Bishkek

Bishkek.

Elämä on arvaamatonta. En olisi ikinä uskonut löytäväni itseäni Uzbekistanista enkä sen kummemmin myöskään Kirgisiasta. Onneksi lähdin näihin seikkailuihin upouudella passilla, koska viisumeja ja leimoja kerääntyy täällä päin ennätysvauhtia. Edelliseen passiin ei viidessä vuodessa tullut yhtään mitään ylimääräistä, koska emme poistuneet kertaakaan mukavuusalueeltamme – eli Euroopasta. 

Vaikka olen edelleen sitä mieltä, että koko elämän voi viettää ajellessa omissa muutaman tuhannen kilometrin nurkissa, onhan se välillä kivaa käydä katsastamassa avaraa maailmaa. 

Tällä kerralla minulla kävi tuuri, koska periaatteessa minun ei kuulunut osallistua kansainvälisiin ohjelmiin alkuvaiheessa. Liityin joukkoon vasta silloin, kun olemme koostamassa opetuksen sisältöä.  

Bishkek (Biškek)

Bishkek

Minulla ei ole suomalaista näppäimistöä, joten tuon š-saaminen on varsin vaikeaa (copy-paste menetelmällä onnistuu kyllä). Kirjoitan sen takia aina sh sekä Tashkentissa että Bishkekissa. Tällä alueella sh on varsin suuressa suosiossa. Näiden kaupunkien lisäksi on vielä Tienšan-vuoristo.

Sain muuten vasta tällä reissulla tietää, että Kirgisia on pienehkö maa: 6 miljoonaa asukasta, joista miljoona asuu pääkaupungissa. Jokseenkin kuin Suomi. 

Kirgiisit tykkäävät vallankumouksista. Niin kuin kollegamme Baatyrbek sen luonnehti, jos he eivät tykkää jostain tyypistä, harkitaan heti vallankumousta. Vuonna 1916 Keski-Aasiassa syntyi suuri kapina tsaari-Venäjää vastaan. Sen jälkeen Kirgisiassa väki riehui vuosina 1991, 1995, 2010 ja 2020. Vuoden 2010 vallankaappaus oli verinen: 65 ihmistä menetti henkensä ja 400 haavoittui. Uhreille on sittemmin pystytetty monumentti. Tapahtuma jätti ihmisiin selvän jäljen ja myöhemmissä poliittisissa erimielisyyksissä otettiin rauhallisemmin. 

Monissa poliittisissa asioissa Kirgisia on Keski-Aasian edelläkävijä. Heillä on vain 120 kansanedustajaa, jotka valitaan suorissa vaaleissa (tästä Suomi voisi ottaa oppia :)). Kansalaiset ovat varsin tietoisia sananvapaudesta ja demokratian periaatteista.  

Bishkek on kompakti kaupunki. Pienen keskusta-alueen jälkeen alkavat lähiöt: sekä kerrostaloja että omakotitaloja vuorotellen. Niiden jälkeen on vuorten vuoro. 

Tässä on suurin ero Uzbekistanin ja Kirgisian välillä: Uzbekistanissa vuorista on vain pieni häntä ja loput aavikkoa ja Kirgisia taas on miltei kokonaan vuorten päällä. Ympäristöstä johtuen elintavoissa on isoja eroja. Uzbekit käyttivät kuljetuksessa paljon kameleita ja aaseja, kirgiisit – hevosia. Uzbekistanissa kasvatettiin paljon viljoja ja kansallisruokien valmistus vaatii pitkäjänteisyyttä. Kirgiisit vannovat metsästykseen (mm. haukkojen kera) ja heidän ruoat ovat yksinkertaisempia ja nopeampia valmistaa.

Kirgisiassa on kaksi virallista kieltä: kirgiisin kieli (eli кыргыз тили) ja venäjä.

Manas

Manas

Manas on sekä eepos että sen päähenkilön nimi. Eepos koostuu kolmesta osasta, joissa ylistetään itse Manasin tekoja sekä hänen poikansa Semetein ja pojanpoikansa Seitekin tekemisiä. Eepos on sisällytetty myös UNESCO:n ihmiskunnan immateriaalin perinnön listaan. Se on myös maailman suurin, mitä todistaa merkintä Guinessin kirjassa. 

Manas-eepoksen iästä ja sisällöstä on olemassa monia tulkintoja. Tekstiä ja sen asiayhteyksiä tutkitaan edelleen. Ei ole selvää, oliko Manasilla oikea prototyyppi vai onko se kollektiivinen hahmo, mihin aikakauteen tapahtumat sijoittuvat. Joka tapauksessa Kirgisia juhli 1000-vuotiasta Manasia vuonna 1995.

Tšingiz Aitmatov

Aitmatov Memorial Ata-Batiy

Aitmatovin etunimellä on suomen kielessä varsin vaikea kirjoitusasu, joten netissä enimmäkseen kirjoitetaan Chingiz. 

Aitmatov on maailman tunnetuin kirgiisi. Eikä ole ihme. Taidokkaasti rakennetut tarinat sekä jokaisen lukijan ihon alle menevä teksti – Aitmatovin teokset jättävät lähtemättömästi jälkensä. Hänen kirjojaan on sisällytetty peruskoulun lukemistoon jo 80-luvulla. Uskon, että niistä on tulossa kuolemattomia klassikoita. 

Aitmatov kirjoitti sekä venäjäksi että kirgiisiksi. Yleensä hän myös itse käänsi omat teoksensa kielestä toiseen. 

Bishkek Tšingiz Aitmatov
Bishkek Tšingiz Aitmatov
Bishkek Tšingiz Aitmatov
Ata-Beyit Memorial Complex
Bishkek Tšingiz Aitmatov
Bishkek Tšingiz Aitmatov
Tšingiz Aitmatov muistomerkki
Bishkek Tšingiz Aitmatov hauta
Tšingiz Aitmatov hauta
Bishkek Tšingiz Aitmatov
Kirgiisilaisten kansallissymboli sai muotonsa jurtan ikkunasta.
Bishkek Tšingiz Aitmatov
Kollegamme Edil näyttä meille oman isoisoisänsä nimi repressoitujen listassa.
Bishkek Tšingiz Aitmatov
Uhrien muistomerkki

Bishkek.

Referenssit:

5 vastausta artikkeliin “Bishkek

  1. Miten olet onnistunut ottamaan kuvat ilman ihmisiä? Kauniita paikkoja kyllä on.

    1. Helposti. Ihmisiä oli vain ostareissa, kuten voi huomata. Kadut oli tyhjillään, koska bishkekiläiset eivät kuulemma tykkää lumettomista talvista, ja juuri tämä oli sellainen vaikka aika kolea. Kaikki odottaa vaan kevättä.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.