Kun puhelin ei toimi, ei edes herää – Matkassa unten mailla.
Yhteistyössä: Aviokoulu
Oletteko tulleet ajatelleeksi, montako olotilaa ihmisellä voi olla? Ennen niitä oli kolme, valveillaolo, unitila ja kuollut. Unitilaksi voi laskea kaiken mahdollisen tiedostamattoman tilan, nukkumisen, tajuttomana tai koomassa olon, kunhan ihmisen aivot ovat elossa. Kunnes tuli virtuaalielämä. Sen on pakko olla neljäs olotila, kun se vie osan kaikesta valveillaolon ajasta.
Virtuaalielämä on elävä, olkoonkin, että se toimii vain niin kauan, kun jostain riittää sähköä. Meidän on kuitenkin valmistauduttava siihen, että jonain päivänä tietokoneet toimivat kemiallisesti. Kemialliset reaktiot muodostavat koneen tarvitsemat sähköimpulssit ja muistipaikat ovatkin kasvin soluja. Se on kuin luomutietokone. Ennen kuin sen aika tulee, aivot tekevät elämästä sillisalaattia ja sotkevat oikean elämän, unen ja virtuaalielämän.
Kauan sitten ihminen on arvostanut unia ja käyttänyt niitä elämisen ohjailuun. Olemmeko vielä uni-ihmisiä vai annammeko virtuaalielämän viedä meitä kuin litran mittaa?
Ajelimme vaimon kanssa mökille, peräkärryssä oli joulukuusi. Sellainen iso, muovinen kuusi, jossa oli koristeetkin paikoillaan, värikkäitä palloja ja muuta roinaa. Tiessä oli iso töyssy ja kuusi lensi kaaressa keskelle ajorataa. Kiirekin oli, eikä ollut aikaa jäädä poimimaan kuusta kyytiin. Vaimo protestoi, mutta jatkoin vain matkaa.
Mökille päästyämme, se olikin muuttunut isoksi taloksi, joka oli varsinainen asuntomme, työhuoneet ja kaikki. Talon vieressä komeili sininen järvi, veden pinta oli alkeellista tekstuuria, jota löytyi Corel Drawn versiosta 2.0, silloin 90-luvulla. Järven rannalla oli keltaista hiekkaa silmänkantamattomiin, puita ei ainuttakaan. Samaa väriä oli pikkuinen saari muutama metri rannasta, läpimittaa puolitoista metriä.
Kahlasin saarelle ja siinä hiekalla seistessä alkoi tapahtua. Metrin pituisia hopeakylkisiä kaloja nousi pintaan. Ne käänsivät oudosti kylkeä aurinkoon päin ja häikäisevä paiste esti kunnolla näkemästä. Kunnes huomasin, että vedessä on jotain suurta ja se lähestyy. Nyt oli parasta lähteä ja nopeasti. Kahlasin rantaa kohti, mutta kuten yleensä, pahassa paikassa ei jalat toimi. Otus sai minut kiinni ja tunsin sen tuuhean karvapeitteen, kun se puski minut rannalle. Onneksi se ei ollut nälkäinen, näin ainakin arvelen.
Mökille oli majoittunut vieras nainen pikkuvauvan kanssa. Pahoittelin hänelle, jos häiritsen vauvan nukkumista. Vaimoni oli lähtenyt jonnekin autolla, enkä löytänyt puhelintani mistään, vaikka niitä oli useampi. Näin mielessäni kaikki puhelimet, jotka olen eläissäni omistanut. Lopulta löysin yli 30 vuotta vanhan Panasonicin, joka oli ladattu, mutta sillä soittaminen oli työlästä. Joka kerta joku numero meni väärin tai jotain outoa tekstiä tuli näyttöön. Lähdin itsekin ajamaan ja peräkärry oli edelleen kiinni.
Päädyin samalle tielle, jonne joulukuusemme putosi aiemmin. Ajoin kuusen yli ja samassa kaduin sitä ja päätin poimia kuusen kärrylle. Myöhäistä, joku oli jo pakkaamassa kuusta omaan kärryynsä, mutta näköjään vain pienen osan. Huusin hänelle, että se on meidän kuusi. Katsoin kuusta tarkemmin ja se olikin venynyt yli kymmenmetriseksi ja seisoi asfaltilla. Pahin oli vielä tulossa.
Kuusen oksien takaa jalkakäytävää pitkin oli tulossa hirvi. Hirvi oli aivan vauhko ja sekaisin, se kiipesi puuhun. Nyt oli otettava kuva todisteeksi. Tuskin kukaan on onnistunut kuvaamaan hirveä kuusen latvassa. Yritin epätoivoisesti saada puhelinta toimimaan, mutta kuvaa en saanut onnistumaan. Liekö selityksenä, että niin vanhassa puhelimessa ei voinut olla edes kameraa.
Hirvi tuli oksat rytisten kuusesta alas ja näki minut. Sorkat kopisivat asfalttiin, kun eläin rynnisti minua kohti. Osumaa tuli, mutta matadorina hyppelehtiminen onnistui melko hyvin. Kunnes hirvi muuttui virtahevoksi. Ongelmana ei ollut enää sarvet vaan hirmuinen kita. Olin jo luopunut puhelimen kameran etsimisestä, vaikka se harmitti suunnattomasti, kuvattavaa olisi ollut enemmän kuin koskaan. Juoksin tiellä sinne ja tänne, mutta en koskaan päässyt autolle takaisin.
Aamulla vaimoni kertoi olleensa autolla liikkeellä ja saaneensa yöllä 169 euron sakot, koska ei käyttänyt turvavyötä. Unessa hänkin. Selvisi sekin mysteeri, mihin auto oli hävinnyt mökillä ollessamme.
Jos kissasi tulee kadulla vastaan vihreä villatakkisi yllään, tiedätkö mitä on meneillään? Vai otatko varman päälle ja mietit: 1. Sinulla ei ole kissaa. 2. Villatakkisi ei ole vihreä.
Matkassa unten mailla.
Referenssit:
Loistava uni. Kun muistaisikin noin tarkasti omansa. Hassua miten kännykät ovat vallanneet unetkin. Tärkeintä oli siis yrittää ottaa kuva tilanteesta, joka oli jopa vaarallinen. Kertoo jotain meidän kännyriippuvuudesta sanoisin. Ja kissakysymykseen, olisin se tylsimys joka toteaisi, minullahan ei ole kissaa ja uni raukeaisi.
Alkuperäinen kirjoittaja on fanaattinen unien palvoja 🙂
Unia saa myös tilattua kuin leffan netistä. Illalla voi päättää, mistä aiheesta haluaa nähdä unen ja laittaa yöpöydälle vihon ja kynän valmiiksi. Kun uni loppuu, silmiä ei saa avata, vaan pääkohdat on kirjoitettava silmät kiinni. Siten saa useamman yksityiskohdan talteen. Lennokkaan unen jälkeen koko päivään saa lisäpotkua ja yksityiskohdilla voi mässäillä vielä kauan jälkeen päinkin.
Siltä se vaikuttaakin, että olemme hyvin riippuvaisia monesta vempaimesta emmekä oikein enää huomaa, missä loppuu järki niiden käytössä 😁.
Kiitos tästäkin postauksesta – minua nauratti! Unista puheen ollen: omissa unissani toistuu sellainen, että en pysty käyttämään puhelintani, en sitten millään. Ja käsillä oleva tilanne todella vaatisi sitä. Kummallista.
Tämä taisi olla ennuste siitä, että olemme äärimmäisen riippuvaisia omista elektronisista kapineista ja elämme sisäisessä pelossa, että jokin niistä saattaa pettää yllättäen 😅.