Viikko 5-2024 – Voiko aikaa pysäyttää?
Voi että oli tylsä viikko. En tiennytkään, että ei-yhtään-mitään-tekeminen uuvuttaa niin pahasti. Olen nimittäin ollut valvojana kokeissa, jossa pitää olla tekemättä mitään tuntikausia. Siis, ei saa tehdä yhtikäs mitään. Puhelinta voi näpelöidä aina välillä, mutta 5-6 h päivässä surffailemassa puhelimella on meikäläiselle liika mitä liikaa.
Olen myös jälleen kerran huomannut, että omaa biologista kelloa ei pysty säätämään kuin puolella tunnilla sinne tai tänne.
Olen vetänyt ylipitkiä päiviä, syönyt säännöllisesti ja yrittänyt liikkua kohtuullisesti (noh, ei se joka päivä onnistu). Minua ei väsytä iltaisin luonnollisesti, joten nukahtaminen on aika hidasta. Iltaisin pakotan itseni sänkyyn jo ennen puolta yötä, vaikka olen silloin luovimmillani ja työ luistaa. Silti aamulla hädin tuskin pystyn nousemaan sängystä ja koko aamupäivän olen tokkurassa.
Jos menen nukkumaan vielä aikaisemmin, herään keskellä yötä pyörimään sänkyyn ja nukahdan juuri ennen herätyskellon soittoa. Yhdentoista maissa kun menin nukkumaan toissapäivänä, heräsin neljältä. Tosin päätä särki koko päivän.
Tässä tulikin mieleen, miten kulutamme aikamme – meidän kaikista arvokkainta ja rajallisinta resurssia – ja miten aika ylipäänsä koetaan. Lapsuudessa samaan päivään tuntui mahtuvan paljon enemmän asioita. Vanhemmiten alkaa tuntua siltä, ettei mitään ole kerennyt tehdä, mutta päivä on jo ohi.
Voiko aikaa pysäyttää?
Miksi ajantaju muuttuu ihmisen kasvaessa?
Aika alkaa rientää jossain vaiheessa eikä muistiin jää enää jokainen onnellinen ja onneton hetki. Miksi näin?
Lapsuuden muistoja ja tapahtumia oli vaikka kuinka paljon. Ne ovat kirkkaina muistissa tähän päivään saakka, vaikka kaikki lapsuuden päivien rutiinit toistuivat aika lailla samoina joka ikinä päivä. Sekä hyvässä että pahassa.
Talvet koulussa, kesät rannalla. Sunnuntaisin ainoana poikkeuksena oli se, että aamuohjelmat lapsille olivat hieman pidempiä kuin arkipäivänä. Omassa tapauksessa myös koulu ja ranta oli aina samat, kaikkiaan 10 vuotta. Olen myös jakanut pulpettini 10 vuotta saman ihmisen kanssa. Äärimmäistä uutuuden viehätystä siis.
Lapsuutta oli silti paljon pidemmän aikaa kuin aikuisikää. Se ei tietysti ole totta, mutta siltä se tuntuu.
Maalaisjärjellä sen voi selittää niin, että lapselle kaikki on uutta, joten se jää paremmin muistiin. Uutuuden puute ei pidä paikkaansa täydellisesti aikuisiälläkään. On uusia paikkoja, joissa käydään. Uusia taitoja, joita opitaan. Uusia ihmisiä, joihin tutustutaan.
Voiko olla niin, että muistin kapasiteetti alkaa olla täynnä vanhemmiten? Tuskin sekään. Tutkimuksissa ihmisaivojen muistikapasiteetin todettiin olevan 2,5 petatavua (lähde Scientific American). Petatavu tarkoittaa 1024 teratavua (TB) tai miljoonaa gigatavua (GB), joten keskiverto aikuisen ihmisen aivot voivat kerätä 2,5 miljoonan gigatavun muistia vastaavan määrän.
Eli melkoisesti muistikuvia mahtuu yhden ihmisen pääkoppaan.
Teoriaa ja praktiikkaa
Netissä on aiheesta kirjoitettu aika paljon. On tehty tutkimuksia ja kokeita eri tieteen aloilla. Mutta ikävä kyllä kukaan ei edelleen tiedä varmuudella, miksi ajantaju muuttuu ihmisen vanhetessa.
Teorioista pääasiallisia on kaksi: psykologinen ja biokemiallinen.
Psykologinen on levinneempi. Se väittää, että ajantaju on somaattista, eli se on subjektiivinen asia, joka on suoraan riippuvainen aiemmin kerääntyneestä kokemuksesta. Tässä tapauksessa lapsuudessa kaiken kokemuksen katsotaan olevan uutta, joten hetket venyvät ihmisen mielessä pidemmiksi. Vanhemmiten uutuuden hohto häviää, ja aika alkaa kulua nopeammin.
Toinen teoria liittyy aivojemme kemialliseen toimintaan. Dopamiinin eritys säätelee sen, miten aikaa koetaan. Koska dopamiinin määrät aivoissa alkavat laskea 20 ikävuoden jälkeen, ajantaju muuttuu. Dopamiinin pitoisuus aivoissa vaihtelee jonkin verran sen mukaan, millaisia ärsykkeitä ympäristö tarjoaa. Se vaikuttaa siihen, miten ihminen kokee ajan. Tämän takana on sellaisia ilmiöitä, kuten lomaviikko, joka tuntuu pidemmältä kuin arkiviikko, tai se, että tapaturman hetkellä koko elämä vilahtaa silmien edessä.
Tuo viimeinen on muuten täysin käytännön sanelema asia: näin aivot yrittävät löytää aikaisemmasta kokemuksesta ratkaisua käsillä olevan hetken pulmaan.
Myös rutiinien olemassaolo on tietyssä mielessä petollista. Aivomme lakkaavat rekisteröimästä tapahtumia, jos niitä toistuu tarpeeksi usein ja ne ovat tarpeeksi tavanomaisia. Ja kun ei ole mielikuvaa tapahtumasta, ei aivojen mielestä ole aikaa, joka siihen tapahtumaan kuluisi.
Joten tutkijoiden neuvoihin ajan venyttämiseen kotikonstein kuuluu hetkessä läsnä olemista, uuden oppimista ja vierailuja sellaisessa paikoissa, joissa ei ole aikaisemmin käynyt.
Rutiineja vastaan auttaa myös se, että vaihtaa reittiä työmatkalla tai käy ruokaostoksilla eri kaupassa.
Teorioita piisaa, mutta tarkkaa vastausta ei ole edelleenkään tarjolla. Huolimatta meidän sivilisaatiomme näennäisestä vanhuudesta ja tieteiden pitkästä historiasta, ihmisen aivotoimintaa alettiin tutkia perusteellisesti vasta muutama vuosikymmentä takaperin tarpeellisten työkalujen ilmestyessä. Eli käytännössä emme vielä tiedä omasta aivotoiminnastamme juuri mitään. Tutkimusta vaikeuttavat myös eettiset tekijät: ihmistä tai eläintä ei voi asettaa vaaratilanteeseen tai aiheuttaa tälle kärsimyksiä tieteellisessä mielessä.
Viikko 5-2024 – Voiko aikaa pysäyttää?
PS Kuvituksessa on käytetty iloisia kuvia viime viikolta 😁.
Referenssit:
- Onko aamu oikeasti iltaa viisaampi?
- Aamuvirkku Vs Aamutorkku – My Day
- Aamusta iltaan – Biologinen kelloni ei soi aamuisin
- Miksi aika tuntuu iän myötä kuluvan nopeammin? | Prisma Studio | Tiede | yle.fi
- Miksi aika tuntuu kuluvan nopeammin, kun tulee vanhemmaksi? Uusi tutkimus löysi vastauksen fysiikasta – Tekniikan Maailma
- How much of our brain do we actually use? Brain facts and myths
- Medanta | What Is the Memory Capacity of a Human Brain?
Itse toivoin kovin Krakovassa kesällä, että ajan olisi voinut pysäyttää. Olisin mielelläni jäänyt siihen hetkeen paikallani.
Minäkin olisin mielelläni jäänyt Krakovaan hetkeksi paikalleni. Ihana kaupunki.
Kiinnostavaa tutkittua asiaa.
Olen kyllä päässyt ihan konkreettisesti huomaamaan kuinka päivät tuntuvat kuluvan kuin huomaamatta, kun päivätyö on jäänyt taakse. Se piti hyvin tiettyä rytmiä yllä. Uusien uomien löytäminen kestää hetken.
Omaa rytmiä tai sitä sisäistä kelloa on tosi hankala muuttaa kovin olennaisesti.
Elämänmuutos tuo varmaan omia haasteita. Uskon, että arki löytää uomiinsa ajan kanssa.
Mä olen myöskin huomannut tuon, että biologista kelloa ei paljoa pysty siirtämään. Mäkin olen iltavirkku ja se harmittaa, kun joutuu menemään aikaisin nukkumaan, kun sitten se luovin ja tuottelias aika menee nukkuessa. Jos edes saa unta!
Tämä myytti, että aamuvirkuksi voi oppia, istuu kovaa kansan päissä. Jostain syystä sen suurimmat kannattajat ovat aamuvirkut itse 😅.
Asiahan on juuri noin. Lapsuudesta ja nuoruudestakin muistaa vaikka ja mitä. Kesä jatkui ikuisesti. Pääsiäinen tuntui kestävän 2 viikkoa mökillä jne. Aika jotenkin kiihtyy, kun vuosia tulee. Näin minulle on sanottu ja tuntuu pitävän paikkansa. Universumin vauhtihan muuten kiihtyy koko ajan, eli aika kuluu nopeammin.. Liittyyköhän tähän meidän kokemukseen 😂 ja mitähän se Einsteinin suhteellisuusteoria tästä olikaan mieltä?
Einstein oli muuten miltei kumonnut omaa teoriaan myöhemmässä vaiheessa. Mutta kukaan ei pysty todistamaan eikä kumoamaan sitä täysin tähän päivään mennessä 😊.
Olen havainnut saman: minä tylsistyn ja lamaannun kohdissa, joissa ei ole mitään suunniteltua, mitään tekemistä tai joissa on liian vähän tekemistä tai joisssa on liian vähän ns. tavoitteellista, johonkin johtavaa tekemistä. Tavoite voi olla mikä tahansa. Tylsimpiä ovat päivät ja viikot, joissa työt on tehty, uutta ei ole tekeillä, en saa luoda tai tuottaa mitään. Sellaiset kohdat, joissa hengittämiselle ja tyhjän pohtimiselle on liiaksi aikaa ja tilaa.
Pysähdys on aina hyväksi, ja tylsiä hetkiä tarvitaan, mutta vain tiettyinä ripauksina, sellaisina, että luovuudelle ja palautumiselle jää aikaa. Esittämäni ajatus koskee siis erityisesti arkea, työtä, työaikaa. Vapaa-ajalla tykkään siitä, että aikaa on nimenomaan palautumiselle. Voi vain olla ja ihmetellä, jotta työviikkona taas jaksaa.
Ajasta: aika rientää, ajantaju saattaa pysyä. Rutiinit mielestäni pysäyytävät aikaa, auttavat tietyllä tavalla pysähtymään ja kokemaan, vaikka samoissa asioissa pyöritäänkin. 😉
Tietyssä kohdassa tai hetkessä pysähdys tekee hyvää. Joskus on pakko vähän katsoa, minne on ryntäämässä. Itse huomasin, että välillä tarvitsen sen pysähdyksen, vaikka en ajallisesti pysty sitä itselleni luvata. Nuo vimmaiset nollasiirtymät 😏