Raskausajan ihonhoito Tämä on Osa 2 postauksesta Raskausajan möröt Kymmenessä vuodessa käsitys siitä, miltä odottajan pitää näyttää ja missä kamppeissa kuljeskella ympäriinsä, on muuttunut dramaattisesti. Osittain bloggaamisen myötä, todellakin. Nyt on ihan jees raportoida omaa raskauttaan blogissa joko osana elämää tai jopa blogin aiheena. Silloin joskus ei ollut edes ihmismäisiä vaatteita töihin, puhumattakaan raskaus-bloggaamisesta. Odottajan … Jatka artikkeliin Raskausajan ihonhoito – kemiaa vai biologiaa?
Avainsana: äitiys
Raskausajan möröt
Raskausajan möröt. Ennen h-hetkeä Ainakaan kehittyneissä maissa, sellaisissa kuin Suomikin, raskautta ei enää pidetä naisen luonnollisena tilana. Se on suuri elämäntapahtuma, jonka nainen kokee keskimäärin 1.8 kertaa elämässään (Perheet 2019). Raskautta suunnitellaan, sitä ihastellaan ja siitä onnitellaan. Raskauden ympärille kirjoitetaan kirjoja ja blogeja, kuvataan leffoja ja pidetään verkkokursseja. Monilla ensikertalaisilla ei kuitenkaan ole hajuakaan mitä … Jatka artikkeliin Raskausajan möröt
10 vuotta äitinä
Äitiys on maailman luonnollisin asia, joka tuntuu keräävän kaikkein eniten ennakkoluuloja, mielipiteitä ja kiistoja. Se, että asiasta puhutaan niin kiivaasti ja paljon, on sekä hyvä että huono juttu. Viranomaisten lisäksi äitiydestä on sanomista kavereilla ja sukulaisilla, tuttavilla ja tuntemattomilla. Bloggaajille äitiys on sekä kultakaivos, että musta jää, jossa mennään nenilleen. 10 vuotta äitinä Sen takia yritän … Jatka artikkeliin 10 vuotta äitinä
Äitiys: Vauvavuoden tabuja
Yhteiskunnan vino katse Kerrotaan nyt heti kättelyssä, että perheemme on varsin perinteinen, emmekä poikkea millään tavalla yhteiskunnan normeista. Äitiys: Vauvavuoden tabuja Ensimmäisen kerran meitä katsottiin vinoon silloin, kun otimme kotiin au pairin pojan ollessa 4 kuukauden ikäinen. Minun kuulemma olisi pitänyt olla äitiyslomalla itse. Joo, kyllä olisi. Ihan mielelläni olisin ollut äitiyslomalla vauvavuoden, mutta Suomen lainsäädäntö … Jatka artikkeliin Äitiys: Vauvavuoden tabuja
Raivarit perhepedistä
#Meidän paikkamme maailmassa Onko vauvan paikka perhepedissä tai omassa sängyssä? Mielipideitä o yhtä paljon kuin perheitä. Ja onkin oikean vastaus. Ainakin minun mielestäni. Perhepedissä tai omassa sängyssä? Hassuinta on se, että perhepedin vastustajat ovat yleensä niitä onnekkaita ihmisiä, joiden vauvat nukkuivat kiltisti omissa sängyissään heti sairaalasta tultuaan. Syyttävän sormen osoitukset raivostuttavat vieläkin. Jos mennään maailmalle, … Jatka artikkeliin Raivarit perhepedistä
Symbioosi
Äidin ja vauvan symbioosi - rajoittamatonta rakkautta? #Meidän paikkamme maailmassa Meidän kulttuurissamme on otettu käyttöön vauvojen palvonta hyvässä ja pahassa. Vauvojen hyvinvoinnista huolehditaan, heille järjestetään aktiviteetteja ja haalitaan kaikki tarpeelliset ja tarpeettomat tavarat. Vanhemmat investoivat kelpoja summia vaunuihin, rattaisiin, leluihin, vempaimiin ja vaatteisiin. Omien tarpeiden asettaminen vauvojen edelle on kuolemansynti. Siinä, missä valtio yrittää estää … Jatka artikkeliin Symbioosi