Viikko 3 – Omat suosikkini -blogihaaste

Viikko 3 - 2025 - Omat suosikkini blogihaaste - pääkuva

Viikko 3 – 2025 – Omat suosikkini blogihaaste.

Huh, ihme että selvisin tästä viikosta. Tai pikimmiten tästä ajanjaksosta. En ole nimittäin kovin suuri hallinnollisen työn fani. Tähän jaksoon kuuluu toki opetustakin, mutta valtaosa oli kokeiden valmistamista, valvomista, arviointia ja raporttien täyttämistä. 

Yksi päivä oli sellainen, että istuin kahdeksan täyttä työtuntia tekemättä mitään (se oli kokeiden valvomista) ja sepä oli rankkaa! Oikein tuntui, miten aivotoiminta lakkaa. En tykännyt yhtään.

Opiskeluraporttien täyttäminenkään ei ole minulla se kaikista vahvin puoli. Olen sen verran vanhanaikainen opettaja, että tykkään antaa palautetta henkilökohtaisesti. Haluan nähdä, että oppilas on ymmärtänyt sanomani ja, että se menee perille hyvässä ja pahassa. Opetan kuitenkin aikuistuvia nuoria, joten heidän kuuluu jo ymmärtää palautteen tarkoituksen päälle. 

Nyt koejakso on lopullisesti ohi, mutta koepaperit on vielä arvioitavana ja lisää raporttien kirjoittamista odottaa ensi viikolla. 

Tämän teeman jatkeeksi ja pitääkseni mieleni virkeänä päätin tarttua Tähän on tultu -blogista napattuun blogihaasteeseen, joten tämän viikkokerran korvaan sitten suosikkilistalla.

1. Mikä on kaikkien aikojen lempikirjasi?

Viikko 3 - 2025 - Omat suosikkini blogihaaste - kirjat

Poikamme lempikirjat

Heti alkuun vaikea kysymys… Onko lempikirja sellainen, johon palaa aina vain? Sellainen joka jätti lähtemättömän jäljen? Vai sellainen, joka vie aina mukanaan?

Olkoon sitten, nimeän kaikki kolme.

1. Valkoinen tie. Stepan Vartanov (Степан Вартанов. Белая дорога).  Olen lukenut tämän niin usein, että paperipainos hajosi käsiini. Onneksi löysin sen netissä. Juuri sinä alkuperäisenä tekstitiedostona, millaisena se oli 90-luvulla nettiin ladattu. Se on kirja rauhasta ja maailmasta, jossa on paikka, missä voi olla turvassa. Silloin teini-iässäni sellaista olen kaivannut kipeästi. Kirja on aika lapsellinen, mutta se sai minut tuntemaan itseni olevan turvassa. Edes hetkeksi. Silloin uskoin, että kaikki järjestyy. 

Valkoinen tie - Viikko 3 - 2025 - Omat suosikkini blogihaaste

Kuva: DALL·E (AI)

2. Mestauslava. Tšingiz Aitmatov (suomennos Ulla-Liisa Heino). Tässä on mestariteos, jonka vaikutuksen alla elin päiviä. Se on kirja, josta jää arpia sydämeen: raaka ja kaunis. Senkin takia mulla oli suuri kunnia käydä kirjailijan memoriaalissa Bihshkekissä

Aitmatovin memoriaali Bishkekissä

Aitmatovin memoriaali Bishkekissä

3. Kevyemmästä päästä minua viehättävät suuresti dekkarit. Yksi lempikirjailijoistani on Leena Lehtolainen. Sen tuotannosta olen lukenut varmaan suurimman osan. Siinä on kaikki kohdallaan: kerrontatapa, juoni ja henkilöhahmot. 

Viikko 3 - 2025 - Omat suosikkini blogihaaste - Leena Lehtolainen kolaasi

Kollaasi on tehty APU-lehden juttukuvista (Meri Eskola, Ville Juurikkala).

Yleisesti ottaen yritän lukea kirjat aina niiden alkuperäisellä kielellä (jos se tietysti kuuluu mun kieliosaamisiin), käännökset eivät koskaan anna samanlaista vaikutelmaa. Tosin, joskus käännös onkin parempi kuin alkuperäinen teos 😉.

2. Mikä biisi saa sinut hyvälle tuulelle?

Niitä kai on, mutta yritän epätoivoisesti muistaa edes yhden nimeltä. Kuuntelen paljon tummanpuhuvaa musiikkia, vakavaa musiikkia, tai sitten treenimusiikkia (jotain lattaria). Mutta silloin kun haluan nostattaa tunnelmaa, parasta on luonnonäänet. Meren aaltojen kohinaa, lintujen viserrystä, jopa kaupungin äänet käyvät. 

Ai niin, biisi. Jotain, mikä saa minut hymyilemään. Käärijä, Vjerka Serdjutška, Y.M.C.A., PSY- Gangnam Style.

3. Mikä on suosikkiruokasi?

Onko kahvi ruoka? Ei vai, no harmi. No siten tomaatti. Saa kelvata. Pitkän listan kaikenkarvaisia raakoja ja kypsymättömiä hedelmiä ja vihanneksia tulee yhtä pitkä lista niitä kypsytettynä, sitten tulee pähkinälista ja jossain toisen sadan kohdalla alkaa tulla sellaisia ruokia, jotka ovat käyneet jonkin sortin kypsennysprosessin. Ensimmäinen toden teolla kypsennetty ruoka on uunilohi. 

Uunilohi

Kuva: Malidate Van on Pexels.com

Totta puhuen, minulla on paljon ruokia, joita syön mielelläni, mutta en sentään joka päivä.

4. Kuka on esikuvasi tai idolisi ja mitä olet oppinut häneltä?

Universe

Kuva: Faik Akmd on Pexels.com

On paljon ihmisiä, joita kunnioitan ja joiden mielipidettä saatan kuunnella, mutta idoli? Ei kiitos. 

Minulla ei ole sellaista henkilöä, joka on itselleni ehdoton esikuva. Jokaisella on oma polku ja periaatteessa jokainen kilpailee vain itsensä kanssa.

5. Mikä on paras lomakohde, jossa olet käynyt?

Elämäni paras lomamatka Barbados Bridgetown

Bridgetown, Barbados

Lomakohteista puheen ollen, vastaan aina Barbados. On paljon muita kohteita, joista pidän, mutta loma paratiisisaarella on kyllä aina ihan omaa luokkaansa. 

6. Mikä on kaikkien aikojen lempielokuvasi?

Star Wars. Kolme ensimmäistä osaa. Silloin kun olen ne 80-luvulla nähnyt, ne oli mestariteoksia. Sellaisiksi ne mun silmissäni jäivätkin.

Viikko 3 - 2025 - Omat suosikkini blogihaaste - Star Wars, Episode IV.

Star Wars, Episode IV. Kuva: IMDb

7. Mikä on suosikkivuodenaikasi ja mitä rakastat siinä eniten?

Kesä-kesä-kesä. Miten kesää voi olla rakastamatta? Voin hyvinkin elää ikuisessa kesässä. Toisaalta, en ole kokeillut. Jokaisessa paikassa, missä olen tähän mennessä elänyt, oli selvästi neljä vuodenaikaa. Ehkäpä Etelä-Euroopan talvi saattaa vaikuttaa kesältä, mutta kun silmä tottuu, niin erot vuodenaikojen välillä huomaa selvästi.

8. Mikä tv-sarja on vienyt sinut täysin mukanaan?

Viikko 3 - 2025 - Omat suosikkini blogihaaste - Sete, Ranska

Sète, Ranska

Dekkari- ja poliisisarjat. Yhtä ylitse muiden en osaa nimetä.

Paljon olen tykännyt amerikkalaisesta Bones-sarjasta, mutta se loppui aikoinaan. 

Olisin mielelläni katsonut edelleen Candice Renoir (sen jaksoja esitetään edelleen Euroopassa), mutta täällä Liettuassa se tulee dubattuna. Ei kivaa. Se oli niinkin hauskaa, että halusin käydä sen kuvauspaikalla Ranskan Sètessä, kun sellainen tilaisuus tuli. Ehkä pitäisi kaivaa sen netistä, kun on enemmän aikaa telkkarin katsomiseen.  

9. Mikä on suosikkiliikkeesi kuntosalilla?

kotitreeni - kuvapankkikuva

Kuva: Antoni Shkraba on Pexels.com

Mikä kuntosali? Jumppaan kotona. Käytän siihen Selkäkanavan Harjoitusvideot ja muita helposti saatavilla olevia lähteitä.

10. Mikä on kaikkien aikojen paras lahja, jonka olet saanut?

Viikko 3 - 2025 - Omat suosikkini blogihaaste - perhe

Kuva: Pixabay

Millaisia lahjoja palautuu mieleen? Espressokone, rannekellot, sormus. Pikkulapsena sain ison ruskean lelukoiran, josta olin unelmoinut vuosia. Teini-iässä sain vajaan viikon vanhan kissanpennun, jolla oli silmät vielä kiinni… 

Kuitenkin paras lahja, jonka koen saaneeni elämäni aikana, on se, että sain kokea äitiyttä. 

Viikko 3 – 2025 – Omat suosikkini blogihaaste.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.