Viikko 7 – Loppu hyvin kaikki hyvin.
Viikko 7 oli merkillinen. Murphyn laki oli taas ainoa, joka on toiminut hyvin, mutta olen päättänyt, etten luovuta.
Mitään suurta pahaa itselleni ei ole tapahtunut, vaan kaikkea pientä ei niin kivaa: virheitä kirjanpidossa, joita joutui korjaamaan, peruuntuneita työkeikkoja, rikkinäisiä laitteita – tavallista arjen sähläystä. En lähde yksityiskohtiin, koska se ei tule näyttämään miltään muulta kuin säälipisteiden keräämiseltä. Kaikilla meillä on tällaisia hetkiä, eikä niihin tarvitse jämähtää.
Tuota jämähtämättömyyttä ja märehtimisen minimointia minun pitää vielä oppia. Minulla on edelleen tyhmä tapa pyöritellä omia virheitä ja reflektoida turhaan pitkään, vaikka itse moka olisi mitätöntä. Yleensä tuo turha murehtiminen jää päälle silloin, kun palautetta ei tule tarpeeksi, eli en oikeasti tiedä, mitä olisin voinut tehdä toisin ja miten virheen olisi voinut välttää tai korjata. Tarvitsen yleensä suoraa palautetta, mutta sitä ei aina saa. Elämä ei aina puhu takaisin, vaikka sinne avaruuteen lähettää kuinka monta kysymystä.
Helios-myrsky
Säätkin olivat aika outoja.
Edellisen torstain tienoilla saaria riepotellut Helios-myrsky (onneksi ei ollut koulua, oli yleinen juhlapyhä – Feast of Saint Paul’s Shipwreck) oli hyvin voimakas ja riehui kaksi päivää Maltan yllä niin, että kadut tulvivat, seinät romahtivat eikä liikennettä ollut saarten välillä eikä Sisiliaan. Se näkyi kauppojen tyhjinä hyllyinä.
Ilmeisesti silloin vuonna 60 AD oli yhtä huono sää, koska Pyhän Paavalin laiva ajoi karille Maltan rannikolla. Pyhällä Paavalilla kävi kuitenkin tuuri, että hän pääsi kuivalle maalle elossa.
En ollut itse kuvaamassa myrskyä merellä, mailla eikä halmeilla, koska tiedän, että se on hengenvaarallinen ilmiö. Olemme pysyneet sisätiloissa, niin kuin maan hallitus kehotti. Kerrankin oli viisas päätös, kuten tästä videosta käy ilmi: Unbelievable Footage of Hurricane Helios In Malta || Cause High Waves & Floods.
Minä uskon, että koulupäivä olisi peruttu, jos tällainen olisi sattunut normaalina arkipäivänä. Sunnuntaina, kun olimme kannustamassa poikaa shakkiturnauksessa, koulun piha oli täynnä isoja katkenneita puunoksia ja kaatuneita roskalaatikoita.
Sadetta niskaan
Eräänä päivänä sadealue oli jämähtänyt juuri tähän asentoon vuorokaudeksi. Sellainen fiilis oli kuin joissakin saduissa, kun sataa vain siellä, missä itse on. Seuraava sadealue oli samana päivänä jossain Ranskassa tai Saksassa.
Nyt mennään pikkuhiljaa parempaan päin.
Tämänkin jutun olen kirjoittanut ja kuvittanut koulun pihalla Suomen koulu: Huipulla tuulee.
Kuvissa oleva koulu on Maltalla, vaikka jutussa puhutaan nyt Suomen koulujärjestelmästä.
Mediaa ja sen lukutaito
Nyt puhutaan myös paljon siitä, että bloggaaminen ei enää kiinnosta lukijoita ja kaikki ovat siirtyneet Instagramin ja TikTokin kaltaisiin pikakelattaviin huveihin, mutta itse olen eri mieltä. En nyt pysty kuvittelemaan, että rentoudun juoksevien kuvien parissa eikä filteroidusta Insta-todellisuudesta tule minulle mitään hyvää ja seesteistä fiilistä.
Kanssabloggaajilta taas olen oppinut paljon. Nimittäin tätä ajattelumallia, jossa kaikkien asioiden on tapana järjestyä, olen bongannut valoisasta Sutkautuksia-blogista. Olen minäkin ollut skeptinen, mutta pyöriteltyäni omia ja Tarun ajatuksia hetken aikaa, huomasin, että näin elämä onkin huomattavasti helpompaa. Tästä elämänohjeesta olen hänelle ikuisesti kiitollinen.
Suosittelen lämpimästi muitakin 40+ Blogeja. Silloin, kun tarvitsen neuvoa, piristystä, tsemppejä ja rauhallista hetkeä, avaan tämän portaalin.
Minulla on suuri kunnia kuulua teidän porukkaan, ihanaiset! Kiitos teille 💕!
Viikko 7 – Loppu hyvin kaikki hyvin.
Referenssit:
Mantelipuunkukkaa en olekaan ennen nähnyt. Kaunis on.
Blogimaailmassa olen paluumuuttaja. Vuosia sitten pidin ahkerasti blogia omalla erityisalueellani, mutta sitten se tuhoutui ja jäi isommat pohdinnat. Nyt aloitellut uudelleen ja vähän tavoitteellisemmin. Uskon blogimaailman pysyvyyteen, some tulee ja menee.
Mantelikukka on maailman kauneimpia 💕.
Niin minäkin uskon, että blogi kirjallisuuslajina on tullut pysyäkseen.
Minussa on myös vatvojan vikaa – joskus on vain vaikea tietää, mikä on asioiden tarpeellista käsittelyä ja reflektointia, ja mikä taas menee vatvomisen ja märehtimisen puolelle. Kaipa se on jo askel eteenpäin, kun tämän taipumuksensa tiedostaa.
Olet onnemtyttö, kun asut siellä missä mantelipuut kukkii. Mantelipuiden kukinta on ihan kauneimpia asioita ikinä. 😍
Minä olen syntynyt paikassa, jossa mantelipuiden kukkaan puhkeaminen merkitsi kevään tuloa. Sen takia asialla minulle on aivan erityistä merkitystä ❤️
Tuollaisella myrskyllä paree kotona pysytelläkin. Ja jännä juttu, kun joskus tuntuu kaikki pikkuasiat kaatuvan kerralla päälle ja ai että kun ne kalvaa mieltä ja latistaa fiiliksen. Kai siitäkin voi opetella pois, että ei liikaa anna asioiden painaa mieltä. Erheitä sattuu jokaiselle ja varmaan sitä huonoa tuuriakin.
Niinpä, ja virheistä pitää osata oppia. Kunhan tietäisi vielä useammin, miten niitä voi välttää tai edes korjata.