Miltä tuntuu tehdä töitä missä sattuu?

Rehellisestikö?

Takapuoli puutuu, koska penkki on kova.
Niskaan sattuu, koska työasento on varsin huono.
Kuuma on. Hiki valuu vaatteiden alla, koska ulkolämpötila lähentelee +40C. Vaihtoehtoisesti kämpässä voi olla niin kylmä, että sormet jäätyy kirjoittaessa.
Miksi olen ulkona? Koska inspis ei tule tänään. Seinä, mihin olen tuijottanut viimeiset 7 kk on niin tylsän beige, ettei se inspiroi yhtään. Tarvitsen uusia maisemia.
Uusia maisemia ei ole 10 km säteellä.
Läppäri painaa tonnin jo 5 km jälkeen. Sanoinhan, että kuuma on.
Vaikka olen aina uskonut, että minulla on hyvä keskittymiskyky, kahviloissa, lentokentillä, kirjastoissa ja kaikkialla muista ihmisistä tulevat ärsykkeet häiritsevät työntekoa. Kuka muuten on keksinyt, että kirjastoissa saa pälättää puhelimeen? Se on myös ainoa viileä paikka täällä.
Inspiraatio karkaa, koska häiriötekijöitä on liikaa.
Ilman ilmastointia on kuuma, ilmastoinnin kanssa on kylmä. Pitäisi olla oma ilmastointilaite, että sen saa säädettyä juuri itselleen mukavaan lämpötilaan.
Oma aikataulu antaa mahdollisuuden laiskotella silloin kun huvittaa, se myös piiskaa saamaan työt valmiiksi ajoissa. Kukaan ei deadlineja ole peruuttanut.
Ainoa ilo on se, että Suomessa on nyt melkein yhtä lämmintä kuin täällä. Onko se sittenkään vahingoniloa 🤔? Talvella tulee taas räntää vaakasuoraan.
Univelka painaa, koska haluan nähdä ja kokea paljon työnkuvan ulkopuolella.
Diginomadien työympäristössä on paljon mukavia, inspiroivia tekijöitä, mutta saako niitä kehua?
Innovatiivinen diginomadi ei koskaan tiedä, mikä projekti muuttaa koko elämän, sitä odotellessa.