Luukku 19. Joululauluja ja karpin suomuja – Joulukalenteri 2024

Joulukalenteri 2024 - Puola, Gdansk Rynek Glowny

Joulukalenteri 2024 – Puola. Gdansk, Rynek Główny

Tämän maan jouluperinteet muistattavat tilkkutäkkiä. Se ei sinänsä ole yllättävää: maa on suuri, väkirikas ja on tehnyt kauppaa naapureiden ja kaukomaiden kanssa vuosituhansia. Näin uskomukset ja perinteetkin tarttuvat puolin ja toisin.

Puola on edelleen vahvasti katolinen maa, joten moni jouluperinne juontaa juurensa kristillisestä uskosta. 

Adventti merkitsee joulun alkua. Se on aikaa, jolloin on aika rauhoittua ja palauttaa mieleen, mistä joulussa oikeasti on kyse. Monet luopuvat hetkeksi lempiruoistaan tai -juomistaan, ja railakat juhlinnat jäävät vähemmälle. Kirkossakin käydään useammin, ja erityisesti roraty eli aamunkoitteessa pidettävät messut, jotka on omistettu Marialle, ovat suosittuja.

Joulusiivous on hyvin yleistä. Kaiken on oltava siistiä joulupäivänä!

Adventtikalenterit ovat myös iso juttu, mutta Puolassa on edelleen tapana askarrella niitä itse.

6. joulukuuta vietetään Pyhän Nikolauksen päivää, jolloin lapset toivovat saavansa pienen lahjan Mały Mikołaj:ilta. Lahjat löytyvät usein kengästä tai takan läheltä – jos lapsi on muistanut olla kiltti vuoden aikana.

Joulun odotukseen kuuluvat myös lasten Jasełka-esitykset, joissa kerrotaan joulun tarina. Näytelmät ovat nykypäivänä enemmän hauskoja kuin uskonnollisia, ja niissä voi olla paljon nykyaikaisia elementtejä.

Puolan yleisin jouluhedelmä on mandariini, joten niiden tuoksu valtaa työpaikkoja ja koulujen käytäviä kertoen kaikille, että joulu on tulossa.

Wigilia ja jouluaaton perinteet

canal between house facades in night city

Gdansk. Kuva by Piotr Arnoldes on Pexels.com

Wigilia (jouluaatto) on monelle se joulun tärkein päivä. Vaikka aatto ei ole virallinen pyhäpäivä, siihen valmistaudutaan huolella. Koti siivotaan vielä kerran, ja illaksi pukeudutaan parhaimpiin vaatteisiin.

Illalla syödään Kolacja wigilijna eli jouluaaton illallinen. Ateria alkaa vasta, kun ensimmäinen tähti näkyy taivaalla – lapset ovat usein ensimmäisinä ikkunassa tiirailemassa yötaivasta! Tähden näkeminen symboloi myös kolmen viisaan miehen matkan alkua.

Illallinen koostuu 12 ruokalajista, jotka tuovat onnea seuraavalle vuodelle. Ateria on lihaton, ja kaikkia ruokia pitäisi ainakin maistaa. Yksi pakollisista ruoista on barszcz wigilijny eli erikoisreseptillä valmistettu lihaton punajuurikeitto, joka tarjoillaan pienten sieninyyttien kera. Jos punajuuri ei maistu, sienikeitto on hyväksyttävä korvike.

Perinteinen Puolalainen jouluateria. Kollaasi: Po Prostu Pycha

Pääruokana on usein karppia, joka perinteisesti ostetaan elävänä ja se uiskentelee kylvyssä, kunnes päätyy pannulle. Nykyään fileet suoraan kaupasta ovat kuitenkin suositumpi vaihtoehto. Karpin suomuja kuuluu säästää tuomaan onnea, ja niitä piilotetaan vaatteisiin illan ajaksi (naiset tietävät piilottaa niitä jopa rintaliiveihinsä).

Joulukalenteri 2024 - Puola, karppi

Perinteinen joulukarppi

Aterian alussa jaetaan opłatek – ohut, kuiva keksi, jota murtamalla toivotetaan perheenjäsenille ja ystäville hyvät joulut. Se symboloi jaettua ateriaa ja rauhaa. 

Perinteisiiin puolalaisiin jälkiruokiiin kuuluvat makowiec (unikonsiemenkakku), kutia (vehnänsiemenistä, kuivatuista hedelmistä ja pähkinöistä tehty ruoka) ja piernik, mikä on itseasiassa vain piparkakku. Ei ihan Suomeen tuliaiseksi sillä nimellä 🤣.

Tyhjä paikka pöydässä jätetään sitä varten, että odottamaton vieras saattaa koputtaa ovelle kesken illallista. Hänet kuuluu kutsua sisälle ja kohdella kuin perheenjäsentä. Monet uskovatkin siihen, että vieras on merkki edesmenneiden läheisten läsnäolosta. 

Joulukuusi ja lahjat

decorated Christmas tree and gifts

Kuva: by Valeria Boltneva on Pexels.com

Kuusi koristellaan jouluaattona. Perinteisiin koristeisiin kuuluvat piparkakut, käsintehdyt lasipallot ja olkikoristeet. Joissakin taloissa kuuseen ripustetaan myös koristehämähäkinseittejä, mikä liittyy vanhaan jouluhämähäkin tarinaan (tämä on se sama perinne, mitä Ukrainassa).

Lahjat avataan vasta illallisen jälkeen, ja usein perhe kokoontuu laulamaan joululauluja ennen sitä – joskus lasten kiusaksi hieman pidempään kuin tarvitsisi.

Lahjojen tuojista on Puolasta eripura: niitä saattaa tuoda Święty Mikołaj (Pyhä Nikolai tai Joulupukki), Dziadek Mróz (Grandfather Frost) Gwiazdor (Tähtimies). Kiltit lapset saavat lahjan ja tuhmat rózga:n (koivuvitsan).

Puolalaiset rakastavat joululauluja, ja monilla alueilla on omat paikalliset kappaleensa. Perinteiset laulut, kuten ”Bóg się rodzi” ja ”Dzisiaj w Betlejem”, kuuluvat joulun tunnelmaan.

Ai niin, yksi puolalaisille rakas jouluperinne on katsoa ”Yksin kotona” -elokuvaa. Vuonna 2010 sen puuttuminen televisio-ohjelmistosta aiheutti niin paljon palautetta, että se saatiin takaisin pikavauhtia.

Loppiainen koittaa samana päivänä kuten muuallakin, tammikuun kuudentena, ja silloin aikuiset pääsevät helpolla, mutta lapset nyt joutuvat laulupuuhiin.

Wesołych Świąt!


Joulukalenterin 2024 kaikki luukut löytyvät täältä: Joulukalenteri 2024


Joulukalenteri 2024 – Puola.

Referenssit:

Kuvapankkikuvat: Depositphotos®

Joulukalenteri 2024 – Puola.

3 vastausta artikkeliin “Luukku 19. Joululauluja ja karpin suomuja – Joulukalenteri 2024

  1. Mukavalta kuulostaa joulun perinteet Puolassa! Liikuttava tapa tuo kattaa yksi ylimääräinen paikka, kaunis ajatus ja tapa. Yksin kotona leffaa on myös kiva aina silloin tällöin katsoa!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.