Bloggaamisesta ja yhteisöllisyydestä

Osa 4. Bloggaamisesta ja yhteisöllisyydestä

Ennen Joulua minut valtaa tarve huolehtia koko maailmasta. Pohdin kristillisiä arvoja, köyhyyttä, yksinäisyyttä ja joulurauhan merkitystä. Joulun kaupallistumista ja sen ekologista vaikutusta joulukuusineen ja joululahjoineen. Yksinäisiä ihmisiä, joilla ei ole ketään jakamaan jouluateriaa, jos sellaista ylipäänsä on tarjolla. Eli, kaivan verta nenästä oikein perusteellisesti.

Tänä vuonna verta on enemmän kuin monina edellisinä vuosina. Korona ja sen jälkeinen talouskriisi eivät ainakaan auttaneet vähentämään köyhyyttä maailmalla. Minusta yksinäni ei ole kovin paljon hyötyä, yritän kuitenkin parhaani. Uskon, että jos jokainen tekee jotain pientä, iso teko siitä tulee loppujen lopuksi. Meitä on maailmalla liki 7 miljardia.

Olin jo pitkällä Jouluksi Kotiin-postauksen kirjoittamisessa ja syvällä omissa synkissä ajatuksissani, kun huomasin uuden kommentin FB:ssa. Joanna ehdotti yhteisen Joulu-projektin työstämistä meidän Keltanokka bloggaajat -ryhmässä.

Ihme on tapahtunut. Minut valtasi lämmin yhteenkuuluvuuden tunne. Istun nyt täällä ja mietin, miten täysin tuntemattomista ihmisistä tulee läheisiä ja tärkeitä. Diginomadina koko elämäni on netissä. Aikuisiällä uusien kavereiden saaminen on vaikeaa. Minusta on tullut varovainen ja sulkeutunut. Blogi on minulle melkein ainoa ikkuna maailmaan. Niistä ihmisistä on tullut minulle tärkeä tukiverkosto, vertaisryhmä ja juttukavereita. Heidän bloginsa ovat minulle tärkeitä henkireikiä. Meillä kaikilla on jotain yhteistä, vaikka olemmekin hyvin erilaisia.

Joanna on yrittäjäkollegani, hänen kanssaan on mukava keskustella SEOttamisen koukeroista sekä yrittämisen ja perhearjen yhdistämisestä. Ei haittaa lainkaan, että asumme tuhansien kilometrien päässä toisistamme. Netti yhdistää meitä tarvittaessa.

Jennaan minun on helppo samaistua. Hän asuu Espanjan rannikolla, palelee talvisin kotona perheensä kanssa ja on yhtä laiska menemään ulos sateella. Siellä kun ei ole niitä Suomen tihkusateita, jotka kutittelevat kasvoja. Espanjassa jos sataa, niin kumppareiden pitää olla vyötäröön asti. Sama meininki täällä Gozollakin. Jenna kirjoittaa minulle läheisistä ja tärkeistä asioista: perheen arjesta, ulkosuomalaisuudesta. Blogin lukeminen tuntuu siltä, kuin olisi jutellut kaverin kanssa.

Amalian maailma on lumoavan kaunis. Amalia asuu hirsimökissä keskellä metsäaukiota, osaa puhua eläimille, ja hänellä kukkii kotona aina jokin satumaisen kaunis kasvi. Tiedän, tiedän, Amalia on satuhahmo ja blogia kirjoittaa ihan oikea ihminen Anne, jolle diginomadin elämäntapani olisi kauhuskenaarion ilmentymä. Hän on juurtunut siihen, missä hän on ja se tekee hänet onnelliseksi. Se onnellisuus paistaa rivien välistä, kuvien läpi. Siihen blogiin menen silloin, kun tarvitsen mielenrauhaa ja lohdutusta.

Silloin, kun tarvitsen positiivista asennetta ja boostia päivään, luen Velin blogia. Positiivisuuden lisäksi Veli on lahjakas kirjoittaja: hänen kirjallisuuden tuotokset ovat hyvä keino paeta toiseen todellisuuteen, jossa ei ole koronaa eikä politiikkaa.

Naava on uusi mystinen tuttavuus. On jännittävää seurata, mihin tarina kehittyy. Ainakin alku oli varsin mukaansatempaava. Asiat, joita hän käsittelee blogissaan, ovat minulle osittain niin vieraita, että jouduin turvautumaan nettiin. Tiedättekö te, mikä on pakanuus? En minäkään tiennyt ennen kuin Naava liittyi meidän joukkoon. Ja luulin itseäni sivistyneeksi ihmiseksi 🙂

Jowilta voi kysyä neuvoa silloin, kun on eksyksissä ekoviidakossa tai omien ajatusten metsässä. Oikeassa elämässä meidän tiet tuskin olisivat ikinä risteytyneet, mutta virtuaalitodellisuudessa säännöt ovat erilaiset. Hän on niitä ihmisiä, jolta opin katsomaan maailmaa eri näkökulmasta.

Bloggaamisesta ja yhteisöllisyydestä

Korona pahensi tilannetta sillä tavalla, että nyt on vain me kolme ja muu maailma. Tämä vuosi laittoi kaikki asiat uuteen järjestykseen. Se on silti vain meistä kiinni, miten me näemme tilanteen ja päästämmekö tärkeistä ihmissuhteista irti.

Minä haluan oppia tässä kohdassa pojaltamme: hän on pitänyt kiinni kaverisuhteistaan, eivätkä nämä lapset ole hänelle vain pelikavereita. Eikä haittaa, että yksi asuu Luxemburgissa, toinen Tallinnassa, kolmas Albufeirassa, neljäs Alexandrian lähellä, viides Vilamourassa (me itse asumme Gozolla, jos joku ei muista 😁). Tunnen ne perheet hyvin ja ymmärrän, että näiden lasten välinen side on huomattavasti vahvempi kuin miltä päältäpäin katsottuna näyttää. He ovat toisilleen tärkeitä ihmisiä, tukipilareita tässä keikkuvassa maailmassa.