Sitä kokemusta en unohda – #Blogiperjantai21

Blogiperjantai21

“Kesäkuun ensimmäisenä perjantaina 4.6. vietetään järjestyksessä viidettä valtakunnallista bloggaamisen teemapäivää, #Blogiperjantaita. #Blogiperjantai21-teemapäivän aiheena on ”Sitä kokemusta en unohda”.  Rouva Sana

Blogiperjantai21

Olen pohtinut pääni puhki, mikä on bloggaamiseen liittyen kaikesta kokemastani juuri se asia, jonka haluan tuoda esille. Olen pulassa: koko viimeisen puolentoista vuoden blogini taival on ollut yksi unohtumaton kokemus. Ihan siitä hetkestä, kun olen luonut etusivun ja painanut “Julkaise”-nappia. 

Mitä erikoista oli juuri tässä, kolmannessa blogissa? Aikaisemmat blogini olin tehnyt sen mukaan, miten blogeja kuuluu rakentaa: minulla oli tarkoin ajateltu niche, konsepti ja teema. Yhdestä (matkablogi vuosimallia 2009) riitti iloa kahdeksaksi kuukaudeksi. Toisesta (kauneusblogi 2015) puoleksitoista vuodeksi. 

Tällä kerralla olin päättänyt olla pakottamatta itseäni muottiin ja vain kirjoittaa. Toki blogissani on pääteemoja, kuten lifestyle, matkailu ja perhe sekä sivuutan siinä samassa sellaista nichea kuin diginomadismi. Yksi kaverini, konkari-bloggaaja, huomautti, että teemoja on liikaa ja minun pitää miettiä kenelle kirjoitan, ettei blogistani tulisi liian yleispätevä. Tuota niin, kirjoitan samanlaisille perheenäideille, kuten minäkin, jotka ovat kiinnostuneita vähän kaikesta: matkailusta, kosmetiikasta, vaatteista, ruoanlaitosta, lasten kasvatuksesta, yhteiskunnasta, bloggaamisesta, kirjoittamisesta, lukemisesta, hyvinvoinnista, liikunnasta – eli normaalista arjesta – ja osaavat vieläpä nauttia siitä. Tuskin kukaan ihminen elää vain kokatakseen ruokaa tai pukeutuakseen.

Nyt bloggaaminen vasta tuntuukin oikealta ja nautinnolliselta. Rakastan kirjoittamista 😁.

Blogini oli myös osasyyllinen siihen, että uskalsin julkaista kirjani. Minulla kesti 38 vuotta rohkaistua siihen. Onhan se huikeaa nähdä oma teos myynnissä Suomalaisessa kirjakaupassa tai Prisman hyllyllä.

Sitten iski korona. Miten olisin pärjännyt ilman blogia? 2.5 kk pikkuruisessa kämpässä, josta pääsi ulos vain ruokakauppaan, kun apteekkiinkaan ei ollut asiaa. Istuin siellä takapihalla kuunnellen linnunlaulua ja kirjoitin.

Expateille koronasta aiheutuneet rajoitukset ovat aika kinkkisiä: kaikki ylimääräiset kokoontumiset on kiellettyjä, perheen ulkopuolisia ihmisiä ei voi tavata, harrastukset tauolla. Jäimme somen varaan puoleksitoista vuodeksi. Toiset roikkui uskollisesti FB:ssa, minä roikuin omissa bloggaaja-yhteisöissä. 

Joulun alla istuin toisella puolella Eurooppaa ja surkuttelin heikkoa työtilannetta, voimassa olevaa karanteenia, vetistä ilmaa, ikävöin läheisiäni ja olin jo kirjoittaa jouluisen itkuvirren, kunnes huomasin uuden viestin. Loppu on historiaa: Bloggaamisesta ja yhteisöllisyydestä. 

Toinen yhteenkuuluvuuden riemun hetken olen kokenut muutama kuukausi sen jälkeen. Olen tehnyt jotain uhkarohkeaa: otin yhteyttä blogiyhteisöön, jota olen seurannut jo pitkään sivusta ihaillen. Omien joukossa olemisen mahdollisuus kiehtoi minua: näiden bloggaajien positiivinen ja varma tyyli oli minulle rima, johon haluaisin ylittää (40+ riemut). 

Arvatkaa, miten iloinen olin, kun minut hyväksyttiin joukkoon! 

Tällaisina hetkinä ymmärrän aivan kirkkaasti, miksi kirjoitan blogia. Juuri blogia eikä lyhyitä pätkiä someen. Haluan, että se hetki säilyy.

Blogiperjantai21

Referenssit:

• Miksi bloggaan? – Bloggaamisen edellytykset ja seuraamukset: Osa 3. Hiekkalinnani
• 40+ riemut
• Nelkytplusblogit 
• ”Sitä kokemusta en unohda” – #Blogiperjantai21
• Sisältötoimisto Rouva Sana – Kirjallisia sisältöjä kaikkiin tarpeisiin 

Blogiperjantai21