Viikko 22-2024 – Yhteiskunnan paineet ja normit.
Viikko 22
Tämä on toinen kerta elämässäni, jolloin pääsen viettämään lakisääteisen, palkatun loman. Kesällä kaiken lisäksi. Olen ollut yrittäjänä 17 vuotta, jolloin lomista kukaan muu ei maksanut kuin minä itse, joten kustannustehokkuuden nimissä lomailtiin silloin, kun kukaan muu ei ollut sekoittamassa pakkaa.
Vaikka lomaan on vielä nelisen viikkoa aikaa, tiedän, että suunnitelma kuuluisi tehdä jo valmiiksi. En kuitenkaan osaa.
Monilla on kesäksi myös bucket-list, mitä kesällä on aikomusta tehdä. Itse en edes osaa ajatella sellaista. Kai jotain pakollisia menoja tulee vastaan, mutta en osaa sanoa milloin.
Toki, pyöritään täällä paikallisesti katsomassa miltä Liettua näyttää. Pitäisi käydä Vilnassa katsomassa sen kesäistä ilmettä.
Myös Tallinnassa olisi tarkoitus käydä.
Mutta nuo ovat pieniä juttuja. Mitään suurempaa en osaa suunnitella. Tuntuu siltä, että kuukausi on niin lyhyt aika, ettei sen aikana edes kerkeä palautua kunnolla.
Myös se hirvittää, että heinäkuu on matkailussa kaikista korkein sesonki. Ollaan tehty jo kaikki nuo lomasuunnittelun virheet, että kuukauden ajaksi oli pakattu aivan liikaa tekemistä ja matkoja. Nyt pitää ottaa hyvin rennosti.
Oikeasti, tällä hetkellä tekisi mieli olla tekemättä mitään. Mutta toisaalta se on suhteellisen tylsää. Vain olenko vain yleisen harhaluulon uhri? Kuka sanoo, mitä minun omalla lomallani kuuluu tehdä?
Kuinka paljon yhteiskunnan vakiintunut mielipide vaikuttaa omiin päätöksiin ylipäänsä?
Yhteiskunnan paineet ja vapaus yhteiskunnan normeista
Kuinka vapaita olemme päätöksenteossamme? Kuinka suuri osa kutakin päätöstä on minun vapaata tahtoani ja kuinka suuri osuus on painetta, jonka yhteisö tai yhteiskunta asettavat meille? Tahdolla tai tahtomatta.
Tämä tuli mieleeni juuri tässä työn ja vapaan rajamailla. Minulle on ominaista yrittää tuoda suorituspaineita myös lomailuun ja vapaa-aikaan. Tiedostan senkin, että se, mitä itse haluaa tehdä milloinkin, erityisesti omalla vapaalla ajalla, on vain osittain omasta tahdosta kiinni.
Mielestäni se on aikamoinen harha, että olemme vapaita päätöksissämme, koskee se sitten työtä, vapaata, perhettä tai itseään. Kaikissa tekemisissämme meitä ohjaavat lapsuudesta asti opitut käyttäymismallit.
Periaatteessa ihmiskunnan sisällä vapaan tahdon omaaminen on tietynlainen harha, koska emme edes osaa nähdä itseämme sen ulkopuolelta.
Kaikki, mitä tiedämme ja osaamme, koko meidän arvomaailmamme on rakennettu yhteisön sisälle.
Jokainen on varmaan joskus lukenut tarinoita lapsista, jotka päätyivät eläinten kasvatiksi. Heistä on silloin tullut vastaavan lauman eläin, ei ihminen meidän näkökulmasta. Osa näistä lapsista sopeutui ihmisten laumaan ja toiset eivät koskaan.
Ihmiskunnan jäseniä sitovat aina yhteiskunnan normit ja lait. Tässä kohdassa väitän, että meidän oma länsimainen normisto, jonka kehitykseen on vaikuttanut suuresti demokratia ja kristilliset arvot, on maailman parasta, koska se antaa ihmisille kaikista eniten vapautta päättää itsestään. Meillä on vapaus valita uraa ja kouluttaa itseämme, oikeus äänestää vaaleissa ja päättää omista henkilökohtaisista asioista, meille on suotu koskemattomuutta fyysisesti ja henkisesti.
Ongelmana on vain se, että tämä normisto on ainoa, jota tiedän läpikotaisin. Olen sen kasvatti enkä edes osaa ajatella toisin. Olen puolueellinen aseenteessani.
Kuinkahan paljon yhteiskunnan normit sitovat meidän vapaata tahtoamme ja identiteetin kehitystä?
Sen itse asiassa näkee teineissä, jolloin lapsella alkaa kapinavaihe. Toisilla se menee kivuttomammin, toisilla kivuliaammin. Yleensä kuitenkin päädytään samaan lopputulokseen – ymmärrykseen siitä, että yhteiskunnan normit ovat olemassa ihmiskunnan selviytymistä ja kehitystä varten. Hyvinvoiva yhteisö menestyy huomattavasti paremmin kun huonovointinen. Ja yhteiskunta kun aina on vain sen jäsenten summa.
Mitä tapahtuu jos ihminen ei suostu alistumaan normeihin?
Kouluampumisia, sarjamurhia, raiskauksia, taloudellisia huijauksia, sotia, mutta myös henkistä pahoinvointia ja itsemurhia… Tätä listaa voi jatkaa helposti, mutta tuskin on tarvetta. Teot, jotka rikkovat yhteisesti asetettuja normeja, tuomitaan yhteiskunnassamme rankasti.
Mainitsin toki vain rankempia ääripäitä. Mutta on olemassa myös paljon asioita, joita on vaikeampi huomata. Koulu- ja nettikiusaamista, yhteisön ulkopuolelle sulkemista, intoleranssia monessa eri muodossa.
On toki näin, että asioille yritetään aina tehdä jotain, mutta kun meillä on työkaluna vain yksi näkökulma asioiden parantamiseksi. Emmehän osaa nähdä itseämme yhteisömme ulkopuolella.
Jokaisella meistä on varmaan olemassa tarve tulla hyväksytyksi omassa yhteisössä, toisille enemmän ja toisilla vähemmän. On onnea, jos toisten miellyttäminen ja oman vapaan tahdon toteuttaminen eivät ole ristiriidassa toistensa kanssa. Täysin irrallaan yhteiskunnasta elää varsin harva maapallon asukas.
Näin aikuisena, omakohtaisesti, tällainen pohdinta on lähinnä filosofian retoriikan harjoittelemista. Mutta kun tätä pohtii lapsen kasvatuksen kannalta, asiat ovat kertoja monimutkaisempia. Miten osaan kannustaa lapseni tekemään omia valintoja, seurata omaa polkua, mutta kuitenkin opetan hänelle rajoja? Paras keino olisi toki oma esimerkillinen toiminta. Mutta osaanko itse käyttäytyä aina niin esimerkillisesti?
Sekin voi olla ongelmallista, jos näkisin, että lapseni on eksymässä tieltään. Tai sitten hän on eksymässä vain omasta mielestäni.
Onhan se vaikeaa olla vanhempi.
PS Kaikki kuvat on otettu ukkospäivänä Kaunasissa.
Viikko 22-2024 – Yhteiskunnan paineet ja normit.
Referenssit:
Samaa mieltä Tyylimurun kanssa valtavirran mukana menemisestä. Itse olen ollut aina hiukan musta lammas ja kulkenut omia teitäni ja tehnyt omia, hyvinkin paljon massasta poikkeavia, valintoja. Lapsena ja nuorena jäin siksi monesti hyvin yksin, nyt vanhempana tämä on kääntynyt edukseni – onneksi. Olen yrittänyt kannustaa omia lapsia ajattelemaan itsenäisesti, toimimaan oma maun ja pään mukaan tilanteissa, joissa se on mahdollista ja uskaltaa olla omia itsejään kaikkine päätöksineen ja tekemisineen. Helppoa se ei ole, ei vanhempana eikä lapsenakaan.
Hmm, taitaa helpoimmalla päästä kun menee valtavirran mukana yhteiskunnassa. Mutta eihän se kaikkien juttu (onneksi) ole, ja tarkoitan hyvässä, en sarjamurhaaja- tyyppisesti. Ja sitten on monta, jotka eivät ehkä huomaakaan ajautuneensa toimimaan ihan samaan tapaan kuin perheessä on ollut tapana tai kaveripiirissä. Toivon todella, että omat lapset löytävät oman polun ja elämän tarkoituksensa. Ja osaan olla tukena kävi miten kävi.