Naistenpäivä 2026.
Naistenpäivä on niitä harvoja merkkipäiviä, joita noteeraan. En käytä tässä yhteydessä sanaa juhlia, koska mitään juhlimista ei tällä saralla ole.
Naistenpäivänä jaetaan kukkia, kiitoksia ja juhlapuheita. Aina välillä puheessa vilahtelee tasa-arvon käsite, mutta harvemmin puhutaan rahasta. Silti juuri raha on se kohta, jossa tasa-arvo lopulta mitataan.
Jos katsotaan sadan vuoden kaarta – äänioikeudesta tähän päivään – kuva on kaksijakoinen. Olemme edenneet pitkälle. Ja samaan aikaan emme ole edenneet mihinkään.
Omasta kokemuksestani Euroopassa asiat ovat järjestetty jo suhteellisen mallikkaasti, mikä ei voi sanoa muun maailman kohdalla. Vaikka täälläkin on parannettavaa ihan tarpeeksi.
Aloitetaan siitä, mikä on oikeasti muuttunut. Euroopassa nuoret naiset ovat jo miehiä koulutetumpia. OECD-maissa yli puolet 25–34-vuotiaista naisista on korkeakoulutettuja, kun miehillä vastaava osuus on selvästi pienempi (noin 35%). EU:ssa enemmistö korkeakoulututkinnoista myönnetään naisille. Suomikin kuuluu tähän joukkoon.
Toisin sanoen: koulutus ei enää ole se este. Mutta näyttää vahvasti siltä, että koulutus ei yksinään riitä taloudellisen turvan varmistamiseksi.
Työmarkkinat ovat edelleen vahvasti sukupuolittuneet. Tekniikka ja ICT ovat yhä miesvaltaisia, hoiva- ja koulutusalat naisvaltaisia. Tämä ei ole pelkkä tilastokummallisuus. Se näkyy suoraan palkkatasossa, urakehityksessä ja pitkällä aikavälillä myös taloudellisessa liikkumavarassa.
Eurostatin mukaan sukupuolten palkkaero EU:ssa on edelleen noin 12–13 prosenttia. Suomessa ero on hieman suurempi, noin 15 prosentin luokkaa. Kehitys on mennyt oikeaan suuntaan, mutta hitaasti. Suomessa tasa-arvo näyttää hyvältä monella mittarilla, mutta ei palkkakuitissa.
Yksi vähemmän puhuttu ilmiö liittyy yrittäjyyteen. Suuri osa naisvaltaisesta yrittäjyydestä on pienyrittäjyyttä: kampaamot, kauneusala, hyvinvointipalvelut, käsityöammatit. Ne työllistävät ja usein kannattavasti. Mutta niiden turvaverkko on ohut. Olen saanut tuntea tämän myös omissa nahoissani.
Yrittäjyyttä kyllä kannustetaan juhlapuheissa, mutta yhteiskunnan rakenteet laahaavat perässä. En tarkoita tukirahaa, vaan arjen toimivuutta: mitä tapahtuu, kun yksinyrittäjä sairastuu, jää perhevapaalle tai yrittää yhtä aikaa pyörittää yritystä ja perhe-elämää.
Periaatteessa mikään ei estä yhdistämästä yrittäjyyttä ja vanhemmuutta. Käytännössä moni pienyrittäjä tietää, että kassavirta ei tunne äitiyslomaa. Tulot voivat katketa nopeasti, mutta kulut eivät. Erityisesti yksinyrittäjälle tämä on todellinen riski, joka ei näy yrittäjyysoppaiden mainospuheissa.
Taloudellisesta turvasta puhuttaessa keskustelu kääntyy usein eläkejärjestelmään. En kuitenkaan usko, että nykyinen malli säilyy muuttumattomana kovin pitkään. Väestörakenne, työurien pirstaloituminen ja yrittäjyyden kasvu pakottavat järjestelmät kaikkialla Euroopassa uudelleenarviointiin. Ja Suomi ei ole tässä mikään poikkeus.
On myös todettava, että järjestelmä ei kohtele kaikkia työuria yhtä lempeästi. Erityisesti katkonaiset urat, pitkät hoivavapaat ja pienyrittäjyys voivat johtaa tilanteeseen, jossa yksilön oma turva jää oletettua ohuemmaksi. Tällöin henkilökohtaisen varautumisen merkitys korostuu väistämättä.
Olen joskus ajatellut olevani epäonnistunut uraohjus. En siksi, etten olisi yrittänyt, vaan siksi, että olen toistuvasti tehnyt tietoisia valintoja, joissa eettinen ratkaisu voitti taloudellisesti järkevän. Se ei ole aina ollut rationaalista eikä kannattavaa.
Kaikkien uravalinnat eivät ole optimoituja ja maksimoituja eivätkä tähtää nopeaan kasvuun ja rikastumiseen. Yksilöllä pitäisi olla vapautta tehdä juuri se, mikä on lähellä sydäntä. Ja silti järjestelmän pitäisi kestää myös ne, jotka eivät optimoi vain euroja. Opettajan tai sairaanhoitajan julkisella sektorilla ei pitäisi jännittää, riittääkö raha seuraavaan tilipäivään.
Sadassa vuodessa on tapahtunut paljon. Naiset ovat koulutetumpia kuin koskaan ja heitä on enemmän päätöksenteossa. Mahdollisuuksia on aidosti enemmän. Kuitenkin se meidän pitäisi vielä saavuttaa, ettei uravalinnoista rangaista sukupuolen mukaan.
Toivottavasti taloudellisen tasa-arvon saavuttamiseen ei mene seuraavaa 100 vuotta.
Naistenpäivä 2026.
Naistenpäivä 2026.
Referenssit:
- Naistenpäivä eri puolilla maailmaa – juhlaa, politiikkaa ja kaupallisuutta
- Naistenpäivä 2024 – Oikeuksien puolesta
- Hyvää ja sisukasta Naistenpäivää 2023!
Kuvitus:
Tämä jäi pyörimään mieleen, erityisesti tuo ajatus, että tasa-arvo mitataan lopulta rahassa. Se on epämukava mittari, mutta juuri siksi niin rehellinen.
Silti mietin, että rahassa näkyy vain osa tarinasta. Se mikä usein jää näkymättömäksi, on kaikki se työ, joka ei koskaan muutu euroiksi: hoiva, vastuu, organisointi, kannattelu. Se sama näkymätön työ, joka hiljaisesti pitää arkea kasassa, mutta ei näy tilastollisesti eikä palkkakuiteissa.
Ehkä todellinen muutos ei ole vain se, että naiset ansaitsevat enemmän, vaan että myös se näkymätön arvo tunnistetaan arvoksi.
Ja samaan aikaan tunnistan tuon ristiriidan, josta kirjoitit: Ollaan edetty pitkälle, mutta silti jokin tuntuu jääneen kesken. Ehkä juuri siksi tämä ei tunnu juhlalta vaan enemmänkin pysähtymiseltä.
Kiitos tästä artikkelista.
Kiitos todella hyvästä ja syvällisestä pohdinnasta – olen pitkälti samaa mieltä. Rahassa mittaaminen on epämukavaa ja usein myös epäoikeudenmukaista, koska se jättää juuri tuon kuvaamasi näkymättömän työn varjoon. Hoiva, vastuu ja arjen organisointi ovat asioita, joilla on valtava arvo yhteiskunnallemme, mutta joita on käytännössä mahdotonta mitata euroissa.
Kotitaloustyötä on kuvattu myös talouden “viidenneksi sektoriksi”, mutta se ei näy tilastoissa juuri siksi, ettei sitä voi suoraan hinnoitella. Silti yhteiskuntamme toimii pitkälti rahamittareiden varassa, ja siksi myös tasa-arvoa tarkastellaan niiden kautta.
Juuri tästä syystä on vaikea ohittaa sitä tosiasiaa, että naisten euro on edelleen keskimäärin pienempi kuin miesten. Se on epämiellyttävä, mutta hyvin konkreettinen mittari – ja sellainen, josta meidän pitäisi päästä eroon.
Suomessa on ihan kummallisen sukupuolittunut jako työmarkkinoilla. Tekniikan alalla olen ollut joskus todellinen kummajainen miesten joukossa. Ainakin se on historiassa onneksi muuttunut, että nainen ylipäätään saa opiskella ja sen saa tehdä ilman holhoajaa lupaa. Vielä 100 vuotta sitten nainen tarvitsi aviomiehen luvan virallisissa asioissa.
Paikoissa on muuten alojen sisälläkin eroja, TEKin tutkimusten mukaan selittämätön palkkaero on miesten hyväksi 5 %. Yleensä työura alkaa samoilla palkoilla, mutta ero repeää 30 ikävuoden jälkeen. Tähän ei siis vaikuta esim. naisten perhevapaat tms.
Olen samaa mieltä – kehitystä on tapahtunut, mutta rakenteellisia eroja on edelleen. Erityisesti tuo palkkaeron kasvu uran edetessä on huolestuttava ilmiö. Toivottavasti suunta jatkuu kohti aidosti tasa-arvoisempia työmarkkinoita, joissa palkka ja mahdollisuudet määräytyvät osaamisen, eivät sukupuolen perusteella.
Hyvää kansainvälistä naistenpäivää, tänäänkin!
Hyvin kirjoitettu ja harmillisen totta. Matka jatkukoon kohti taloudellista tasa-arvoa. Yhteiskunta voisi paremmin, kun naiset saisivat samasta työstä saman korvauksen kuin miehet. Saa naiselle toki enemmänkin maksaa, jos on parempi työssään kuin kollegansa.
Kiitos, samoin! Olen samaa mieltä – matkaa kohti taloudellista tasa-arvoa on vielä, mutta suunta on oikea. Ja lopulta juuri osaamisen ja työn laadun pitäisi ratkaista, ei sukupuolen.