Viikko 12 – Myrskyn silmässä.
Pois silmistä, pois mielestä
Miten toimin käytännössä silloin, kun maailma ympärilläni alkaa näyttää katastrofi-leffalta?
Erilaisten projektien aikataulu heittää puoli vuotta jonkin kolmannen osapuolen venkoilun tai epäluotettavuuden vuoksi. Virheitä tapahtuu sekä huolimattomuuden että ajattelemattomuuden takia.
Maailma ei nyt vain lähtenyt käyntiin entiseen malliin.
Minä otan kynän ja paperia.
Olen aina ollut laskelmoivaa tyyppiä. Se on oma tapani selviytyä kaikesta.
Kirjaan ylös plussat ja miinukset. Lasken summat. En aina ole plussan puolella heti alkuun. Jos saldo näyttää miinusta, yritän miettiä, mitä tarvitsen siihen, että balanssi menisi edes nollaan. Tämä on vaikea kohta ja se vaatii joskus myös ajatuksen kulun nollaamista.
Niin hullulta kuin se kuulostaa, se on onnistunut minulta aina.
Miten Myrskyn silmä tähän liittyy? Tiedättekö muuten, mikä ilmiö Myrskyn silmä on? Jos joku ei asiasta ole kuullut, niin koska myrskyt ovat useimmiten pyöreitä, niiden keskellä on tietyn kokoinen melkein tyyni alue. Ennen ja jälkeen toki tuulee rajusti.
Minä tiedän monia keinoja, joilla pääsee maadoittamaan stressiä ja rauhoittumaan. Se on vain niin, että kriisien välissä ei aina ole aikaa maadoitukseen. Se nostaa stressitasoa entistä korkeammaksi ja altistaa uusille virheille. Silloin itsehillintä vaatii poskettoman lujaa tahtoa, rankkaa priorisointia ja hivenen itsekkyyttä.
Niin, minun pitää järjestää itseni siihen Myrskyn silmään, että pystyn vetämään henkeä ja keräämään voimia seuraavaa tiedossa olevaa puuskaa varten. Se, jos mikä vaatii isoja kompromisseja ja priorisointia. Pakko jättää jotain tehtäviä tekemättä ja alentaa rimaa siellä, missä voi, koska on pakko panostaa oman stressinsietokyvyn vahvistamiseen.
Ulkoilu tepsii minuun ehdottomasti parhaiten.
Itsensä järjestäminen ulkosalle muutamaksi tunniksi ei ole aina helppoa, sen ymmärtää vain toinen ruuhkavuosia elävä vanhempi. Se vaatii välillä tosi paljon järjestelemistä. Itse olen nyt jo siitä onnellisessa asemassa, että lapsi on iso eikä vaadi huolenpitoa 24/7.
Tässä tarvitaan myös paljon itsetuntemusta. Pitää tietää tarkkaan, miten oma mieli ja kroppa toimii, ja miten ajatuksia voi saada kanavoitua eri suuntaan, eli pois käsillä olevasta kriisistä.
Minä itse reagoin vahvasti luontoon ja uusiin kokemuksiin. Kyse on samasta ilmiöstä myös matkailussa ja shoppailussa. Tilanteen, ympäristön tai väriyhdistelmän uutuus stimuloi aivoja ja saa onnellisuuden hormoneja erittymään.
Kynttilän sytytin Earth Hourin kunniaksi.
Tuumasta toimeen
Minulla on muutama toimiva keino, joilla maadoitun ja rauhoitun.
1. Fyysinen rasitus
Kävelen, pyöräilen, uin. Sen mukaan, mihin sinä hetkenä pystyn ja pääsen. Se vaatii aikaa ja aloitekykyä. Meren rannalla käyminen auttaa kaikista parhaiten.
Olen toki kokeilut meditointia, mutta migreenikohtauksen lisäksi mitään iloa en asiasta saanut irti. Joko nukahdan siihen tai en saa päätä tyhjäksi. En usko, että pystyn oppimaan sitä. Olen action-tyyppiä: saavutan oman nirvanan tekemisen kautta eikä tekemättömyyden. Vähän kuin shaolin-munkki versus intialainen joogi. Minulla fyysinen itsensä piippuun vetäminen puhdistaa mieltä tehokkaammin kuin meditaatio.
2. Kirjoittaminen
Se on tunnettu terapiamuoto. Tosin terapeuttisessa mielessä en kirjoita kirjeitä tai päiväkirjaa, vaan tavalla tai toisella interpretaatiota teollisuudesta. Fiktiivisiä tarinoita tai runoja.
3. Uusiin paikkoihin hakeutuminen ja matkailu
Matkailu tehokkaana stressin maadoituskeinona on tuskin mikään salaisuus. Ihmisten aivot suorastaan heräävät henkiin, kun henkilö pääse irrottautumaan arjestaan. Uutuuden viehätyksen ei tarvitse olla edes kovin suuri. Vierailu viereisessä kaupungissa tai taidenäyttely paikallisessa kirjastossa riittävät stimuloimaan aivotoimintaa.
4. Ikkunashoppailu
Aivoni reagoivat uusiin väriyhdistelmiin ja muotoihin alkaen työstämään niitä. Ikään kuin tekisin kollaaseja päässäni. Mitä epätavallisempia ja kirkkaampia värejä, sitä parempaa.
Itsestäni ei tosin ole dopamiini-shoppailijaksi, koska stressaantuneena minuun iskee epäileväisyys. En osaa kunnolla päättää, tykkäänkö kyseisestä esineestä tai en. Joten jätän ostamatta. Oikeaan shoppailuun ryhdyn vain tasapainoisena ja määrätietoisena.
Jos ostan jotain siinä tilassa, niin se on yleensä jokin tosi edullinen ja varsin tarpeellinen asia, samanlaisen käytöstä poistuvan korvike. Tämän kriisin shoppailusaldo on kahdet farkut (15€ yhteensä) ja yöpaitasetti. Saan sitten heittää pari rikkinäistä vaatekappaletta roskiin. Reikien poissaolo on tosin ainoa ero uusien ja vanhojen välillä.
5. Itsensä eksyttäminen
Jos suljen mieleni hetkeksi ja kävelen päämäärättömästi uudella seudulla, olen hetken päästä täysin eksyksissä. Takaisin ihmisten ilmoille pääseminen on kuin labyrintista selviytyminen. Tämä on sama konsepti, jota käytetään exit-huoneissa. Minä en tosin tykkää niistä: en tunne oloani kovin miellyttäväksi hyvin pienessä ja pimeässä suljetussa tilassa muiden ihmisten kanssa. Eli leikin sitä samaa itsekseni, ulkosalla ja auringonvalossa.
Tällaisina hetkinä usko maailman hyvyyteen ja omiin voimiin on koetuksella. Tässä kohdassa minua auttaa vain itsekuri sekä fyysinen ja henkinen aktiivisuus, eikä missään nimessä jähmettyminen ja pahassa olossa vellominen.
Se, että kirjoittelen tässä niitä ja näitä tarkoittaa sitä, että pahin kriisi on ohi. Sain korjattua, neuvoteltua ja oikaistua, mitä olen pystynyt.
Kuvia iltalenkiltä. Horisontissa näkyy Mdina.
Viikko 12 – Myrskyn silmässä.
Referenssit:
Mieheni on tuollainen laskelmallinen, joka mittailee ja pähkäilee. Minä taas menen ja tulen ilman mitään suunnitelmaa, seikkailen.
Sitten täydennätte toisianne täydellisesti 💕.
Hyviä keinoja. Tunnistan montakin itselle sopivaksi. Erityisesti loman alkaessa meneminen ihan muuhun ympäristöön toimii minulle siirtymäriittinä, jonka avulla voi konkreettisesti jättää taakseen työn ja sen haasteet.
Lomalle on aina kivaa päästä. Itse olen ollut palkallisella vuosilomalla periin kertaan elämässäni. Yleensä irtiottoja joutui järjestämään itselleen omasta takaa. Yrittäjän elämää 😉 Se myös opetti suhteuttamaan stressiä, kiirettä ja erilaisia katastrofeja elämän oikeasti tarkeisin asioihin.
Työelämä tuntuu olevan enempi vähempi juuri tuollaista kuin alussa kuvasit. Keinot stressin selättämiseen saattavat olla hukassa monelta…tavallaan ei jaksa pelastaa itseään kun taakka sumentaa pään. Itselle sopivat keinot selviytyä pitäisi kyllä löytää, jotta elämä olisi elämisen arvoista. Stressi ei sitä ole.
Niinpä, itsensä tunteminen, stressihallintaa ja muut työelämässä tärkeitä elämäntaitoja olisi hyvää opettaa koulussakin, mutta siihen ei ole päästy vielä. Ehkä seuraava sukupolvi on viisaampi.
Tässä oli tosi hyviä vinkkejä hetkiin, jolloin kiire tuntuu vellovan hallitsemattomasti yli. Helposti sitä yrittää vain tehdä nopeammin, enemmän ja pitempään, vaikka usein hetkeksi pysähtyminen ja hapenotto saisi tekemään asiat järkevämmin ja nopeammin.
Kymmeneen laskun jalo taito on pakko ottaa haltuun, jos on aikomus pysyä esihenkilötehtävissä. Kaikkea ei pysty hallitsemaan, erityisesti kun kyse on ihmistekijästä, joten on pakko oppia hallitsemaan itseään.
Itsetuntemus on tosi tärkeää. Sitä olisi ihan hukassa, jos ei ollenkaan tietäisi mitä tehdä myrskyn iskiessä. Iän myötä onneksi oppii. Mullakin luonto ja kirjoittaminen tepsii tosi hyvin, sekä kuvaaminen ja maalaaminen. Hyvä, että sulla pahin kriisi meni jo ohi! 🙂
Kuvaamista stressihallintakeinona en ole vielä kokeillut. Se kuulostaa minullekin sopivalta tavalta rauhoittua.