Coronocalypseksen jälkeen
En tiedä miten muilla, mutta minulle koronan aiheuttama déjà-vu ilmiö ja elämän yleinen hidastuminen aiheutti sen, että normaaliin arkeen palaaminen on vaikeaa. En muista, miten asiat ovat toimineet aikaisemmin, mihin käytetään kynsienhoitovälineitä, meikkiä tai vaatteita.
Se on ongelmista pienin. Suurempi on se, etten tiedä enää, miten ihmisten kanssa pitää olla. Jos itse vanhasta tottumuksesta vielä pystyn omaa käytöstä korjaamaan, niin pojalla vinoutuman huomaa jo selvästi. Hän vierastaa muita lapsia oikeassa elämässä. Jos hänellä on pienikin mahdollisuus välttää ihmiskontakteja ja olla toisten kanssa vain netissä, niin hän käyttää sen varmasti hyväkseen. Se on pelottavaa.
Toinen ongelma on se, että koko yhteiskunta, maailmanlaajuisesti myös, on luotu sen päälle, että ihminen on vapaa liikkumaan. Moni asia, työperäinen tai henkilökohtainen, on ajateltu niin, että sinä vaan otat ja lähdet, minne on tarvetta. Vaikkapa sellainen pieni seikka, ettei Maltalla ole Suomen konsulaattia, vaan lähin on Roomassa. Passia uusimaan pitää käydä Roomassa, niin miten sinne menet, kun rajat ovat kiinni? No, se tietty korjaantui ajan kanssa, mutta silti tuli pään raapimista siinä tilanteessa. Lukemattomat ihmiset olivat silti ilman voimassa olevaa passia enemmän tai vähemmän hankalissa tilanteissa. Vaatii hyvää tilannetajua ollakseen välittämättä moisesta pikkuasiasta. Onneksi Euroopassa ei ole niin suurta riskiä joutua putkaan tai vankilaan passin puuttumisesta.
Matkustamisesta viis. Porukanhan piti lähteä eteläisiin valtioihin ryminällä heti, kun matkustaminen oli vähänkin sallittua. Mitään kansojen vaellusta ei kuitenkaan tapahtunut. Ihmiset pelkäävät lähteä kotoa, vaikka uhka olisi näennäinen. Monella valtiolla on käynnissä kampanjat turistien houkuttelemiseksi, alhaiset koronaluvut, edulliset hinnat, turvalliset lennot, mutta turisteja ei silti tule kuin kourallinen. Joskus lomakohde päätettiin aurinkoisten rantojen lukumäärällä tai sikäläisen kaljan hinnalla, mutta nyt kysytään ensin koronan ilmaantuvuuslukua. Hullua menoa.
Matkustamisessa on nähtävissä kaksi vastakkaista trendiä: (1) oma koti on nyt kulta(hiekkaa)kin kalliimpaa ja (2) nyt on mitä mainiompi hetki nähdä maailmaa “post-coronacalypsis”.
Ensimmäisen asian ytimekkäästi kiteytti yksi seuraajani Facebookissa: “Onpa kauniita maisemia! Kunhan joskus uskaltaisi vielä matkustaa!”
Toinen joukko, joille matkustaminen on itse elämää, ei pelkkä elämäntapa, on edesauttanut sellaistenkin lieveilmiöiden syntymisessä kuin lennot, jotka nousevat ja laskevat samalle lentokentälle tai junat, jotka eivät mene mihinkään. Samaan fiilistelyryhmään kuuluvat laivayhtiöiden putiikit sisämaassa olevissa ostoskeskuksissa.
Kotimaan matkailu on toki hyvä asia, mutta itse toivoisin, että sitä harrastettaisiin tasaisesti muistakin syistä kuin siitä, ettei mihinkään ulkomaille nyt pääse. Suomessa kotimaanmatkailu räjäytti koronalukuja yhtä tehokkaasti kuin ulkomaankin.
Itselläni on samanlainen tunne kuin Muusa kuvaili samannimisessä postauksessa, paitsi että minun pitäisi päästä eteenpäin, mutta voimia siihen ei enää ole. Viimeiset puolitoista vuotta on tuntunut kuin olisin yrittänyt räpytellä itseäni irti suosta hiuksistani vetäen. Jokaisesta päivästä toivoo parempaa, mutta mitään ei tapahdu. Ei tietenkään, jos itsekään ei tee mitään.
Se, että saisi itsestään jotain irti ja lähtisi ulos ovesta, on nyt kiven takana. Jään tänne harjoittelemaan oven avaamista suureen, pelottavaan maailmaan.
Coronocalypseksen jälkeen.
Referenssit:
Kaipaan matkustusta mutta en halua matkustaa koronan aikana. Vaikka rokotukset pauhaa niin olisi silti hyvä pysyä kotona – maailma ei ole menossa mihinkään, toki sitäkin se matkustamattomuus edesauttaa. ettei se mene mihinkään 😀
Matkustaa voi myös niin, ettei pöpöt pääse leviämään hallitsemattomasti. Pitää vaan yrittää välttää turistiryysiä ja huolehtia hygieniasta. Tähän mennessä meillä onnistui matkustamaan niin, ettemme saanneet emmekä levittäneet mitään pöpöjä.
Hyvä kirjoitus. Minusta tuntuu ihan samalta, että koko vuosi on menty murmelina ja jätetty tekemättä kivoja asioita. Helposti vaan taantunut tekemään ei-mitään, koska korona jne. Motivaatio ollut moneen asiaan aika hakusessa.
Toivottavasti elämä pääsee takaisin omille raitteille. Jos ei nyt täysin normaaliksi, niin edes sinnepäin.
Itse olen huomannut käyttäväni koronaa tekosyynä milloin mihinkin tekemättä jättämiseen ja uskon vakaasti, että en ole ainut. Olen koittanut päästä siitä irti ja pyrkinyt hiljalleen elämään niin normaalisti kuin mahdollista. Ihmissuhteita olen pitänyt kiinni ihan kynsin hampain, koska olen sellainen ihminen, jolle yksin oleminen pitkällä aika välillä ei vain tee kovinkaan hyvää.
Mutta ymmärrän aivan täysin, tuon miten hankalaksi ennen tututkin asiat muuttuvat jos niihin ei ole sellaista jatkuvaa rutiinia. Esimerkiksi pitkän loman jälkeen arjen pyöritys tuntuu aina siltä, että en vain kerta kaikkiaan selviä kaikista aikatauluista ym. Mutta kun siihen hommaan vaan lähtee niin siinähän se sujuu vanhasta muistista.
https://www.lily.fi/blogit/i-dont-speak-polish/
Kun ollaan käymässä täällä Tallinnassa ja Turussa, tuntuu siltä että elämä jatkuu aika samanlaisenä kuin se oli ennen koronaa. Etelässä pandemian vaikutus näkyy enemmän. Monet rutiinit ovat muuttaneet, asiat järjestetään eri tavalla. Eniten pistää silmään tyhjyys, jonka turistien puute aiheutti.
Onhan se harmillista, kun koronauhka on edelleen koko ajan takaraivossa, kun jotain suunnittelee. Täällä tapaukset on nyt lisääntyneet paljon ja uusia rajoituksia on tiedossa. On varmasti todella ikävää huomata lapsessa tuollaiset korona-ajan vaikutukset! Se harmittaa, kun aikuiset törttöilevät, niin lapset kärsivät taas harrastusten rajoittamisesta :/
Ja taas pitää mainita postauksen kauniit kuvat! 🙂
Se on totta, ajattelematromuus on pahin.
Ja kiitos, luonto aina jaksaa tarjota inspiraatioita vaikka ajat olisi kuin vaikeita.
Itselleni ei ole tullut dejavü ilmiötä, sillä elämä on jatkunut kohtalaisen tavallisena. Käyn töissä, jossa tapaan ihmisiä. Tosin suuren osan viimevuotta kasvot ovat olleet puoliksi peitettyjä, mutta silmäthän ovat sielun peili. On tullutkin kiinnitettyä enemmän huomiota silmiin lärpättävien huulien sijaan.
Lisäksi asumme kaupungissa, jossa on aina joitain ihmisiä. Siten tulee muistettua myös käyttäää vaatteita. Ei pääse unohtumaan kuinka niitä käytetään ;D
Moni valtio houkuttelee turisteja, mutta media pelottelee heitä. Matkailusta maalaillaan kuvaa vaarallisena ja yltiöhankalana. Toki se on hankalampaa kaikkien lippulappujen sekä alati muuttuvien säädösten kanssa. Pitää myös elää ja olla hygieenisemmin, mutta onnistuuhan tuo kaikki. Eikä se todellisuus tuolla tien päällä ihan niin kammottavan vaarallista ole kuin media hehkuttaa.
Matkustaminen sellaisenaan kun aikaisemmin, on toki vaikeampaa ja kalliimpaa. Sen takia on tosi kiva päästä tutkimaan lähipaikkoja. Toisaalta, voi sitä aina tehdä pienempi vai isompi Road trip. Ne on nyt matkustustavoista turvallisimpia ja mielenkiintoisempia.