Uranuurtajan riemu

Uranuurtajan riemu.

On suuria keksintöjä ja pieniä henkilökohtaisia saavutuksia. Tie niitä kohti näyttää olevan yhtä mutkikas ja kivinen. Kaikista vaikeinta on saada stereotypiat muuttumaan. “Ei niin voi tehdä”, “on aina tehty näin”, “ei tämä voi toimia”… Ihmismieli on yllättävän laiska vaihtamaan jo kertaalleen uurrettua rataa.

Miksi puhun asiasta? Sain tavallaan kokea sen omissa nahoissani. Huomasin, ettei minun edelläkäyviä ideoita ja näkemyksiä oikeasti tarvita. Elämästä olisi tullut liian erilainen, jos niitä otettaisi käyttöön.

Olin neuvoton. Sitten pikkuhiljaa totuin ajatukseen, ettei ehkä tarvitakaan. En vaan voinut hyväksyä asiaa kovin helposti.

Mikä oikeasti odottaa uranuurtajaa matkalla päämääräänsä? 

Veikkaan, että hänen on käytävä veden, tulen ja betoniseinän läpi ennen ansaittua kunniaa. Joskus hän ehtii kuollakin, ennen kuin hänen työtään arvostetaan. Pahin ei edes ole työn määrä, mutta vanhentuneiden käsitysten vastarinta. 

Silloin, kun  argumentit loppuvat, käyttöön usein otetaan likaisempia keinoja. Haukutaan hulluksi, rikolliseksi, tyhmäksi, väheksytään ja nauretaan. Maailma ei aina ole valmis uudistamiselle.

Miksi jotkut ihmiset silti pyrkivät aina vain pidemmälle ja korkeammalle? Miksi toisilla palo puskea seinän läpi ei koskaan sammu?

Miksi ihminen aina vain haluaa päästä paikkoihin, joissa hän tai kukaan muu ei koskaan ole ollut?

Voiko enää tehdä mitään tässä maailmassa, jota kukaan muu ei ole aikaisemmin tehnyt? Keksiä jotain uutta? Tai matkustaa sellaiseen paikkaan, jonne kukaan ei ole aikaisemmin matkustanut?

Välillä tuntuu, ettei voi. Kaikki on jo keksitty, kaikkialla on käyty ja kaikki on nähty. Se ei kuitenkaan voi olla totta. Sivilisaatiomme on vielä sen verran nuori, että niiden 10 000 vuoden aikana, jonka olemme olleet pois luolista, ei ole voinut keksiä jo kaikkea. 

Miltä tuntuu, kun päämäärä on saavutettu? Entä matkan varrella?

Epäilen, ettei perillä aina odota riemu ja palkinto, vaan väsymys, ärtymys ja tyhjä olo. Käsitys siitä, miten maailmaa on tullut muutettua, saavuttaa uranuurtajan myöhemmin, ehkä vasta siellä mukavalla kotisohvalla.

Nykymaailmassa himomatkailijoilla on helppoa. Voi matkustaa melkein mihin vain mukavasti tai tosi mukavasti. Mutta silti osa haluaa tehdä jotain poikkeuksellista. Etelänavallakin käynti on tätä nykyään vain järjestelykysymys, joten pitää keksiä jotain aivan uutta. Jokaisella on oltava oma Everest.  

Uranuurtajan riemu.

Kuvat ovat Puolan matkoilta v. 2004-2016

Referenssit:

• Etelämanner ja etelänavan valloitus – Matkalla Missä Milloinkin 
• Historian syövereihin – Koulumaailma Neuvostoliitossa – In Via 

© 2019-2025 VIA PER ASPERA AD ASTRA