Kuulumisia vk 41.
Tällaisina viikkoina oikeasti kannattaisi jättää kirjoittaminen väliin. Se on niitä aikoja, joista odotan ihmettä, mutta sitä ei tapahdu.
Kuin ihmeen kaupalla…
Mitä ihmettä odotan tapahtuvan? Toivon, että asiat järjestyvät maailmalla. Odottavan aika on pitkä ja piinaava.
Nyt kaikki sukulaiseni asuvat rintama-alueilla. Rukoilen, ettei mitään satu heille.
Sopua ei ole vieläkään syntynyt läheisteni kesken ja se on suunnattoman surullista. Senkin takia, että tätini sairastaa syöpää, joka on edennyt jo terminaalivaiheeseen. En haluaisi, että hänen elämänsä päättyy riidan keskellä.
Tänään olen katsonut venäläisistä vaihtoehtoisista kanavista reportaasin miehistä, jotka pakenivat perheineen maan mobilisaatiota.
Heitä voisi sanoa pelkureiksi, mutta voi katsoa tilannetta niinkin, että he ovat äänestäneet jaloillaan. Heiltä odotetaan rohkeutta vastustaa hallituksen (lue ”putinin”) päätöksiä äänekkäästi omalla maaperällään, unohtaen, että se on siellä hengenvaarallinen tehtävä. He tiedostavat hyvin, että kansan sodan hiljainen hyväksyntä tekee kansalaisista osasyyllisiä. Harvoista tosin on siihen, että lähtisi taistelemaan poliisivaltiota vastaan.
En itsekään tiedä, olisiko minusta barrikadeille menijäksi tai pakolaiseksi.
Olisi varsin kiemuraista olla Venäjän kansalainen tällä hetkellä. Mitä vain ajattelet ja mikä tahansa olet – olet silti hylkiö. Ensimmäinen reaktio on torjuminen ja vasta hetken päästä voi toivoa, ettei kukaan sylkäise päälle. Mihinkään he eivät kelpaa, mihinkään eivät kuulu. Uuden ajan lainsuojattomia. Kuten yleensä, ison politiikan rattaat murskaavat pienten ihmisten elämät surutta.
Ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin
- Putinin synttärit, joita koko maailma on juhlinut suurieleisesti.
- Sadetta Maltalla
- Elossa ollaan
Kuulumisia vk 41.
Referenssit:
Kuulumisia vk 41.
Kuvitukset:
#it’s a bomb GIF – WiffleGif
© 2019-2025 VIA PER ASPERA AD ASTRA
Me kaikki odotamme, että jotain hyvää tapahtuisi. Käsittämätön, turha ja traaginen sota silti vain jatkuu ja jatkuu. Surettaa tuhoutuneet elämät. Missä rauha? Voimia myös sinulle, sukulaisesi joutuneet tahtomattaan keskelle painajaista.
Sen on itsekin tähän ikään mennessä oppinut, että asiat eivät ole mustavalkoisia, ja että ulkoa käsin ei pitäisi lähteä tuomitsemaan ratkaisuja, joita ihmiset tekevät mahdottomissa tilanteissa.
Toivottavasti sukulaisesi säilyvät turvassa.
Sitä minäkin toivon, että tilanne ratkeaa tavalla tai toisella, ja lähitulevaisuudessa. Kärsimystä on tässä maailmassa jo tarpeeksi.