Alisher Ergashevin Maaginen realismi.
Kun kuulin, että Alisher Ergashevin taidenäyttely Autograph Art Gallery:ssa aukeaa Tashkentissa, sinne oli pakko päästä. Meillä ei käynyt tuuria, emme ehtineet Tashkentiin avajaisiin, mutta pääsimme käymään silloin, kun näyttely oli loppumaisillaan.
Maaginen Realismi näyttelyn nimeksi oli hyvin osuva valinta. Jotain maagista Ergashevin taiteessa on: hänen maalauksiaan tekee mieli katsoa aina vain uudelleen. Kun olimme puhumassa Ergashevin kanssa näyttelyn ideasta ja toteutuksesta, kävi ilmi, etten ole ainoa tässä tuntemuksessa. Hänellä on sellaisia faneja, jotka kävivät galleriassa joka päivä, yksi heistä astui sisään samaan aikaan meidän kanssamme.
Puhuimme myös siitä, miten ihminen tajuaa ja käsittelee taidetta. Toki ammattilainen ja amatööri näkee taidetaulun eri tavalla. Yllätyksenä minulle kuitenkin tuli se, ettei toinen taiteilija aina huomaa toisten virheitä.
Itse näen taiteessa enimmäkseen sen, miten siinä heijastuu todellisuus. Olen realismin fani. Pystyn tajuamaan vain simppeleitä ja tuttuja muotoja.
Tänään tapahtui kuitenkin jotain taianomaista. Olen kyllä nähnyt osan tauluista ja Svetlana gobelenista aikaisemmin. Mutta nyt niissä tuli esille uusia yksityiskohtia ja merkityksiä. Huomasin, että heidän taideteoksensa ovat moniulotteisempia kuin olisin maalauksista ja tekstiilitaiteesta odottanut. Olo oli sellainen kuin olisin lukenut hyvän kirjan uudestaan. Aina siellä löytyy jotain uutta, mitä ei huomannut aikaisemmin.
En koskaan aikaisemmin ole käynyt näin taidokkaasti kootussa näyttelyssä. Surrealistiset installaatiot, gobeliiniksi muuttuneet taulut, tauluista todellisuuteen hypänneet asetelmat – kaikkea muuta kuin tavallista gallerian meininkiä.
Minut sai ihmettelemään kuitenkin eniten se, että taulut näyttäytyivät minulle aivan erilaisilta näyttelyn valossa. Jalokivien kirkkaat värit, kuin rinnakkainen todellisuus viereisessä ikkunassa.
Tiedättekö muuten, että yhden gobeliinin tekemiseen voi mennä vuosia? Sen takia kukaan ei juuri tee väärennöksiä.
Unelmoin, että jonain päivänä tämän näyttelyn pystyisi järjestämään jossain lähempänä teitä, Helsingissä tai Tallinnassa. Ehkä jonain päivänä. Kaikki on mahdollista, ainakin jos uskoo Egrashevin tauluja.
PS. Kiitos teille, Alisher ja Svetlana, lämpimästä vastaanotosta!
Alisher Ergashevin Maaginen realismi.
Referenssit:
Minäkin tunnustaudun realismin faniksi. Sävymaailma on myös minun mieleeni ja hienoahan se tosiaan olisi, jos unelma Helingistä tai Tallinnasta toteutuisi.
Niinpä se olisi!
Jostain syystä en nää postauksen kuvia, mutta muuten mielenkiintoinen postaus!
Mukavaa kevättä! 🌞
Onpa erikoista 🤔. Kuvat latautuvat ihan normaalisti. Mulla on käytössä lazy load, eli kuvat tulevat esille yksitellen ja aika hitaasti, jos yhteys ei ole tarpeeksi nopea. Ne ovat kuitenkin suhteellisen isoja. Harmi, ettet pääsyt vilkaisemaan niitä. Ergashevin maalaukset ovat näkemisen arvoisia.
kauniita maalauksia 🙂
Kivan värikkäitä töitä! Enpä ollut ennen tästä taiteilijasta kuullutkaan – vaikka siis ilmeisesti Uzbekistanissa on laajemminkin tunnettu. Henkinen raja entisten neuvostotasavaltojen ja lännen välillä on ehkä turhan korkea mm. taiteen osalta.
Upeita tauluja. Nuo värit 😍😍 Minusta on aikuisiällä kasvanut enemmän abstraktin taiteen ystävä mutta etenkin tuon viimeisen taulun sekä suuren gobeliinin ripustaisin mielellään Romanian kotiimme. Ehdottomasti kiinnostaisi jos saataisiin Helsinkiin näyttely ♥️
Kauniita töitä. Niin ihanan värikkäitä.
Todella kauniita töitä, hienoa kun jaat tietoa niin oppii oikein!
Ne ovatkin!
Upeita taideteoksia! Tykkään tosi paljon taulujen sävymaailmasta. Realistisesta taiteesta tykkään mäkin 🙂
Värimaailma Ergashevin tauluissa on todellakin maaginen.
Upean värikylläisiä teoksia! 😍 Toivottavasti unelma näyttelystä Helsingissä tai Tallinnassa vielä toteutuu.
Teemme kovasti työtä sen eteen 😍.