Roolipeli.
Oletteko te huomanneet miten vaikea on vaihtaa roolia? Kun kerran jokin rooli on jäänyt päälle, niin siitä ei pääse eroon. Silloinkin, kun itse haluaisi pois siitä. Ympäristö ei noin vain hyväksy roolinvaihtajia.
Tietysti jokaisella ihmisellä on useita rooleja – jokaiselle elämän osa-alueelle omansa. Vanhempi, ammattilainen, innostava puhuja, sydänystävä, tunnettu aktivisti, ilopilleri – yhteen ihmiseen mahtuu paljon kerralla.
Entäs jos ihminen haluaa poiketa yhdestä tai useammasta omasta roolistaan?
Tarve vaihtaa roolitusta voi tulla yllättäen tai hiljalleen ja syitäkin voi olla monia.
Mutta kuitenkin. Miten ystäväporukka ja lähipiiri ottaa muutoksen vastaan? Huonosti yleensä.
Kovamaineiselle ammattilaiselle ei sallita virheitä, ilopillerille – melankoliaa ja aktivistin vetäytymistä tehtävistään pidetään takin kääntämisenä.
Harvalle tulee mieleen kysyä, mikä on muutoksen takana, ja vielä harvempi on valmis ottamaan muutoksen vastaan.
Elämän käännekohdissa, sekä myötä että vastoinkäymisissä, ystäväpiiri yleensä kokee aikamoisen myllerryksen. Toiset ihmiset tulevat lähemmäs ja toiset loittonevat.
Esimerkkejä on paljon.
Nuorena äidiksi tullut nainen, jota ei enää kutsuta kaveriporukan bileisiin, koska uskotaan äitiyden vieneen tältä kaikki elämänhalut.
Luokan pelle, joka haluaa jättää roolinsa taakse, ja törmää ymmärryksen puutteeseen: kukaan ei suostu ottamaan häntä vakavasti.
Vahva nainen, joka tarvitsee tukea ja olkapäätä, jolla itkeä. Kyllä sinä pärjäät, on ainoa mitä hän tulee kuulemaan.
Miksi näin on?
Vaikka hoetaan, että muutos on aina hyväksi ja se on ainoa pysyvä asia tässä maailmassa, oikeasti muutos pelottaa.
Muutos on kauhistuttavaa, arvaamaton tuloksessaan ja se pakottaa astumaan pois omalta mukavuusalueelta.
Uusi rooli voi olla vaikeaa, tuntematonta ja pelottavaa myös ihmiselle itselleen. Hän voi tarvita tukea, ymmärrystä ja hyväksyntää. Muutoksen takana voi olla myös vakavia asioita, terveyshuolia, ihmissuhdekiemuroita ja traumoja… Mitä vain.
Miksi muutosta on sitten niin vaikea hyväksyä toisessa?
Koska se tavallaan pakottaa vastapuolenkin muutokseen. Ystävän tai läheisen rooli tulee muuttumaan väistämättä, jos toisen muuttuneen elämäntilanteen pystyy hyväksymään.
Ei sitä aina pysty. Ihmisiä ei voi myöskään syyttää siitä, että kaikki ei siihen pysty. Monesti meidät sitoo toisiinsa juuri roolimme elämässä. Jos yhteistä kiintopistettä ei ole, mikään ei pidä ihmisiä lähellä toisiaan enää. Se on universaali universumin laki: pitää olla yhteinen painovoimakeskus, että ihmiset pyörii samoissa ympyröissä.
Muutos synnyttää myös tunteiden myrskyä puolin ja toisin. Tunteita ei tunnetusti osata käsitellä, ei omia eikä toisten. Joten moni asia jää sanomatta, kysymys esittämättä ja näin syntyy tyhjyys ihmisten välille.
Tunteiden käsittely jää usein siihen, että purraan hammasta ja pusketaan etenpäin, koska uskotaan, että tekemisen kautta ja ajan kanssa kaikki solmut aukeavat itsekseen. Nimimerkilläkin on asiasta kokemusta.
Toisten tunteita suorastaan pelätään. Miten päin kuuluu olla, jos ystävä ilmoittaa läheisen kuolemasta? Eräs esimieheni tokaisi taannoin, että onpa sulla ollut huonoa tuuria: ensin kissa kuoli, sitten pappa.
Minäkin olen aina ollut sitä mieltä, että kaikki murheet pitää haudata tekemisen alle. Ettei omista rooleista sovi poiketa. Kun kerran lippu on asetettu korkealle, sen on pysyttävä siellä, vaikka se muuttuisi jossain elämänvaiheessa ristiksi.
Minä en osaa vastata mihinkään yllä esitetyistä kysymyksistä oikein. Olen vasta opettelemassa käsittelemään muutosta, sekä omaa että toisten. Pitkää aikaa se otti ja ollaan edelleen puolivälissä oppituntia.
Rooleista on vaikea päästää irti, kun kerran niihin on mahduttu. Mutta kukapa jaksaa viettää koko elämänsä saman ahtaaksi muuttuneen roolin sisällä?
Roolipeli.
Referenssit:
- “Siis mitkä autonrenkaat?!” – perheen näkymätöntä työnjakoa – Äijä-äiti
- Yksinäisyys. Unohditko ystäväsi? – Aito ajatus
- Sukupuolittuneisuus kasvatuksessa – In Via – Lapsiperheen arki
Roolipeli.
Kuvitus: Happy Color®
Olen kokenut tämän itsekkin työelämässä, että olen nuorten kanssa iloinen ja rempseä, mutta sitten aikuisten kanssa vetäydyn ja keskityn vain työhöni. Tämä on semmoinen mitä ei kaikki ihan ymmärrä, että mulla voi työn sisällä olla monta eri roolia.
Se on useinkin näin: yhtä ihmistä ei haluta nähdä useissa rooleissa ja häntä yritetään mahduttaa samaan muottiin. On kuitenkin normaalia, että eri elämänalueille on erilaisia minä-ilmentymiä.
Roolit muuttuvat myös iän mukana. Nuoruuden tai nuoren työntekijän ammatilliset roolit olivat erilaisia kuin mitä nyt kun on työuraansa päättämässä.
Muutosta tapahtuu varmaan kaikilla elämän osa-alueilla, mitä roolitukseen tulee. Yhteiskunta muuttuu, ja se vaikuttaa myös jäsenten rooleihin ammattilaisina, vanhempina ja ihmisinä.
Erinomainen kirjoitus, kiitos siitä!
Olen monesti miettinyt erilaisia rooleja, omiani ja muiden. Millainen olen äitinä, tyttärenä, millainen puolisona tai työtoverina, entä opettajana? Jokaiseen rooliini liittyy omanlaisiaan piirteitä, tapoja, tekemisiä, olemuksia ja olemista. Jokainen niistä on tärkeä, enkä koe, että yhdenkään roolini takia olisin mistään koskaan esimerkiksi jäänyt paitsi tai minut olisi suljettu minkään ulkopuolelle. Vaikka sain esikoiseni 22-vuotiaana, ikätoverini olivat samassa pisteessä liki 10 vuotta myöhemmin. Tällöin minulla oli jo kaksi lasta ja kolmas haaveena. Olen myös pohtinut, tunnistaako minut opettajan, puolison tai äidin rooleissa samaksi tyypiksi. Olen varma, että tunnistaa. 🙂
On muuten erittäin vaikeaa nähdä itseään omissa rooleissaan ulkopuolisen silmin. Minä olen monta kertaa yllättynyt, kun minut nähtiin aivan erilaisena, mitä itse olen mieltänyt 😅. Kai se kuuluu asiaan.
Hyvää pohdintaa. Ehkä liian vähän tullut tätä itse mietittyä. Mutta heti nousi esimerkkejä mieleen siitä, kun on jokin elämän muutos tehty niin osa kavereista “häviää”. Niinhän se varmaan on, että silloin voi joutua vähän katsomaan itsekin peiliin ja osallehan muutos on aina paha juttu. Tai vaikea. Monisyisiä asioita nämä. Kunhan se oman elämän rooli olisi juuri se oikea, eikä muiden odotusten luoma, perheen painostama tms. Omannäköinen elämä taitaa tässäkin asiassa olla se tasapainoisin vaihtoehto, joka olisi pyrittävä itse kunkin löytämään..
Silloin, kun omassa elämässä tapahtuu muutosta ja “ystävät” häviävät ympäriltään, on tosi vaikeaa ymmärtää heidän syitä ja antaa anteeksi. Myös voi olla vaikeaa pysyä lujana ja olla varma siitä, että muutos on itselleen hyväksi. Mutta elämässä kaikki yleensä järjestyy ja vastaan voi tulla sellaisia ihmisiä, joista on todellisiksi ystäviksi, ei vain hyvän päivän tutuiksi.