Viikko 37 – Parvekekahvit.
Hyppäsin täällä parin viikon yli jo toista kertaa, koska ei niitä viikkoja enää erota toisistaan.
Uutta opittavaa on sen verran paljon, ettei aikaa jää juuri mihinkään muuhun. Tiesin toki, että alku tulee olemaan haastavaa, joten ei valittamista. Uudet työkuviot ovat aina haastavia, mutta olen tähän mennessä selviytynyt kaikista.
Nyt yritän vielä priorisoida omat jokapäiväiset asiat niin, että ne mahtuu vuorokauteen ja toteutuu oikeassa tärkeysjärjestyksessä.
Stressaaminen ja stressaantuminen on todellakin opittuja taitoja eikä mikään synnynnäinen perustarve. Koska emme elä enää metsässä eikä ole vaaraa tulla syödyksi, keksimme itsellemme muita stressin aiheita, kuten urassa edistyminen ja kaikille mieliksi oleminen.
Itsensä saaminen stressin äärilaidoille on helppoa, kuhan muistaa murehtia tarpeeksi itselleen kuuluvista ja kuulumattomista asioista. Mutta stressitilasta pääseminen ei enää niin yksinkertaista olekaan. Rauhoittuminen ja rentoutuminen on sekin taitolaji, jota pitää opetella tietoisesti. Täytyy myöntää, ettei se onnistu itselläkään käden käänteessä, vaikka tiedostan yleensä sen hetken, jolloin on pakko pysähtyä ja ottaa iisimmin. Ajatukset silti jäävät pyörimään stressin aiheuttajan ympärille.
Tuskin on enää iso salaisuus, että koko nykyinen koulujärjestelmä on suunniteltu niin, että
- Yksilö pääsee toteuttamaan itseään parhaalla mahdollisella tavalla.
- Oppiminen ei koskaan lopu eikä koskaan ole liian myöhäistä oppia uutta.
Nämä suurimmat linjat ovat yleisiä ainakin täällä Euroopassa.
Elinikäinen oppiminen ei ole päämäärä vain tämän hetken opiskelijoille, mutta se koskee opettajia yhtä lailla. Eli sen lisäksi, että pitää oppia uutta ammattirintamalla, pitää vielä asettaa itselleen henkilökohtaisia tavoitteita.
Yhtenä tavoitteenani täksi lukuvuodeksi on se, että viikonloppuun mahtuisi yksi päivä spontaanille tekemiselle. Tällä hetkellä olen kalenterin orja 7 päivää viikossa.
Viikot hurisevat ohitse
Blogini hiljeni, mutta enemmän ajan puutteen takia kuin sen, ettei olisi mitään sanottavaa. Kirjoittaminen on minulle rentouttavaa puuhaa, mutta se myös auttaa saada päässä humisevia ajatuksia kuriin.
Olen lueskellut tässä muiden blogeja, kun omaan kirjoittamiseen ei aina aivokapasiteettia riitä. Minna ja Tiina olivat vastanneet Blogin takana-haasteeseen. Yksi kysymys haasteessa oli, mitä et koskaan ole tehnyt. Paljonhan sitä kertyisi, jos lähtisin luettelemaan. Helpompi luetella se, mitä olen tehnyt. Jopa lista siitä, mitä haluaisin vielä tehdä tässä elämässä olisi järjettömän pitkä.
Tässä vaiheessa elämää osaa jo asettaa itselleen tavoitteita ja haasteita, mutta helposti huomaa myös sen, että aikaa on rajoitetusti. Vuorokauteen ei mahdu enempää tunteja, viikkoon – päiviä, eikä kaikkia tavoitteita ja toiveita pysty toteuttamaan.
Varmaan pitää silti tyytyä vähempään. Mutta tylsää se on. On kiva unelmoida suuresti, mutta pudotus sieltä kuvitteelliselta Olympukselta tulee olemaan kova. Yritän tässä sitten korvata määrän laadulla.
Syksy
Syksyn merkkejä ilmassa on hieman täälläkin. Syksy on pitkälti talveksi valmistautumista, ehkä sen takia se ei olekaan mun lempivuodenaikoja.
Seuraan Suomen menoa lähinnä blogeissa, joten tiedän että sielläpäin alkaa olla jo tosi syksyistä. Täällä Kaunasissa syksy vasta leikkii piiloleikkejä: sateisen yön jälkeen pari päivää oli aurinkoisia, mutta viileätä. Nyt näyttää taas lämpenevän kesälukemiin. Illat ovat toki jo aika viileitä, ei mitään Välimeren tunnelmaa.
Syksyisiä kuvia ei täältä vielä saa, joten väritän tämän postauksen otoksilla ensimmäisestä kahvihetkestä uudella parvekkeella. Taustalla draamateatterin rakennus.
Viikko 37 – Parvekekahvit.
Referenssit:
- Stressaantuminen on taito – Sinun hyvä Elämä blogi – tässä on tosi osuva kirjoitus stressin hallinnasta.
- Välimerellisiä oppeja suomalaisille – In Via
- Etelän Syksy – Via Per Aspera Ad Astra – Etelä-Euroopan vuodenajat
Ihanan näköistä <3 Me saatiin perjantaina avaimet uuteen asuntoon ja nyt odotan kovasti, että pääsen laittamaan uutta kotia.
Onnea uuteen kotiin! Toivottavasti muutto sujuu nopsasti ja jouhevasti.
Mukavan lämpimän oloista siellä 🙂 On täällä hieman pohjoisemmassakin ollut vielä lämpimiä parvekehetkipäiviä.
Uudet asiat ja isot muutokset ottavat aikansa. Ja niihin sitä pitää antaakin, muuten se stressi kyllä vyöryy hetkessä päälle.
Kai siinä on jotakin myötäsyntyistä että kootaan niitä asioita joista voidaan edes vähän ottaa stressin poikasta elämään. Onhan se välillä myös hyvä eteenpäin tuuppaaja 🙂
Kaikkea hyvää uuteen aikakauteesi.
Ja kiitos linkin jakamisesta <3
Kiitoksia!
Juu, uutta on kiva opetella, mutta se vie aikansa ja vaatii aikaa. Kyllä minä uskon, että kaikki asettuu paikoilleen pikkuhiljaa.
Olipa kattava ja jitenkin lämmin postaus, kiitos. Tämän äärellä oli helppo nyökkäillä: ”Stressitilasta pääseminen ei enää niin yksinkertaista olekaan. Rauhoittuminen ja rentoutuminen on sekin taitolaji, jota pitää opetella tietoisesti.” Sitä myös pitää tehdä tietoisesti, olen huomannut.
Niin se onkin, että omasta hyvinvoinnista on huolehdittava tietoisesti, koska se on ensimmäisiä, jotka jäävät unholaan.
Näyttääpä ihanan lämpöiseltä kuvissasi. Varmasti ihanaa kun syksy ei ole vielä näyttäytynyt sielläpäin.
Stressi on kyllä juuri tuollainen. Niin hyvin sanottu tuo, kun ei tarvitse enää stressata syödyksi tulemisesta, keksimme sitten uusia stressin aiheita. Tsemppiä sinne aikataulujen ja asioiden hoitamiseen mahdollisimman stressi-vapaasti!
Joo, ainakin tänä vuonna tuntuu siltä, ettei kesä ole loppunut vielä.
Kokonaan stressivapaasti ei varmaan onnistu, mutta kunhan osaisia sitä hallita tehokkaasti, niin se olisi jo puolet voittoa.
Stressin aiheita on tosiaan helppo löytää. Välillä tuntuu siltä, että iän myötä tilanne helpottaa, mutta sitten taas toisinaan saa itsensä kiinni stressaamasta kaikkea mahdollista. Rentoutumisen osaaminen on tosi tärkeää, ehkä siinä tulee vanhemmiten sentään paremmaksi 🙂
Stressin hallintaa ja rentoutumista pitää todellakin harjoitella tietoisesti. Vaikka kuinka yrittää, ei aina pysty olla regoimatta tilanteeseen tyynirauhallisesti.