Jouluviikon kuulumisia
Täällä ollaan viettämässä joulunajan puolilomaa. Mukaan mahtui pari päivää työasioita, mutta muuten on lorvailtu valtaosan ajasta. Kai jouluna ei kuulukaan tehdä muuta. Syömistä lukuun ottamatta.
Olen tehnyt karkean iänmääritysvirheen arvioidessani vanhan (vaikkakin joskus tehokkaan) tietokoneeni suorituskykyä nykyaikaista nettiä vastaan. Jostain käsittämättömästä syystä olen ollut aivan varma, että tuo jo eläkkeelle päässyt kone on 7-8 vuotta vanha, mutta kun katsoin netistä, mihin aikakauteen Windows Vista kuuluu, kävi ilmi, että koneeni on vuodelta 2008 eikä se tietty voikaan toimia nykyaikaisessa nettiympäristössä. En jaksanut raahata kannettavaani mukana, joten jäin puhelimeni varaan myös blogini kanssa.
En pysty edes käsittelemään kuvia puhelimessa (siis minä en pysty, ei puhelin), liian pientä on teksti ja silmät väsyy liian nopeasti. Joten en pystynyt julkaisemaan mitään suurempia postauksia. Pahoittelut!
Olen aika tavalla omien tapojeni orja, kun en jaksa opetella uusien laitteiden käyttöä tai poiketa uurretusta radasta sen vertaa, että julkaisisin postausta ilman kuvia.
Minua painaa sekä syyllisyys siitä, etten saanut mitään aikaiseksi viikon aikana, näin lukijoitani ajatellen (vaikka onhan blogeja monta tuhatta pelkästään suomeksi, joten luettava ei kesken lopu). Myös se, että olen tottunut kirjoittamaan suhteellisen paljon, ja nyt jäin jumiin, vaikka päässä pyörii monien tekstien pätkiä jatkuvasti.
Tämä ominaisuus – kokea elämää kirjoituksena – ei ole tullut blogin myötä. Olen aina ollut sellainen, niin kauan kuin muistan itseni. Ensin olin vain keksinyt ja kertonut tarinoita ja kuusivuotiaasta asti olen kirjoittanut ne ylös. Siitä asti on tullut soviteltua hyvin monia tapahtumia paperille: Miltä tämäkin näyttäisi mustavalkoisena? Joskus hyvältä ja joskus ei.
Yksi toinenkin bloggaaja oli äskettäin pohtinut, onko blogi kirjoittamisen arvoinen, jos kukaan ei lue sitä. Uskoisin, että vastaus on silti kyllä. Kirjoittajalle voi olla teraupeuttista saada omat ajatukset paperille.
Mutta silloin, kun blogilla on lukijoita, kirjoittaminen ottaa aivan eri muodon. Se on vuorovaikutusta ja yhteenkuuluvuutta. Siitä olen ikuisesti kiitollinen, että omallekin blogilleni on riittänyt lukijoita.
Se toki lisää paineita kirjoittamiselle. Ei voi ajatella enää vain itseään. Pitää ajatella myös lukijaansa. Itseäni se inspiroi ja motivoi. Ja kiitos siitä kuuluu teille.
Ensi viikolla palataan sitten normaaliin aikatauluun. Eli pari-kolme postausta tulee ulos joka viikko.
Kuvat ovat tällä erää siipikuvia, mutta nuo eivät ole kaikki minun. Suurin osa on pojan ottamia viimeisen puolen vuoden ajalta. Nyt siipikuvatauti on tarttunut poikaamme.
Jouluviikon kuulumisia
Referenssit:
Rentoa ja leppoisaa lomaa! Saattaa tekstiä tulla kahta kauheammin loman jälkeen, kun pakotettu tauko on tässä näin yhtäkkiä. Ajanmääreissä olen samanlainen, arvioin kaikki aina tuoreemmiksi kuin ovat. Sitten yhtäkkiä jokin laite on ollut yli 10 vuotta ja sitä miettii miten se ei nyt enää toimi niin kuin ennen 😅