Joulukalenteri 2024 – Filippiinit.
Filippiinit on ainutlaatuinen maa Aasiassa, sillä valtaosa sen väestöstä on kristittyjä, joista liki 80 prosenttia on katolilaisia. Tämä tekee joulusta Filippiineillä vuoden tärkeimmän juhlan. Joulukuu on myös yksi vuoden ”viileimmistä” kuukausista, vaikka Filippiineillä on vain kaksi vuodenaikaa: märkä kausi (kesäkuusta lokakuuhun) ja kuiva kausi (marraskuusta toukokuuhun).
Filippiiniläiset rakastavat joulun juhlimista niin paljon, että kaupoissa joululaulut alkavat soida jo syyskuussa. Viralliset joulujuhlat alkavat kuitenkin 16. joulukuuta, jolloin monet osallistuvat ensimmäiseen yhdeksästä aamunkoiton messusta. Juhlakausi huipentuu joulupäivän Misa de Gallo tai Simbang Gabi messuun, mutta juhlat jatkuvat vielä tammikuun ensimmäiseen sunnuntaihin, jolloin vietetään loppiaista eli Kolmen kuninkaan juhlaa.
Filippiiniläiset jouluperinteet ovat yhdistelmä länsimaisia ja paikallisia tapoja. Kristinusko levisi Filippiineille jo 1500-luvulla, kun lähetyssaarnaajat saapuivat alueelle Portugalista ja Espanjasta. Tämän takia Filippiineillä juhlistetaan joulua länsimaiden tapaan: joulupukkia, joulukuusia, joulukortteja ja joululauluja löytyy kaikkialta.
Filippiineillä on myös omia jouluperinteitä, kuten parol. Tämä perinteinen bambusta valmistettu tähtilyhty on usein päällystetty värikkäällä silkkipaperilla tai sellofaanilla, ja se symboloi viisaita ohjannutta tähteä. Parol on myös yksi Filippiinien suosituimmista joulukoristeista.
Yksi maan tunnetuimpia joulutapahtumia, Jättimäisten lyhtyjen festivaali järjestetään San Fernandossa, filippiiniläisessä joulupääkaupungissa joka vuosi viimeisenä lauantaina ennen joulua. Festivaalin keskipisteenä ovat valtavat, jopa 6 metriä korkeat ja hyvin monimutkaisesti rakennetut, insinööritaitoa ja luovuutta vaativat lyhdyt.
Lyhtyjen valaistukseen käytetään tuhansia LED-valoja ja pyöriviä mekanismeja, jotka synnyttävät kauniita, vaihtuvia kuvioita. Alkuperäisissä lyhdyissä käytettiin kynttilöitä, mutta nykyiset ovat teknologian ihmeitä ja symboloivat modernin ja perinteisen kulttuurin yhdistymistä.
Vaikka lyhdyt symboloivat Betlehemin tähteä, valoa, toivoa ja yhteenkuuluvuutta, festivaali on samalla myös kilpailu kaupungin eri alueiden välillä upeimman lyhdyn rakentamisesta.
Jouluaatto on Filippiineillä erityisen tärkeä. Monet valvovat koko yön joulupäivään asti. Illan aikana monet menevät kirkkoon viimeiseen Simbang Gabi (tai Misa de Gallo) -messuun. Tämän jälkeen vietetään keskiyön juhlaa, joka tunnetaan nimellä Noche Buena.
Noche Buena on suuri juhla, jossa ovet ovat avoinna sukulaisille, ystäville ja naapureille. Juhlissa tarjotaan monenlaisia herkkuja, kuten lechon (kokonaisena paahdettu possu), kinkkua, hedelmäsalaattia, riisikakkuja (bibingka ja puto bumbong), höyrytettyä riisiä ja erilaisia juomia.
Filippiiniläinen jouluun liittyvä hahmo on Santa R-Kayma Klaws, joka on 70-vuotias, irlantilaista syntyperää oleva hyväntekijä. Hän on levittänyt joulun iloa yli 50 vuoden ajan järjestämällä hyväntekeväisyystapahtumia erityisesti köyhille lapsille. Hän käyttää ”moottorirekeään” – ilmastoitua bussia – ja omistaa porotilan Camarines Surin maakunnassa, joka on avoinna yleisölle ilmaiseksi.
Filippiiniläiset toivottavat hyvää joulua eri kielillä, sillä maassa puhutaan kahdeksaa pääkieltä. Esimerkiksi tagalogiksi sanotaan Maligayang Pasko, ilokaanoksi Naragsak nga Paskua ja cebuanoiksi Maayong Pasko.
Joulukalenterin 2024 kaikki luukut löytyvät täältä: Joulukalenteri 2024
Joulukalenteri 2024 – Filippiinit.
Referenssit:
- Luukku 19. Joululauluja ja karpin suomuja – Joulukalenteri 2024
- Luukku 18. Valkea joulukuusi – Joulukalenteri 2024 – In Via
- Luukku 17. Pyykkäyskielto ja kultapossu – Joulukalenteri 2024
- Luukku 16. Joulukissa – Joulukalenteri 2024
- Luukku 15. Eläviä seimikohtauksia ja lentävä noita – Joulukalenteri 2024
- Luukku 14. Joulu keskellä kesää – Joulukalenteri 2024
- Luukku 13. Krampus ja Hiljainen yö – Joulukalenteri 2024
- Luukku 12. Joulumeteli – Joulukalenteri 2024
- Luukku 11. Veriherkku ja vaativa joulupukki
- Luukku 10. Kentucky for Christmas – Joulukalenteri 2024
- Luukku 9. Santa Lucia – Joulukalenteri 2024
- Luukku 8. Consoada – Joulukalenteri 2024
- Luukku 7. Tähtiä seuraten – Joulukalenteri 2024
- Luukku 6. Mistä joulupukki on oikeasti kotoisin? – Joulukalenteri 2024
- Luukku 5. Joulutähden kotinurkat – Joulukalenteri 2024
- Luukku 4. Valoa taivaan täydeltä – Joulukalenteri 2024
- Luukku 3. Oljenkorsi elinikäennusteena – Joulukalenteri 2024
- Luukku 2. Joulumessuille rullaluistellen – Joulukalenteri 2024
- Luukku 1. Hämähäkinverkot joulukoristeina – Joulukalenteri 2024
- Joulukalenteri 2024 – Joulu maailmalla – In Via
Kuvapankkikuvat: Depositphotos®
Filippiinien joulu kuulostaa mukavalta. En ole koskaan maassa käynyt ja ilmeisesti en ole pahemmin tutustunut noin muutenkaan (tunnustus), joten uutta oli monikin asia tässä. Hyväntekeväisyystapahtumat ovat tärkeitä ja hienoa, että tuollaisia ihmisiä löytyy, jotka niitä järjestävät vuodesta toiseen.
Ihana tämä sinun joulukalenteri Nadine!