
Asunnosta kodiksi vieraassa maassa.
Kun muuttaa tiheästi uuteen maahan, paljoakaan sisustuselementtejä ei voi eikä kannata ottaa mukaan. Eikä se ole edes järkevää: ei niille välttämättä löydy paikkaa uudessa kodissa.
Uusi asunto voi aluksi tuntua vieraalta, vain väliaikaiselta paikalta. Yleensä se on myös jo pitkälti sisustettu vuokranantajan toimesta. Kodikkuuden luomisessa ei kuitenkaan tarvita paljoa tavaraa – tärkeintä on valita merkityksellisiä ja käytännöllisiä esineitä.
Pehmeä valaistus, laadukas tyyny ja monikäyttöiset huonekalut tekevät arjesta mukavampaa. Pienet yksityiskohdat, kuten tutut muistoesineet, kasvit ja paikalliset sisustuselementit, yhdistävät menneen ja uuden. Lopulta koti ei ole vain tila – se on tunne, joka syntyy viihtyisyydestä ja omista rutiineista.
Mitä otan mukaan uuteen maahan?
1. Omat rakkaat esineet mukaan

Valokuvat: Monista paperisista valokuvista olen toki tehnyt digitaalisia versioita, mutta minulla on edelleen tallessa ihan oikea valokuva-albumi, johon olen kerännyt rakkaimpia otoksia.
Tuttuja esineitä: Minulla ei ole enää kahvikonetta, mutta on oma lempimuki, joka kulkee mukana. Toki saatan ostaa myös uuden paikan päällä (tämäkin kissa-muki kaksikko on ostettu viime vuonna), mutta se kaikista paras silti on päivittäisessä käytössä.
Meillä on myös kolme huopaa (jokaisella oma), jotka olivat käytössä vuosikausia, pohjoisesta etelään ja takaisin pohjoiseen.
Minulla on myös muutama hyvin rakasta korua, joita kuskaan aina mukanani. Vaikka korukokoelmani on paisunut vuosien varrella, on silti sellaisia, joihin palaan aina.

Paikallinen lisä omaan tyyliin: En karta myöskään paikallista estetiikkaa ja hyvin voin yhdistää uusia hankintoja omaan tyyliin.
2. Valo ja tunnelma

Valaistus: Kattovalo tekee asunnosta helposti kolkon. Joka tapauksessa se on usein se epäkäytännöllisin valo, koska se valaisee vähän kaikkea eikä mitään erityisesti. Ensimmäinen asia, mitä teemme uudessa asunnossa, on valaistuksen säätö. Onneksi tähän löytyy osaamista omasta takaa.
Suurin osa valaistuksesta hoituu LED-nauhoilla, koska niitä on suhteellisen helppo asentaa ja säätää tarpeen mukaan. Ei niistä tietysti mitään design-valaisimia saa tehtyä näin kenttäolosuhteissa, mutta ne ajavat asiansa.

Itse tykkään myös tunnelmoida kynttilöillä. Kynttilävalo on myös hyvin armollinen vähän sinnepäin siivotuille pinnoille 😁.
Matot: En toki lähde ostamaan uuteen vuokrakotiin uutta kallista mattoa, mutta sängyn viereen ja kylppäriin saatan pienet hankkia, jos niitä ei ole kämpässä entisestään. Ei ole mitään sen inhottavampaa kuin astua suoraan jääkylmälle kivilattialle.

Kasvit: Sisäkasveja ostan melkein heti. Monessa asunnossa niitä on, mutta yleensä lisään koriste- ja hyötykasvien määrää itsekin. Ne tuovat elämää asuntoon. Lisäksi viherkasvit auttavat ilmanlaadun parantamisessa.
3. Makoisat unet

Mukava sänky: Sängyn laatuun harvoin voi vaikuttaa, joten suurin yksittäinen esine, jonka raahaamme mukanamme on laadukas petauspatja. Se vie tilaa, on raskas ja hankala pakattava, mutta se on kaiken vaivan arvoinen. Se parantaa huomattavasti myös hyvin epätoivoisiakin rakennelmia.
Familonin peitot ja ja tyynyt ovat kulkeneet mukanamme maasta toiseen. Tyynyjä joutuu uusimaan suhteellisen tiheästi, muutaman vuoden välein. Peitot sen sijaan kestävät vuosikausia hyvin hoidettuina.
Mukavuusaste ja huoltavuus: Meillä on myös omat petivaatteet, vaikka asunnossakin on yleensä niitä tarjolla. Tykkään tietynlaisista petivaatteista ja yksi lempiasioista on silkkinen tyynyliina.
Kun asuu välillä siellä ja täällä, petivaatteiden pitää kestää pesussa hyvin myös hygienian takia.
4. Tutut maut

Omat lempimausteet: Jos jokin vaihtuu radikaalisti maasta toiseen, niin se on ruokakulttuuri. Välillä voi olla aika haastavaa löytää maasta kuin maasta aineita omanlaisen ruoan valmistamiseen. Esimerkiksi, osa mausteista jouluruokiin on saatavilla vain Suomesta (tai korkeintaan Virosta) mukaan lukien tumma siirappi.
Kunnolliset välineet: Ruoanlaitossa kunnollisilla välineillä on väliä. Ehkäpä japanilaiset veitset ovat maailman parhaimpia, mutta itsellämme on käytössä Fiskarsin omia. Sakset, veitset ja juustolasta ovat kulkeneet mukanamme vuosikymmeniä.
5. Toimiva arki

Vähemmän tavaroita: Kun muuttokuormaa lastataan muutaman vuoden välein, tavaramäärä pienenee. Joskus on toki vaikeaa päätellä, mitä kaikkia henkilökohtaisia esineitä uudessa maassa tulee tarvitsemaan. Moni asia valkenee vasta paikan päällä.
Järjestys: Järjestystä on välillä vaikeaa ylläpitää, erityisesti lapsiperheessä. Mutta siihen on pakko pyrkiä, koska silloin aikaa ei mene tavaroiden penkomiseen. Selkeässä kodissa on myös helpompaa hengittää ja rentoutua.
Minimalistinen lähestymistapa auttaa pitämään asiat järjestyksessä. Omassa tapauksessa se on eräänlainen systeemi, eikä niinkään muoto. Oma kaikista kallein vara on aika, joten sen hävikin minimointi on kaikista tärkein asia. Tästä syystä minulta löytyy esimerkiksi sama t-paita kolmessa eri värissä (viidestä, jotka olivat sillä hetkellä tarjolla kaupassa). Ostan myös muille perheenjäsenille samalla tavalla, erityisesti alkkarit ja sukat hankitaan usein pakkauksissa. Materiaali- ja värisuora auttaa huoltotöissä: nuo vaatteet voi pestä yhdessä.
Tila itselleen: Kodin tiloista on turha yrittää tehdä ylenpalttisen “tyylikästä ”. Kodin pitää olla itselleen miellyttävä ja toimiva, vaikkakin tyyli kärsisi. Monesti se on kompromissi jo olemassa olevien sisustus- ja huoltoratkaisujen ja omien tottumusten välillä. Mutta tässä elämäntyylissä tietynlaista epätäydellisyyttä on pakko osata sietää. Toisaalta, elämä ei koskaan tule valmiiksi. Se on prosessi 💕.

Arjen mukavuus syntyy pienistä valinnoista. Hyvä sänky ja tyyny takaavat levolliset yöt, ja laadukkaat, itselle mieluisat astiat tekevät ruoanlaitosta ja kahvihetkistä miellyttävämpiä. Itselleni myös mahdollisuus nauttia tutuista mauista ja mausteista lisää helppoutta arkeen, sillä ne tuovat tasapainoa uuteen ympäristöön.
Lisäksi koti tuntuu enemmän omalta, kun sen ovet ovat avoinna muille. Yhteisöllisyys ja paikallisiin ihmisiin tutustuminen saavat tehdä asunnosta enemmän kuin vain asuinpaikan – siitä tulee paikka, jossa on hyvä olla ja jonne on aina mukava palata.
Asunnosta kodiksi vieraassa maassa.
Referenssit:
Asunnosta kodiksi vieraassa maassa.
Kuvitus:
Olipa kiva postaus. Itse inhoan muuttamista suuresti, kun sitä on tullut lapsena tehtyä aika tiuhaan. Tällä tavalla tavaramäärän hallinta tuntuu kuitenkin järkevälle.
Minä taas olen asunut ensimmäiset 17 vuotta elämästäni samassa talossa ja käynyt samaa koulua. Ehkä nyt olen ottamassa revanssin 😁
Tämä oli hauska postaus! Itse tykkäsin elämästä pienten reppujen varassa, mutta sitten kun jäätiin paikoilleen, oli myös mukavaa tuoda omia tavaroita varastosta.
Kaikessa ei ollut mitään järkeä, mutta ne olivat juurikin viihtyisyyttä lisääviä, kuten ”seepratalja” ja torkkupeitto, sekä kynttiläkuppi. Tietyt ruuanlaittovälineet taas olivat ihan ykkösenä listalla. Kun on nirhennyt huonoilla veitsillä ja paistanut rämillä pannuilla, juurikin se japanilaisveitsi ja deBuyerin hiiliteräspannu lähtivät matkaan.
Ihmisillä on taipumusta kehittää kiintymystä tavaroihin. Toisaalta, se on ymmätrettävää: ihmisellä on usein tarve ladata tavaroihin tietynlaista toimijuutta. Sitä sanomme usein tunnearvoksi. Näemme ja tunnemme tavarassa itsellemme tärkeitä hetkiä ja suhteita. Ehkäpä se on vain ihmisluonnetta.
Hyviä vinkkejä Muutaman kerran eri maihin muuttaneena oli vaikeaa luopua tietyistä esineistä,mutta lopulta riitt että on ne tärkeimmät mukana.
Se on totta, tietynlaista luopumistuskaa voi potea jokaisen tärkeän esineen kohdalla. Mutta totta sekin on, että tunteet eivät ole siinä esineessä vain sydämessämme.
Tavaraan kiintyneelle muuttaminen lienee tuskaa. Mitä kevyemmin kantamuksin pärjää, niin sen helpommalla pääsee, luulen. Toki jotain kodinomaista kaipaa suurin osa asumukseensa ja nämä luettelemasi pointit olivat kyllä juuri niitä!
Tavaroissamme ei sinänsä ole mitään arvoa, ellemme sitä niille anna. Tunnearvo on kuitenkin olemassa ja monesti se juuri vaikuttaa siihen, miten me tavaroihin suhtaudumme.
Kiitos, tämä oli kiinnostava postaus! Jäin heti pohtimaan, mitä itse ottaisin mukaani toiseen maahan. Tärkempiä tavaroita olisivat varmaankin juuri jokin tietty kahvimuki, lempikorvikset (ehkä kaikki), valokuvia ja tietenkin vaatteet ja kosmetiikka. Huonekaluja tuskin veisin/veisimme mukanamme. Tempurin tyynt sen sijaan varmasti!
Paljon riippuu siitä, mihin ja miksi muutetaan. Tuskin sitä kaikkea tavaraa tulee ikinä tarvitsemaan uudessa paikassa. Tavaramäärän paljous tulee hyvin esille muuttokuormaa lastatessa 🤣.