Naistenpäivä 2026: Mitä 100 vuodessa oikeasti muuttui?

Naistenpäivä 2026.

Naistenpäivä on niitä harvoja merkkipäiviä, joita noteeraan. En käytä tässä yhteydessä sanaa juhlia, koska mitään juhlimista ei tällä saralla ole.

Naistenpäivänä jaetaan kukkia, kiitoksia ja juhlapuheita. Aina välillä puheessa vilahtelee tasa-arvon käsite, mutta harvemmin puhutaan rahasta. Silti juuri raha on se kohta, jossa tasa-arvo lopulta mitataan.

Jos katsotaan sadan vuoden kaarta – äänioikeudesta tähän päivään – kuva on kaksijakoinen. Olemme edenneet pitkälle. Ja samaan aikaan emme ole edenneet mihinkään.

Omasta kokemuksestani Euroopassa asiat ovat järjestetty jo suhteellisen mallikkaasti, mikä ei voi sanoa muun maailman kohdalla. Vaikka täälläkin on parannettavaa ihan tarpeeksi.

Aloitetaan siitä, mikä on oikeasti muuttunut. Euroopassa nuoret naiset ovat jo miehiä koulutetumpia. OECD-maissa yli puolet 25–34-vuotiaista naisista on korkeakoulutettuja, kun miehillä vastaava osuus on selvästi pienempi (noin 35%). EU:ssa enemmistö korkeakoulututkinnoista myönnetään naisille. Suomikin kuuluu tähän joukkoon.

Toisin sanoen: koulutus ei enää ole se este. Mutta näyttää vahvasti siltä, että koulutus ei yksinään riitä taloudellisen turvan varmistamiseksi.

Työmarkkinat ovat edelleen vahvasti sukupuolittuneet. Tekniikka ja ICT ovat yhä miesvaltaisia, hoiva- ja koulutusalat naisvaltaisia. Tämä ei ole pelkkä tilastokummallisuus. Se näkyy suoraan palkkatasossa, urakehityksessä ja pitkällä aikavälillä myös taloudellisessa liikkumavarassa.

Eurostatin mukaan sukupuolten palkkaero EU:ssa on edelleen noin 12–13 prosenttia. Suomessa ero on hieman suurempi, noin 15 prosentin luokkaa. Kehitys on mennyt oikeaan suuntaan, mutta hitaasti. Suomessa tasa-arvo näyttää hyvältä monella mittarilla, mutta ei palkkakuitissa.

Yksi vähemmän puhuttu ilmiö liittyy yrittäjyyteen. Suuri osa naisvaltaisesta yrittäjyydestä on pienyrittäjyyttä: kampaamot, kauneusala, hyvinvointipalvelut, käsityöammatit. Ne työllistävät ja usein kannattavasti. Mutta niiden turvaverkko on ohut. Olen saanut tuntea tämän myös omissa nahoissani.

Yrittäjyyttä kyllä kannustetaan juhlapuheissa, mutta yhteiskunnan rakenteet laahaavat perässä. En tarkoita tukirahaa, vaan arjen toimivuutta: mitä tapahtuu, kun yksinyrittäjä sairastuu, jää perhevapaalle tai yrittää yhtä aikaa pyörittää yritystä ja perhe-elämää.

Periaatteessa mikään ei estä yhdistämästä yrittäjyyttä ja vanhemmuutta. Käytännössä moni pienyrittäjä tietää, että kassavirta ei tunne äitiyslomaa. Tulot voivat katketa nopeasti, mutta kulut eivät. Erityisesti yksinyrittäjälle tämä on todellinen riski, joka ei näy yrittäjyysoppaiden mainospuheissa.

Taloudellisesta turvasta puhuttaessa keskustelu kääntyy usein eläkejärjestelmään. En kuitenkaan usko, että nykyinen malli säilyy muuttumattomana kovin pitkään. Väestörakenne, työurien pirstaloituminen ja yrittäjyyden kasvu pakottavat järjestelmät kaikkialla Euroopassa uudelleenarviointiin. Ja Suomi ei ole tässä mikään poikkeus.

On myös todettava, että järjestelmä ei kohtele kaikkia työuria yhtä lempeästi. Erityisesti katkonaiset urat, pitkät hoivavapaat ja pienyrittäjyys voivat johtaa tilanteeseen, jossa yksilön oma turva jää oletettua ohuemmaksi. Tällöin henkilökohtaisen varautumisen merkitys korostuu väistämättä.

Olen joskus ajatellut olevani epäonnistunut uraohjus. En siksi, etten olisi yrittänyt, vaan siksi, että olen toistuvasti tehnyt tietoisia valintoja, joissa eettinen ratkaisu voitti taloudellisesti järkevän. Se ei ole aina ollut rationaalista eikä kannattavaa.

Kaikkien uravalinnat eivät ole optimoituja ja maksimoituja eivätkä tähtää nopeaan kasvuun ja rikastumiseen. Yksilöllä pitäisi olla vapautta tehdä juuri se, mikä on lähellä sydäntä. Ja silti järjestelmän pitäisi kestää myös ne, jotka eivät optimoi vain euroja. Opettajan tai sairaanhoitajan julkisella sektorilla ei pitäisi jännittää, riittääkö raha seuraavaan tilipäivään.

Sadassa vuodessa on tapahtunut paljon. Naiset ovat koulutetumpia kuin koskaan ja heitä on enemmän päätöksenteossa. Mahdollisuuksia on aidosti enemmän. Kuitenkin se meidän pitäisi vielä saavuttaa, ettei uravalinnoista rangaista sukupuolen mukaan.

Toivottavasti taloudellisen tasa-arvon saavuttamiseen ei mene seuraavaa 100 vuotta.