestetään paljon, suuremmissa ja pienemmissä mittakaavoissa, kaikissa kylissä, isoissa ja pienissä kaupungeissa. Jostain käsittämättömästä syystä juuri ennen joulua ostotarve tuntuu lisääntyvän dramaattisesti. Jouluna on kiva saada jotain uutta puhtaaseen kotiin. Markkinoilta ostetaan myös paljon joululahjoja ja herkkuja.

Ymmärrettävästi joulumarkkinoiden perinne on levinnyt enimmäkseen kristittyihin maihin, mutta myös monessa muussakin maassa joulua huomioidaan ainakin turisteja varten.

Olen itsekin käynyt monilla joulumarkkinoilla ympäri Eurooppaa. Yritän yleensä pitää omaa ostohimoa kurissa vaikka vaikeaa se on. Juuri jouluna minussakin herää henkiin pieni lapsi, joka ihastelee vilpittömästi kaikkea kaunista ja kimaltavaa. Yhden tai kahden uuden joulukoristeen ostamisesta olen harvoin osannut pidättäytyä. 

Eurooppalaisissa joulumarkkinoilla on se hyvä puoli, että niissä myydään nykyään paljon artesaanien käsityönä tehtyjä luomuksia, paikallista tuotantoa, erikoisempia ruokatarvikkeita, saippuaa ja kynttilöitä. 

Tänä vuonna olen aikeissa käydä katsastamassa itselleni uudet joulumarkkinat täällä Kaunasissa.

Tuleeko käytyä joulumarkkinoilla aivan joka joulu?

Joulumarkkinat.

Aikaisemmat luukut löytyvät täältä:

Referenssit:

Kuvitus: Happy Color®

4 vastausta artikkeliin “Joulukalenteri 2023 – Luukku 10. Joulumarkkinat

  1. Ei tule käytyä ollenkaan. Helsingissä on isot Tuomaanmarkkinat keskustassa. En ole koskaan käynyt. Olen vähän huono kuluttaja 😀

    1. Minä tykkään joulumarkkinoista. Harvoin tosin ostan yhtään mitään, mutta joskus jokin tarve tuleekin täytettyä.

  2. Kyllä joulumarkkinoilla tulee käytyä. Yleensä vähintään jotain leivonnaisia tulee ostettua. Vaikka itsekin osaa ne tehdä, mutta toisinaan on vaan ihan parasta ostaa valmis (pääsee helpommalla) ja samalla tukea pienyrittäjää, järjestöä tms.

    1. Eihän kaikkia ennätä tehdä itse. Toisaalta leivonnaisissa on aina pieniä vivahteita tekijästä riippuen. Vaihtelu virkistää 😁

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.