Viikko 50 – Vuosi alkaa olla pulkassa.
Vuosi alkaa olla pulkassa ja näinä viikoilla on koulussakin joulumeinnki. Kaikista kokeista on selviydytty ja nyt ajatukset ovat jo lomassa ja joulussa.
Minulla on tapana tehdä muistiinpanoja viikon kuulumisia varten, mutta nyt “Viikko 50” otsikoitu sivu oli blanko. Mikä ihmettä kuluneella viikolla on tapahtunut? Joko alan olla niin dementoitunut, etten muista juuri mitään. Tai sitten oikeasti ei ole tapahtunut mitään tarpeeksi merkillistä, että siitä jäisi muistikuva. Avaan Mapsit ja katson tarkemmin, missä ollaan käyty tällä viikolla.
Skorba ja Ta’ Ħaġrat
Joulukuussa koulun aikataulussa on niin paljon vapaita, että meille jäi paljon aikaa käydä kaupungilla ja katsastamassa sellaisiakin nähtävyyksiä, joihin on meiltä matkaa tunti-pari yhteen suuntaan. Bussilla siis. Ruuhka-aikoina autollakin joutuu matelemaan jonossa yli tunnin vaikka etäisyyttä ei ole kuin 15-20 km.
Mutta kun ei ollut kiirettä mihinkään, niin lähdettiin seikkailemaan busseilla. Seikkailu busseilla maaseudulle toiselle puolelle saarta oli melkoinen. Itse nähtävyys on ensisilmäyksellä vaatimaton, mutta tuskin se pääsisi UNESCOn maailmanperintölistalle tuosta vain.
Skorba ja Ta’ Ħaġrat Temppelit sijaitsevat Maltan Mgarrissa, joka on yksi kymmenistä samantapaisista kaupungeista sillä pienellä erotuksella, että sen alueelta on löydetty kaksi maailman vanhimpia tiedossa olevista asutuksista temppeleineen.
Temppeleiden kaivauksissa oli tehty monta historiallisesti arvokasta löytöä, mutta ne kaikki ovat näytillä Vallettan keskustassa olevassa Arkeologisessa museossa. Joten oli käyttävä sielläkin, että pääsee täydentämään mielikuvaa kyseisestä ajanjaksosta.
Arkeologinen museo ja Linnoitusrakenteet
Loppuviikosta pääsimme käymään sitten Arkeologisessa museossa, josta on tulossa ihan oma postaus (se on suurehko kokonaisuus, jota on turha yrittää tunkea jonkun toisen jutun kylkiäiseksi).
Toinen kohde oli Fortress Builders Interpretation Centre, jossa pääsi tutustumaan linnoitusten rakennustekniikkaan eri vuosituhansien aikana.
Nyt pojan Heritage Malta passi on täynnä, joten seuraavana kohteena on Ħal Saflieni Hypogeum.
Kuvia on otettu Skorban ja Ta Hagratin Temppleillä (Mgarr), Arkeologisessa Museossa (Valletta), Valletta Ferries terminaalin vierestä (Valletta) ja Gardjola Gardenissa (Senglea, L-Isla).
Viikko 50 – Vuosi alkaa olla pulkassa.
Referenssit: