Ta’ Bistra Catacombs.
Ta’ Bistra Catacombs on pieni ja enimmäkseen paikallisten (The Heritage Malta passin ja museokortin omistajien) suosiossa. Se on myös avoinna vain kerran kuussa, joka viimeinen sunnuntai (kannattaa tarkistaa ajankohtaiset aukioloajat virallisilta nettisivuilta). Se myös sijaitsee aika kaukana toisista kohteista. Toisaalta sinne pääsee varsin helposti julkisilla tai omalla autolla (siellä on kunnon parkkipaikkakin olemassa).
Erityiseksi Ta’ Bistran tekee se, että se on harvoja esteettömiä katakombi-kohteita jopa maailman mittakaavassa. Monesti jopa lievästi liikuntarajoitteiselta ihmisiltä sellaiset kohteen jäävät näkemättä, koska sisään ei pääse edes kävelysauvoilla puhumattakaan pyörätuolista. St.Paul’s Catacombs, jonka olen esitellyt aikaisemmassa postauksessa, on yksi juuri sellaisista kohteista, joihin ei ole mitään saumaa huonojalkaisilla. Puutarhassa voi kurkistella, mutta itse katakombeihin ei näe.
Esteettömyyden puute harvoin johtuu viranomaisten haluttomuudesta vaan useimmiten siitä, että entisaikojen rakentajat eivät sellaista ottaneet huomioon eikä sitä ominaisuutta pysty lisäämään vaurioittamatta koko kohdetta.
Ta’ Bistran katakombien kohdalla on käynyt tuuri, ja museo oli mahdollista rakentaa sillä tavalla, että sinne on tullut leveä ramppi, josta pääsee katsomaan itse kohdetta, sekä hissi ja invahissi rampille.
Kohde on suhteellisen uusi ja perusteellisia tutkimuksia oli tehty vasta äskettäin (2004-2014), vaikka Ta’ Bistran haudat ovat toiseksi suurin katakombi-esiintymä muinaisen Melitan kaupungin ulkopuolella ja sen olemassaolo oli tutkijoiden tiedossa jo 1800-luvulla.
Charles Zammit oli ensimmäinen, joka sai kohteen tutkittua 1933, ennenkuin se jäi uuden tien rakennusmaan alle.
Hautojen uskotaan olleen käytössä ainakin 3-6 vuosisadalla jKr. Kovin paljoa kohteesta ei vielä tiedetä ja löytöjen analysointi on vielä kesken.
Haasteena Ta’ Bistran tutkimisessa ja konservoinnissa on kallion epästabiilisuus alueella, joten rakennelmat ja kallio niiden ympärillä on jouduttu vahvistamaan (sen takia kuvissa näkyvätkin nuo pultit kallion sisällä).
Lapsille on tarjolla myös leikkipaikka, jos itse museo ei satu kiinnostamaan yhtään.
Ta’ Bistra Catacombs.
Referenssit:
Todella mielenkiintoinen ja hieno kohde. Paljon on maailmassa kolkkia, joissa toivoisi vielä voivansa pistäytyä… 🙂
Ihmiskunnan historia onkin varsin kiinnostavaa tutkia.
Mielenkiintoinen kohde! Olisipa kiva vierailla. Hienoa, että sattunut tällä kertaa näin esteettömyyttä ajatellen👌
Niin se onkin. Esteettömiä museoita on maailmanlaajuisesti edelleen aika vähän.
Kiinnostavalta kuulostava kohde tämäkin. Ja onpa hienoa, että kohde on esteetön. Helppo uskoa, että tämänkaltaisia kohteita on todella vaikeaa saada esteettömäksi. Ihmeellisen hankalat aukioloajat kuitenkin.
Aukioloajat ovat todellakin aika vaikeita. Tosin uskon, että kohde on aika uusi ja luulisin, että niitä lisätään nopeasti, kun turistit löytävät sinne. Jos viereen tulee vielä jokin nähtävyys, niin aika nopeasti se tapahtuu. Kaivetaanhan siellä jatkuvasti.
Kiinnostava historiallinen kohde tämäkin. On paljon paikkoja joihin ei huomaisi tutustua ilman tämänkaltaisia vinkkejä.
Joka maassa on sellaisia paikkoja, jonne turistit eivät yleensä löydä. Tai ainakaan ilman paikallisen vinkkiä 🙂.