Viikko 12-2025 – Inspiraatiota arkeen.
Mitä viikolla 12 tapahtui? No ei mitään erikoista. Kuten yleensä. Kiirettä piti töissä, koska taas yksi iso deadline oli koittamassa perjantaina. Tässä väistämättä tulee sellainen olo, että oma arki junnaa paikallaan ja siihen meinaa oikein hukkua.
Mistä inspiraatiota arkeen?
Arki on kuuluisa inspiraation tappaja, monenkin kohdalla. En ole mikään poikkeus itsekään. Se on selvää, koska rutiini, myös hyvin sujuva sellainen, ei rohkaise tekemään mitään eri tavoin. Se rullaa urautunutta rataansa ja imaisee omaan rauhallisuuteensa. Aivot sammaloituvat pikkuhiljaa siinä samassa.
Itselleni paras tapa piristyä ja saada inspiraatiota on vaihtaa maisemaa. Välillä se on helpommin sanottu kuin tehty.
Miten pidän itseäni hereillä ja mistä ammennan inspiraatiota?
1. Valokuvaaminen
Totta puhuen, ei sitä valokuvaamiseksi nyt voi sanoa, koska kuvaan nykyään enimmäkseen puhelimella. Minulla ei ole sellaista kameraa, jota pystyy pitämään mukana sen varalta, että jotain mielenkiintoista kuvattavaa tulee vastaan. Toki, silloin kun ollaan menossa uuteen paikkaan tai luontoon, isompi kamera on aina mukana.
Kuvaamisesta puheen ollen, aina kaduttaa hirvittävästi, ettei kuvannut jotain hetkeä. Nykyään on helpompaa, kun puhelimen kamerat ovat jo tarpeeksi tehokkaita kaupunkiin ja pieniin menoihin.
Pitkälle yli kolmekymppiseksi asti raahasin taskukokoisen kameran joka paikkaan mukanani, ja silloin meillä oli oikein kaksi laitetta: pienen lisäksi myös kunnon analoginen ja sitten digitaalinen kapine eri objektiiveineen. Silloin 2000-luvun alussa puhelimen kameralla ei saanut juuri mitään kunnollista otosta aikaiseksi.
Vaikka joidenkin mielestä se näyttää hölmöltä, kuvaan monia asioita arjen varrelta. Ensimmäisiä kukkasia, nuppuja pensaissa, kauniin auringonlaskun kaupungin yllä… Mikä vain hetki voi olla kaunis, vaikkapa pullakahvin muodossa, on silti tallentamisen väärti. Erityisesti, jos siihen liittyy jokin mukava muisto.
2. Kirjoitan kaikki ylös
Kirjoitan myös kaiken ylös: ihmismuisti pettää helposti. Välillä ihmettelen omia muistiinpanoja muutaman päivän tai vuoden päästä.
Kirjoittaminen on itselleni oiva tapa jäsentää ja selventää ajatuksiani. Ja niin ollen, rakas harrastukseni, bloggaaminen, auttaa minua pysähtymään hetkessä. Sen kautta opin arvostamaan arjen hetkeä ihan eri tavalla.
3. Kirjoitan paljon luonnoksia pöytälaatikkoon
Jokainen bloggaaja lähtee varmaan eri kohdasta liikkeelle, kun kyseessä on postauksen toteuttaminen.
Itselleni lähtökohtana voi olla mikä vain: kuva, sana, hetki, tunnelma, tunne tai toisen bloggaajan oiva kirjoitus. Bloggaamisen myötä olen myös oppinut elämään enemmän hetkessä, pysähtymään ja nauttimaan sen kauneudesta. Silloin, kun raapustan luonnoksia, mieleeni palautuu niiden hetkien tunnelmia.
Luonnoksia minulla on paljon, mutta suurin osa tuppaa jäämään luonnoksiksi ikiajaksi. Joskus postaus valmistuu joutuisasti ja joskus ei sitten millään. Sitä ei ikinä tiedä, miten teksti lähtee elämään. Se on usein hetkestä kiinni.
Niin hauskaa kuin se onkin, bloggaaminen itsekin antaa minulle inspiraatiota. Joten kyseessä on jonkinlainen positive loop -ilmiö, joka luotsaa itse itseänsä. Kai harrastuksessa se onkin ideana, että se inspiroi ja auttaa kestämään arjen monotonisuutta.
Eläköön arki!
Viikko 12-2025 – Inspiraatiota arkeen.
Referenssit:
Mulle arki on vähän sellainen pikku paholainen. En tykkää arjesta ollenkaan ja se maistuu puulle. Siksi pyrin tuomaan arkeen myös luksusta. Tää johtuu ihan siitä, että mä olen prinsessa.
Mulle arki on ihan jees niin kauan, kun tiedän pääseväni pois oravanpyörästä haluttaessa. Jos olen jumissa siinä, olen pulassa.
Arki on aina parasta. Liityn arjelle liputtajiin.
Hyviä ja taitavasti hahmoteltuja kuvia otat. Niitä on ilo katsella aina. Vaan enpä olisi arvannut että ne ovat enempi kännykästä. Oma järkkärinikin on saanu levätä rauhassa viime aikoina. Sen kanssa puljaamiseen kuluu niin paljon aikaa että monet kuvattavat hetket menisivät ohi 😀
No, mulla on sellainen kalliimpi Samsungin kännykkä, ikivanha tosin, mutta kamera on siinä aika hyvä. Päiväsaikana kuvista tulee tosi hienoja, mutta kauas se ei oikein ota eikä pimeässä sillä tee mitään.
Arki on parasta! 🙂 Pakko ajatella niin, koska ei voi elää pelkkiä viikonloppuja tai lomia varten 😀 Mie kuvaan myös aivan kaikkea mikä nyt sattuu kiinnittäämään huomion ja sitten on täysiä muistikortteja kertynyt useampia… 😀 Jossain vaiheessa blogeista puhuttiin vähän negatiiviseen sävyyn, että kaikki eletään blogin kautta, mutta mullekin blogi on just se paikka minne tulee kirjoitettua ylös yhtään mitään. 🙂 Päiväkirjaan kirjoittamista joskus kaipaan, muttei ole tullut hakittua 😀
Jatkuva juhla olisi varmaan tosi rasittavaa sekin. Ihmisen aivot vaativat säännöllisyyttä niin kaikki poikkeukset ovat stressiä, jota pitää olla pieninä annoksia, ettei asianomainen ylirasitu.
Mä olen rutiinien ystävä (tiettyyn pisteeseen saakka) ja arjen suurin ylistäjä, mutta rajansa toki kaikella. Ja hei, olen myös kaiken ylöskirjoittaja, mutta mun suttaamisista ei oikein kirjoituksien jälkeen saa mitään selvää. Eli siis kirjoittelen ja piirtelen esim. puhuessani puhelimeen tai ollessani Teamsissa, mutta muistiinpanot ovat lopulta melkoista sotkua. Toisaalta muistini toimii niin, että kirjoittelen samalla, joten…
Muisti toimiikin usein juuri niin, eikä niitä muistiinpanoja enää tarvitakaan. Mullekin käy näin usein. Nykyään kirjoitan paljon myös puhelimeen, siitä saa ajoittain jotain selvää 😅. Toisaalta kun tulee paljon kirjoitusvirheitä ja vieläpä autocorretorini on päällä, joten välillä saa nauramaan itsensä kipeäksi kun niitä muistiinpanoja lukee. Tässä vaikkapa yksi kokoelma: Rakas autocorrector 💖…
Joskus mietin kyllä, kun päivä toisensa perään menee tismalleen samalla kaavalla, että onko tässä mitään järkeä. Toisaalta, pidän kyllä arjesta ja sen keskelläkin inspiraatio voi iskeä mitä ihmeellisemmistä asioista. Yleensä aika pienistä.
Toisaalta kun arki järkkyy, sairastuu tai tulee muita häiriötekijöitä pitkäksi aikaa, niin silloin en mitään muuta kaipaakaan kuin takaisin siihen omaan arkeen. Vaihtelua siis kaipaa, mutta ei liikaa.
vaihtelu virkistää, se on totta, mutta sen pitääkin tulla pieninä, itselleen juuri sopivina annoksina.
Hei pitkästä aikaa! Minäkin kuvaan nykyään (jo vuosia) vain halvalla kännykkäkameralla. En jaksa kanniskella järkkäriä, vaikka pieni onkin.
Ja samojen ongelmien kanssa painin, arki vie liikaa aikaa ja energiaa. Yritän tietoisesti rauhoittaa elämänrytmiä, keskittyä olennaiseen.
Arki on välillä uuvuttava ja yksitoikkoinen. Sen kanssa painiskellaan täälläkin.